Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




perjantai 17.10.2008

Yö valvottu, lohduteltu ja lääkitty. .tyttö aivan kamalan näköinen mustine silmän alusineen ja mahakin mennyt lääkkeistä sekaisin pienellä. Sama pätee äitiin huhuh..
_______________
Vitsit en ole jaksanut tehdä salaattia tänään ruoan kanssa ihan on huono omatunto. .ei vaan yksinkertaisesti jaksa! Tyttökin söi jopa pienen annoksen tonnikalapastaa äsken :) onneksi löytyi pastaa, tomaattimurskaa, tonnikalaa ja sipuleita ja jopa paprikaa ja kesäkurpitsaa kaapista niin sai ruoan aikaiseksi. Kumpikaan ei ole jaksanut mennä kauppaankaan. Isäni käväisi aamulla tuomassa meille uuden kirjahyllyn (tai siis vanhan mun lapsuudenkodistani, mutsi vähän sisustaa niin jäi siellä ylimääräiseksi ja meille tarpeen) niin ollaan järjestelty kirjoja ja tavaroita paikoilleen. Ajattelin että nyt on lähdettävä vähän ulkoilemaan vaikka aikamoista raahustamista se tulee olemaan. .saapahan silti raitista ilmaa ja sitä kautta uutta puhtia.

Kevyt hölkkä/reipas kävely1 tunti

1. 2xihminen sanoi...

Kurjaa :( Tsemppiä teille. Mikäköhän ihmeen pöpö on iskenyt?

perjantai 17.10.2008 klo 13:51

2. Erwin sanoi...

Kiitos :) Eiköhän tämä tästä! Tsemppiä sinne teille myös! Ja voimia....

perjantai 17.10.2008 klo 18:07

[ Katso ruokalista! ]

1780 kcalPeruskulutus
+315 kcalLiikunta
2095 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-532 kcalToteutunut vaje
1595 kcalTavoite
1563 kcalSyöty (Toteutunut)
-32 kcalTavoitteesta
19 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 16.10.2008

Olipa yö! tyttö alkoi ynisemän yhdentoista aikaan, kuume 39,8.annoimme lääkettä ja mehua ja hän nukahti, yhden aikaan heräsi taas, mitasin kuumeen oli laskenut 39,5.annoin taas mehua ja pidin sylissä, laulelin ja lohduttelin. no sitten kolmen aikaan mitattiin kuume oli 40,4!!siinä vaiheessa jo "vähän"säikähdin. ei paljoa auttanut vaikka mielessä pyöri että yleistila on yvä, toinen ottaa meihin kontaktia, ei ole veltto, juo. .soitin sitten päivystykseen niin lääkäri oli sitä mieltä että ei tarvitse tulla ellei kuumelääke auta yhtään tai jos tila oleellisesti huononee. no kuume laski sitten oli viiden aikaan enää 37,9.mutta nyt aamulla taas yli 39.en ole vielä päässyt lääkärin puheille mutta nyt pitää vaatia ainakin tehokkaampaa kuumelääkettä ja sitä verikoetta. Toinen alkaa olla väsyksissä ja kyllä tuommoinen kuume säikäyttää kun yli neljänkympin menee. kun ei ole taipumusta noin korkeisiin kuumeisiin ollut ennen. no virustauti voi nostaa hyvinkin korkean kuumeen. Mulla vaan pyöri mielessä aivaurion riski jos nousee 42 asti. .alkaa kyllä jo hieman huolestuttaa!
________________________________
Saimme reseptin tehokkaammalle kuumelääkkeelle, ei muuta. .crp:tä ei kuulema tarvitse kiirehtiä ottamaan paitsi jos tulee särkyjä tai menee korviin tms. tottahan se on. mutta äitinä asiaa katsoo eri tavalla kuin jos kyse olisi jonkun muun lapsesta ja olisi hoitajana. Näkökulma on ihan eri ja huoli tietenkin. Onneksi toinen on tuossa ihan suhteellisen pirteänä, sohvalla makoilee ja katsoo muumeja <3
Niin ja sitten näitä painojuttuja. .näköjään se tippuu ihan kivasti eikä ole niin turvonnut olokaan enää. täällä oli muuten markkinat ja mies osti semmosen jättisäkin karkkia...shit. ajatelkaa nyt:säkillinen karkkia keittiössä, joka kaapissa tyyliin jotakin kun ei mahdu muuten. Väsymys, huoli, telkkari illalla. .on tässä mielenlujuus koetuksella! noi karkit riittää pitkäksi aikaa. Juuri tämän takia en haluaisi herkkuja ostaa:jos ei niitä ole, niitä ei mene. mutta jos kaapista vain jotakin löytyy niin sitähän on pakko saada. Uskon siis että valinnat tehdään kyllä jo kaupassa. ei niin että ostetaan kaikenlaista ja sitten vasta kotona taistellaan syödäkö vaiko eikö. tietenkin joillekin voi sopia tällaiset kätköt, mulle ei.
______________________________-
Lapsonen on unten mailla, ollut jo melkein tunnin. Selvästi oli olotila jo parempi tässä illan mittaan, söikin jopa kolme lusikallista oikeaa ruokaa. Muuten syönyt vain jogurttia ja sen semmoista. Jospa tästä alkaisi taas elämä voittamaan. hmm. .tekis mieli tyhjentää kaikki tän päivän syömiset kun oon tässä napostellut ties mitä. .ja edellen tekee mieli kaikkea shittiä. .plaah..

