Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




maanantai 08.04.2013

On se ilmoja pidelly! :D

Ei taas mennykkään kuin puoli vuotta edellisestä päivityksestä! :S :D Nytki loggasin sisälle vain katseleen mitä "vanhoille" kuuluu :)

Tilannekatsaus mihin jäätiin: Olin lähdössä Englantiin Lokakuussa, reissu uhkasi jo peruuntua kun sairastelin pitkään ja lopulta oli oikein keuhkokuume. Reissu tuli kuitenkin tehtyä ja se oli yks parhaista jutuista koskaan elämässäni. Tulin paria päivää ennen joulua kotiin ja en kerenny kuin muutaman päivän olla kun alkas kurkkukivut jne tuleen. Aloitin salin Tammikuussa ja sain käytyä KERRAN! Sen jälkeen käytännössä ollaan sairasteltu koko tämä vuosi...tälläkin hetkellä on jotain "häikkää" mutta kun ei oikein selviä että mikä.

Alettiin sitten tutkiin tätä mun sairastelua (tenavat sairastaa paljon kans) ja kävi terveystarkastaja tekemässä mittauksia. Kosteusvaurioita ainakin suihkutiloissa + keittiön katossa -.- Vielä pitäs ne huoneilma testit tehä mutta kun se maksaa 250e :/ Jouduin nyt irtisanomaan sopimuksen salillekkin kun en sielä pysty kulkemaan jatkuvan sairastelun takia. Mutta aion jatkaa sitten kun tämä tilanne selkiää...saadaan uus kämppä jne.

Ai niin ja vietettiin meidän hääjuhlakin 9.3.2013. Saatiin kuin saatiinki upea juhla järkättyä, vaikka suurimmaksi osaksi me tehtiin vaimon kanssa kaikki kahden! Meikäläinen hoiti ruokapuolen ja emäntä koristelut yms. Vieraita oli 60. Rahaa paloi mutta kaikki oli sen arvoista...ajateltiin pienellä budjetilla selvitä (2000e) mutta tais loppupeleis mennä 2500-3000e kaikkineen, paitsi tuossa ei ole sormuksia.

Nyt pitäs alkaa taas katteleen vähä ruokavaliota kuntoon, vaikka masentaakin niin pirusti kun ei voi mitään tehä. Ei edes lenkillä käydä kun heti naama/kurkku/otsa/pää/mikä nyt vaan tulee kipeeksi. Noh parempia aikoja odotellessa!

1. Jennamar86 sanoi...

Niin tuttua :/ itekin sairastelin tai no edelleen on ihan järkky yskä, 7viikkoa jo *huoh* vähän on estelly salille menoa kyl. En oo hirveesti päivitelly tänne kun on ollu kaikenlaista, eroaminen, muutto jne. Sehän se veikin kilot, onneks sentään jotain lihaksen tynkää jäi jälelle. .Onnea nyt sit vaan häiden johdosta :D

maanantai 08.04.2013 klo 11:28

2. Jennamar86 sanoi...

Kiitos! :) juu tai toiminimi, teen vuokratuolilla täl hetkellä, mut siis ihan kivaa vaihtelua olla ittensä pomo.. kattellaan nyt sit tuleeko tästä mitään vaiko ei :D

maanantai 08.04.2013 klo 11:41

3. Janeo sanoi...

Kiva kuulla sustakin! :)

Ikävää kuulla että teillä on mennyt ihan sairasteluksi :( . Toivis tulee asiat kuntoon. Tsemppiä ja voimia <3!


maanantai 08.04.2013 klo 11:59

4. Jennamar86 sanoi...

Oi, hienoja kuvia! :) Vois olla ihan mun näköset ja oloset festarit, mut ei kans nyt oo aikaa/varaa :/ ens kesänä sit taas summer soundiin, alan jo säästämään... must go :D

maanantai 08.04.2013 klo 18:05

[ Katso ruokalista! ]

3060 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-3060 kcalToteutunut vaje
2560 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2560 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 03.10.2012

Hyvää iltaa!