Pyöräily, rauhallinen40 minuuttia

1. 2xihminen sanoi...

Huh, on teillä ollut rankka yö. Nyt kyllä pitäisi saada ne verikokeet tytölle. On kyllä tavallisen "tahmainen" virus, jos noin kauan vaivaa ja tuolla tavalla sahaa edestakaisin. Muistaakseni mulla lapsena oli joko kuumetta tai sitten ei ollut - ei se sah

torstai 16.10.2008 klo 09:39

2. 2xihminen sanoi...

-hannut tuolla tavalla edestakaisin. Mutta, kai ne virustauditkin sitten tulee vuosi vuodelta pahemmiksi :(
No, tsemppiä teille ja kerro sitten miten meni :)


torstai 16.10.2008 klo 09:39

3. Erwin sanoi...

Hui! Kuulostaa rankalta tuo viime yö!! Toivottavasti ens yö menee jo paremmin eikä kuume enää nousisi niin ylös.. Pronaxen on hyvä kuumelääke onneksi :)
Mulla on tuossa vieressä kanssa säkillinen leffanamuja, muutaman ajattelin ottaa mut mut....


torstai 16.10.2008 klo 17:28

4. Erwin sanoi...

..voi olla että menee muutama enemmän kuin suunnittelin. En edes käynyt aamulla vaa'alla kun on niin turpea olo..

Niin se leffa oli oikeasti ihan hyvä, mut silmäluomet painui vaan alas... :D


torstai 16.10.2008 klo 17:30

[ Katso ruokalista! ]

1780 kcalPeruskulutus
+118 kcalLiikunta
1898 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-445 kcalToteutunut vaje
1398 kcalTavoite
1453 kcalSyöty (Toteutunut)
+55 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 15.10.2008