Pika päivitystä!

Salilla oltu ja hyvin on reenit sujunu! Tosin otin pikkusen pois kyykyn painosta...eli "egosta" pois 5kg, niin alkas sujuun sekin niinkuin pitää ja keskitytään lihakseen eikä vaan rautoihin! Eli nyt menee puhtaasti eikä mitään "niska runttauksia" :) Maves meinas olla vaikeuksia 170kg sarjapainon kans mutta pieni korjaus jalkojen leveyteen ja nyt menee "kevyttä" 5x5 140kg kyykkysarjan päälle vielä 5x3 170kg mavet :D Penkkiinki laitoin tänään +5kg (pääosin sen takia kun tein yhen tutun kans niin ei tarvinnu venkslata painojen kans :D ), mutta se tehtiin nyt normaalisti eli en käyttänyt negatiivista...yllättävän kevyesti meni muutes 4x5 ja vikas sarjas tein niin monta ku meni = 7 toistoa.

Sitten sain tänään mielenkiintoisen puhelun koululta! Soitettiin ja kyseltiin haluanko lähteä 1kk päästä Englantiin työssäoppimaan kun sinne meniöistä oli toinen perunut! :O Alunperin mun oli tarkoitus mennä Teneriffalle/Maltalle Tammikuussa, mutta päätin nyt sitten suostua kun onhan toikin nyt aivan mahtava paikka ja kokemus! Niin ja tärkeintä tuo on "halvin" vaihtoehto joten sielä pärjää kokonaan koulun maksamalla tuella + sielä maksetaan vielä pientä palkkaa! :) Paikka mihin tosiaan nyt lähen sitte 5.11 on Oxfordin yliopisto ja vielä samainen keittiö/ruokasali mitä on käytetty esim. Potterin Hartsan elokuvissa (tylypahka vai mikä hitto sen nimi oli!? En oo kattonu koko leffoja :D ) !! :D

[KUVA]

Ainut huoli on nyt vain että kuinka tämä kotiväki täälä pärjää! :/ Se on kuitenkin 6 viikkoa ja tuun vasta paria päivää ennen joulua kotiin. Mutta niin ainutlaatuinen tilaisuus että jos jätän menemättä tiedän että kadun sitä lopunelämää!

Salilta otin pari kk maksutonta ja sitte pitäis vaan keksiä sielä jotain ghetto treenejä jos en salia löydä :D Työvuorot on suunnilleen näin: 8-14 töitä, 3h vapaata ja sitten taas 17-22 töis :O Voin jo kuvitella kuinka raskasta tulee olemaan :D Että ei sinne tosiaan olla lepäämään menos.

Tällästä tänne! :) Jaa että "pikapäivitys" :D

1. Janeo sanoi...

Hienoa, että treeni kulkee :) ! Itte tarttee kans lohkasta "egosta" pois 5kg -.- Alko nyt siis deload-jakso ja kovasti yrkkää taljoissa vetää vaan niillä millä on tehnykki. Ko ei meinaa ylpeys antaa periks vähentää yhtään siitä mihin on päässyt :P.

Ja hei hieno uutinen toi työharjoittelupaikka, onnea :) ! Eiköhän se kotiväki pärjää, loppu viimein kuitenkin 6vkoa lyhyt aika ja menee yhdessä hurahduksessa :) .


keskiviikko 03.10.2012 klo 22:10

2. Jennamar86 sanoi...

Hei sinä siellä! ;)

maanantai 08.04.2013 klo 10:02

[ Katso ruokalista! ]

3060 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-3060 kcalToteutunut vaje
2560 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2560 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 26.09.2012

Helou!