Huomenet! Säikähdin yöllä kamalasti kun tyttö alkoi itkeä omituisella tavalla, puuskutti ja hengitti nopeasti. Otin syliin niin toinen oli ihan tulikuuma ja tulipunainen! no ei muuta kuin peitot ja vaatteet pois ja ikkunat auki, kuumetta oli sitten "vaan" 39,2.vaan siksi että arvelin sen olevan lähempänä neljääkymmentä. no lääke sitten laski kuumeen tonne 38:aan nyt pitää soittaa taas lääkärille että mitäs nyt? ei ole ihan normaalia että kuume vaan sahaa ja toinen ei parane millään. Tätä jatkunut nyt kuusi viikkoa, kahden vkon välein nostaa kuumeen. Yskä ei kunnolla ole ollut poissa koko aikana. Mutta, keuhkoissa ei ole mitn, korviaan ei kaivele ja yleiskunto ihan hyvä. eilen oli kyllä tosi nuutuneen oloinen ja haukotteli vaan koko ajan. .että jos joku virus on niin ei haluaisi noita antibiootteja kun ei vielä kertaakaan ole tarvinut. Tasan kuukauden päästä kultamme täyttää siis kaksi vuotta :) noh, soitetaampa tohtorille että mitäs nyt tehdään. Mukavaa päivää kaikille ja palaillaan taasen!
_____________________________________________
___-
Kävimme lääkärillä siis kirjaimellisesti sillä hän otti meidät vastaan kotonaan. .ystävällistä. Korvissa ei ole tulehdusta eikä keuhkoista kuulu mitn huolestuttavaa mutta kurkussa on peitteitä. Sitten mentiin labraan ja otettiin nielusta pikänäyte. no negatiivinenhan se oli kuten arveltiinkin. eli virus siellä jyllää. jos tämä jatkuu vielä ensi viikolle niin sitten alan kyllä vaatia lisäkokeita. Olisi nyt jo pitänyt vaatia verinäytteen ottamista että onko bakteeri vai virus. no mut nyt vaan lepoa, kuumelääkettä ja juomista. Näillä mennään eteenpäin. Tuossa tuo pieni potilas nyt nukkuu suloisesti. on se niiiin ihana, yrittää olla reipas vaikka ei tarvitsisikaan.
_____________________________________________
__
Tytteli nukkui melkein kolmen tunnin päikkärit. .kävin sitten sillä aikaa (mies on siis lomalla nyt :) )ostamassa toppahaalarin, hatun ja rukkaset nuppuselle. Sinne meni 100 euroa. .aika paljon harrastamme kirpputoreja ja muutenkin käytetyn ostamista mutta tuo talvihaalari, sen pitää olla hyvälaatuinen, kestävä ja lämmin. noh, onneksi tuo mummo (äitini siis) sponsoroi niin on mahdollista :) en tietenkään oleta että minun pitäisi saada minkäänlaista taloudellista apua enää tässä iässä mutta jos sitä tarjotaan, yritän ottaa sen vastaan ilman huonoa omaatuntoa. Olen yrittänyt ajatella että lapsen parhaaksihan se on. nyt meillä on hieman enemmän rahaa taas hankkia jotakin muuta. Kamalan vaikeaa on silti ottaa rahaa vastaan mutta tyhmäähän se kai olisi kieltäytyä ;) ja kun tietää että nuo haluavat oikeasti vaan auttaa, eivät he ajattele että me emme pärjäisi tai mitään sellaista. Miehelle tuo rahan vastaan ottaminen on hyvinkin vaikeaa, hän kokee ettei hän pysty edes turvaamaan taloudellista toimeentuloamme :( yritän kerta kerran jälkeen sanoa ja selittää että ei se niin mene eikä kukaan niin ajattele ja tulevaisuudessa, tietenkin sitä itsekin haluaa auttaa omia lapsia jos se vaan on mahdollista. ja aina on äiti tarjoutunut auttamaan, emme siis siipeile ja käytä hyväksi..

Pyöräily, rauhallinen30 minuuttia
Kevyt hölkkä/reipas kävely30 minuuttia

1. 2xihminen sanoi...

On kyllä tosi kummallista, että on tuolla tavalla mennyt edestakaisin sen kuumeen kanssa :( ... Toivotaan, että syy löytyy pian ja pikkuinen paranee pian.

keskiviikko 15.10.2008 klo 15:30

2. 2xihminen sanoi...

Joo, se voi olla osasyy - Mullahan menee välillä ruokahalukin totaalisesta siitä närästyksestä johtuen. Raskausmyrkytyskään se ei vissiin voi olla, koska mulle käy kaikki veri. Ja sappivaivat olis taas kipeämpiä kuin tämä pieni jatkuva "jomotus".

keskiviikko 15.10.2008 klo 18:19

3. 2xihminen sanoi...

Jos vanhemmat tarjoutuvat auttamaan, niin onhan se toisaalta vaikeaa olla ottamatta vastaankaan - siitäkin voi loukkaantua.
Mulla on joskus ollut toisinpäinkin, eli olen piffannut äidilleni jotain juttuja joihin hänellä ei ole ollut varaa -


keskiviikko 15.10.2008 klo 18:22

4. 2xihminen sanoi...

Antaminen tekee onnelliseksi. Älä siis turhaan pode huonoa omaatuntoa siitä.
Miehille tietty vaikeaa: Kokevat että heidän pitää "elättää perhe". Esim. minun mies ei varmasti pystyisi olemaan nahoissaan, jos tienaisinkin enemmän kuin hän :( ....


keskiviikko 15.10.2008 klo 18:26

5. Pusi sanoi...

Ole tarkkana tuon kuumeen kanssa ja pyydä mahdollisimman pian verikokeet, sillä keuhkokuume voi olla "oireeton". Niin kävi meillä, kun nuorimmainen oli 2 vee ja joutui sairaalaan korkean kuumeen ja tulehdusarvonjen vuoksi. Vasta, kun alkoi valittaa

keskiviikko 15.10.2008 klo 19:06

6. Pusi sanoi...

Vatsaansa, tajusivat ottaa keuhkokuvat, sitä ennen luulivat verenmyrkytykseksi... Ja muuten, ota kaikki apu vastaan mitä tarvitaan. Minusta on ihana auttaa ja ostaa kaikkea kivaa lapsille ja lapsenlapselle, viimeksi lauantaina kävimme ostamassa kumpparit.

keskiviikko 15.10.2008 klo 19:08

7. Pusi sanoi...

Ja onnea, jumituskin näyttää sinulla hellittäneen... Minä kirjoitan blogia taas, kun paino tippuu eli täällä jumitetaan... Johtunee TAAS naisten viikosta. Tänään oli toiseksi viimeinen tentti tämän opiskelun aikana, joten tuntuu hyvältä ja perjantaina

keskiviikko 15.10.2008 klo 19:11

8. Pusi sanoi...

Aloitan 2 kk:n määräaikaisen työn :) Nyt pitäisi vaan päättää opinnäytetyön aihe, jotta saisi kevään puolella paperit ulos...

keskiviikko 15.10.2008 klo 19:12

9. Erwin sanoi...

Voi että!! Toivottavasti pikkuinen tervehtyy nopsaan!! :) Voimia sinne teille molemmille....

keskiviikko 15.10.2008 klo 22:29

[ Katso ruokalista! ]

1786 kcalPeruskulutus
+248 kcalLiikunta
2034 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-493 kcalToteutunut vaje
1534 kcalTavoite
1541 kcalSyöty (Toteutunut)
+7 kcalTavoitteesta
36 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 14.10.2008

Nonniin. Uusi päivä tänään ja mieli ehkä hivenen kevyempi taas. koululle olen lähdössä tentteihin ilmoittautumaan. Tässä vielä eiliset lukemat d-hoitajan käynniltä:

rr 126/60 (alapaine hieman matala)
hbaic (pitkäikainen sokeri )6,8 -tavoite olisi olla alle seitsemän
verensokeri 4,2
paino 63,5 murrrrrr

Lähdempä kävellen tuonne koululle, sade ei minua haittaa. Täytyy hakea tenttikirjoja kirjastosta ja käydä ahdistelemassa muutamaa opettajaa :) kivaa päivää jokaiselle teistä!

Öö tota joo. en sitten jaksanutkaan lähteä käveleen joten suoriuduin reissun fillaroiden. Hittolainen kun mulla on koko ajan kuvottava olo ja mahassa pörisee. Oiskohan mulle pärähtämässä joki vatsataudin tyyppinen tapaus. .mahtavaa. on pinnakin niin kireellä taas huh. en uskalla lähteä enää lenkillekään kun on niin huono olo. höh. .sain sentään koululla vähän aikaiseksi ja pää on ollut tenttikirjassa kiinni tämän illan. Mitään sinne päähän ei kyllä tunnu jäävän :)

Pyöräily, rauhallinen40 minuuttia

1. Erwin sanoi...

Loistavat lukemat sait sielt dm-hoitajalta!! Ja se paino tulee alaspäin koko ajan.. :) Yritän tsempata ;)
Se pumppu kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta ja eikös siinä pidä muutamia nappeja painella ennen kuin voi bolustaa/muuttaa ins. määrää?


tiistai 14.10.2008 klo 15:02

2. Erwin sanoi...

On ne miehet herttaisia :) Ja kysele ihmeessä hoitajalta ihan kaikkea mahdollista, ne on kaikki kysymykset kuullut ja saanut koulutuksen vastata niihin. Myös seksielämään liittyviin kysymyksiin.
Hauskaa päivää!!!


tiistai 14.10.2008 klo 15:04

3. 2xihminen sanoi...

Ihan hyvältä näyttä nuo lukemat - Ja ajatteleppa, että olet ollut yli 70kg vielä alle vuosi sitten (tarkastelin painokäyrääsi :) )

tiistai 14.10.2008 klo 15:48

4. 2xihminen sanoi...

Tuttuni lähetti minulle psykiatriaan erik. hoitajien (kuvitteellisia? )tenttikysymyksiä:Hauskaa luettavaa, mutta taitaa olla totista totta:
1. Osastolla on potilas jolla lääkityksenä on Zyprexa 10mg tbl x2. Potilas on ollut hoidossa kaksi viikkoa (14vrk).


tiistai 14.10.2008 klo 17:53

5. 2xihminen sanoi...

Huoneita tarkastettaessa löydetään potilaan patjan alta 12kpl Zyprexa 10mg tablettia. Lisäksi potilas tunnustaa vaihtaneensa kolme 10mg tablettia osastolla tarkailussa olleen narkkarin kanssa 1:een sätkään.
a) Montako tablettia potilas on tod. syönyt?


tiistai 14.10.2008 klo 17:54

6. 2xihminen sanoi...

B) Montako mg vaikuttavaa ainetta hoitojakson aikana potilas on saanut, jos on syönyt lääkkeet joita ei ole löydetty eikä vaihdettu? :D
(Näitä kysymyksiä olisi vaikka kuinka paljon, ja aina vaan menevät hassummiksi... :D )


tiistai 14.10.2008 klo 17:56

[ Katso ruokalista! ]

1792 kcalPeruskulutus
+119 kcalLiikunta
1911 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-446 kcalToteutunut vaje
1411 kcalTavoite
1465 kcalSyöty (Toteutunut)
+54 kcalTavoitteesta
37 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 13.10.2008

Nonniin tuon verran se paino sitten OIKEASTI on. .eikai turvotusta voi olla noin paljoa eli ihan sitä itteensä taitaa olla :( :( samoja lukemia näytti myöskin hoitajan vaaka eli näin. nooh, tästä vaan aletaan sitten tiouttelemaan, jälleen kerran. Niin tympeetä että en jaksa edes jauhaa siitä sen enempää.

Nii, kävin hoitajan luona, sokerit erinomaiset :) vaihdettiin pitkävaikutteinen enemmän minulle ja liikunnan kannalta joustavammaksi. Jospa nyt jäisi yölliset hypot pois. toivotaan. Pumpusta myös pitkään puhuttiin, sain numeron yhdelle sairaanhoitajalle jolla on pumppu niin voi kysellä kokemuksia. Vakavassa harkinnassa tuo vehje siis on. mies oli heti huolissaan kun alkoi kuvittelemaan niitä hommia ja mulla pumppu. .että eihän hän uskalla muhun sit enää koskeekaan kun pelkää säätävänsä vahingossa mun insuliinimääriä :) nauratti mut ohan se tottakin...kehtaisko sitä seksielämän sujumisesta kysyä siltä hoitajalta. .empä tiedä. Ohan se tietenkin aina mukana oleva vempain sitten, se siinä mietityttää. Mutta ei tarvitsisi pistää ja hoito muuttuisi joustavammaksi ja vuorotyössä tuo olisi varmasti aivan erinomainen kyllä. noo, kahtotaan nyt. nyt kahvin keittoon ja näillä mennään eteenpäin! Tsemppimieltä kaikille!

Pyöräily, rauhallinen30 minuuttia

1. 2xihminen sanoi...

Mihin se pumppu sitten asennettaisiin? Olen ihan pihalla... kun en ole tuollaisista laitteista ennen kuullut kuin sinulta. :)

maanantai 13.10.2008 klo 22:22

[ Katso ruokalista! ]

1795 kcalPeruskulutus
+90 kcalLiikunta
1885 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-514 kcalToteutunut vaje
1385 kcalTavoite
1371 kcalSyöty (Toteutunut)
-14 kcalTavoitteesta
27 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 12.10.2008

Alakulo ja veto pois jatkuu. .noo. leivoin korvapuusteja kun veli ja tämän avovaimo tulee katsomaan kummityttöä. Söin tuossa jo yhden, enempää ei kyllä tee mielikään. Huomenna on diabeteshoitajan aika ja vaakalle meno. vatsa edelleen kamalan turvoksissa ja ihan sekaisin eilen illalla :( voikun piristyisin. oli jo hetken parempi oli, nyt taas yleinen vtuttus ja tympääntyminen kaikkeen. Miesparkakin on jo ihan ihmeissään :( kun tietäisi mikä vaivaa niin siitä voisi puhua. Mutta kun en tiedä. .noh, yritetään nyt piristyä ja käydä vaikka vhän ulkoilemassa! Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Kalorit täynnä ja kello on vasta vajaa puoli seitsemän. .lenkille siis, eilenkin auttoi tuo hölkkälenkki vtutukseen ja olo piristyi. Tänään voisi käydä samoin, se olisi kiva se. muutenkin koko päivän kun on vaan kökkinyt sisällä niin alkaa olla olo sen mukainen.

jess oikeessa olin! nyt on aivan uudesti syntynyt olo ja parempi olo kaikin puolin eikä ollut edes kovin pitkä lenkki :) nyt syö kyllä rahkaa iltapalksi kunnon satsin että tulee proteiinit täyteen, menkööt kalorit sitten yli mieluummin kuin ne vajaaksi.

Kevyt hölkkä/reipas kävely40 minuuttia

1. 2xihminen sanoi...

Eilen olit näemmä vetänyt hienon juoksulenkin. Kyllä se siitä sitten, kun turvotuskin taas laskee.
Ehkä viihdyit niin hyvin siinä harjoittelupaikassasi, että nyt sulla on tiedostamattasi alakuloa siitä, että jo loppui. Nyt sitten vaan hop-hop loput


sunnuntai 12.10.2008 klo 15:42

2. 2xihminen sanoi...

Opiskelut loppuun, ja joku mieluinen työpaikka etsintään! (Opiskelijan elämä on aina sellaista enemmän tai vähemmän "ajelehtimista" ja ainakin minulla alkoi ottaa pidemmän päälle päähän.) :)

sunnuntai 12.10.2008 klo 15:44

3. Erwin sanoi...

Samaa mieltä, en aio herkkujen syömistä kokonaan lopettaa niin sitä opettelee nyt tasapainoilemaan :) Mukava kuulla että on vähän parempi fiilis!! Ja toivottavasti huomennakin hyvä fiilis jatkuu!! :)

sunnuntai 12.10.2008 klo 22:54

[ Katso ruokalista! ]

1775 kcalPeruskulutus
+209 kcalLiikunta
1984 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-315 kcalToteutunut vaje
1484 kcalTavoite
1669 kcalSyöty (Toteutunut)
+185 kcalTavoitteesta
33 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 11.10.2008

Huomenta! Voin sanoa että kävin vaakalla enkä pitänyt siitä mitä se näytti mutta syytän edelleen turvotusta. Illallakin oli vatsa kuin raskaana ollessa :( pitäsköhän huolestua. .ja miettiä mikä mun syömisessä sitä aiheuttaa. Laktoosi? mut ei ole vatsa sekaisin. Kierto taas mennyt sekaisin (niin on käynyt muutamia kertoja sen jälkeen kun aloin lapsen syntymän jäkeen syömään minipillereitä, jotka teki elämästä yhtä helvettiä, lopetin ne reilusti yli vuosi sitten ja siitä asti tätä ongelmaa ollut) ja menkat tulossa taas. tai sitten eivät ole tulossa pitkään aikaan...pakko sanoa että nyt toivon olevan kyse tuosta ensmmäisestä vaihtoehdosta mutta elämä se järjestää aina kaikenlaisia yllätyksiä...ja tämä stressihän se tietenkin auttaa nihin vatsaongelmiin :) nyt pitää yrittää ottaa vähän rennommalla otteella tämäihankaikki. Mukavaa päivää, sataa mutta toivottavasti silti paistaa :)

ÖÖö, illalla pitsaa ja suklaalevynkin meni tuo puoliskoni ostamaan. .bye bye control...nojoo. Menkööt, murehditaan sitä myöhemmin :)

Hölkkä, kevyt, 8 km/h45 minuuttia

1. 2xihminen sanoi...

Noitakin päiviä mulla välillä oli, kun tuntui, että olin kuin raskaana turvotuksen takia ;)
Nuo pillerit ovat viheliäisiä monelle. Lopetin itse niiden syömisen 10 vuotta sitten. (Söin 3 vuotta ja se oli tarpeeksi mulle- sai minut ihan veteläksi.)


lauantai 11.10.2008 klo 10:26

2. 2xihminen sanoi...

Piti vielä sanoa (ennenkuin puhelinsoitto keskeytti) että mulla ei ollut kuukautisia yli vuoteen sen jälkeen kun lopetin pillerit.... Olisi varmaan pitänyt mennä kynegologille, jotta olisin saanut homman jotenkin takaisin raiteilleen aikaisemmin. Mutta...

lauantai 11.10.2008 klo 12:25

3. 2xihminen sanoi...

.. silloin vaan tyydyin tekemään raskaustestejä joka kuukausi (todetakseni etten ole raskaana). En halunnut enää mitään hormoneja. Kyllä se kierto sitten vuoden päästä alkoi vähitellen tasaantua ja viimeiset vuodet ovat olleet kellontarkasti ajallaan :)

lauantai 11.10.2008 klo 12:27

4. 2xihminen sanoi...

Taisivat silloin 10 v. sitten luulla paikallisessa apteekissa, että olen yksi noista vauvaa haluavista/yrittävistä naisista: Kävin ostamassa niin usein niitä raskaustestejä :D

lauantai 11.10.2008 klo 12:30

5. 2xihminen sanoi...

Mulla meni pidemmän aikaa, että kaikki oli taas kohdallaan. Alavireisyys jatkui melkein yhtä kauan kuin kk:tkin jäi tulematta. Onneksi kuitenkin elämässä ei ollut suurempia kuohuja muuten, joten se huono olo sitten väistyi aikanaan itsestään...

lauantai 11.10.2008 klo 13:59

6. Erwin sanoi...

Hmm, itse miettinyt vaihtavani minipillereihin.. Menossa siis tohtorille ens ma. Pitänee keskustella vielä...
Nauti nyt pizzasta ja suklaasta! :) Elämä on nautintoa!
Hauskaa iltaa!!


lauantai 11.10.2008 klo 18:33

7. Erwin sanoi...

Kyllä se herkuttelu yleensä kostautuu, mutta kyllä se painokin siitä tasaantuu muutamien päivien jälkeen :) Mä tarvitsen ainakin ajoittain näitä herkutteluhetkiä, luultavasti masentuisin ihan totaalisesti ilman!! (sokerihiiri olen...)

lauantai 11.10.2008 klo 23:48

[ Katso ruokalista! ]

1775 kcalPeruskulutus
+190 kcalLiikunta
1965 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-371 kcalToteutunut vaje
1465 kcalTavoite
1594 kcalSyöty (Toteutunut)
+129 kcalTavoitteesta
20 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit.php?n=vittra