Kipeäksi tulos! :/

Mutta tänään käyty kehonkoostumuksessa ja laitan vähä mitä on saatu aikaan :)

Kehonkoostumusmittaus 25.7.2012 (suluissa uudet 26.9.2012)

Paino: 134.4kg (132.2kg)
Rasvamassa: 51.8kg (47.3kg)
Rasva %: 38.5 (35.5%)
Pehmytkudospaino: 75.1kg (77.4kg)
Viskeraalinen rasva: 200 (171)

Eli musta aika hyvin jos 2kk on palanut puhdasta rasvaa 4.5kg, rasva % tippunu 3% ja lihasta tullut melkein 2.5kg!? :D

[ Katso ruokalista! ]

3060 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-3060 kcalToteutunut vaje
2560 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2560 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 24.09.2012

Iltaa!

Pikaisesti päivitystä! Ollut monta päivää jo ihan posketon väsy, tän päivän treenit aivan persiilleen!

Syynä tod. näk aivan liian vähäinen hiilarien saanti nyt viimeaikoina. Koitetaan korjata ja palataan astioille!

[ Katso ruokalista! ]

3060 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-632 kcalToteutunut vaje
2560 kcalTavoite
2428 kcalSyöty (Toteutunut)
-132 kcalTavoitteesta
15 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

perjantai 14.09.2012

SON PEEWONTAI!

Jos kuvittelee että viikon viimeinen treeni olisi jotenkin helpompi, kun ei ole "isoja liikkeitä" kuinka väärässä ihminen voi olla!?

Vastaan: VOI OLLA :D

Liikkeet (kaikki edelleen negatiivisena)

Askelkyykky (alataljas + steppilauta) 3x12 20kg (+5kg)
Selänojennus 3x10 5kg (+ 2 toistoa per sarja)
Pystypunnerrus seisten kp 3x10 22kg (+2kg, mutta viimeset toistot oli kaukana negatiivisesta :D )
Kulmasoutu kp 3x10 24kg (+2kg)
Vinopenkki kp 3x10 22kg (+2kg)
Facepull 3x15 15kg

Oon varmasti ollu hauska näky tuola salilla, puuskutan kuin höyryveturi, takareidet & perse ja alaselkä pumpis, polttees, painees, eteenpäin "hieman" kärsineen näköisenä :D

Nyt olis vielä ultimaattinen koitus edessä...Ainon pyllynpesu ja vaipanvaihto...saa nähä!

Hmm oonko mä edes päivitelly mitään viime vlopulta!? :O Tosiaan meillähän oli tenavat hoidos ja saatiin viettää laatuaikaa vaimon kans kahdestaan piiiiiitkään aikaan! :) Käytiin syömäs ja katsomas Tie Pohjoiseen leffateatteris (on muuten ihan h*lvetin hyvä leffa SUOSITTELEN!). Sitten vielä kotona hempeilyä, leffaa & mässyä <3 AH kyllä sitä osasi arvostaa. Päätettiinki että nyt pirulauta kyllä aletaan pitämään edes 6kk välein joku leffareissu tai jotain...ettei mee tälläseksi kerran 10vuodessa elokuviin :S :D

Tein sitte viime vloppuna samalla päätöksen että tänä vloppuna en sitten osta ensimmäistäkään herkkua! :D JÄRKYTTÄVÄÄ! :D Saa nähä kuinka sujuu :D

Ainiin muutes pidin tänään ravintopalaverin PT:ni kanssa ja yllätyin kivasti! Sain pussillisen super foodeja mukaani! :O :)

Tälläinen teksti oli sitten vielä FB:s "Personal Training Eero Hakala palkitsee aika ajoin hyvällä asenteella tehdystä työstä. Tänään luovutin tuotepaketin valmennettavalleni Mikalle, joka on tehnyt erittäin päättäväisellä asenteella hommia koko valmennussuhteen ajan. Tuotepaketti sisälsi:

Luomukahvia
Raffinoimatonta merisuolaa
Maca-jauhetta
Opti-MSM -jauhetta
Kylmäpuristettua kookosöljyä
Kalaöljykapseleita

Mikan oma tarina saadaan lukea näiltä sivuilta lähiaikoina.

Rentoa viikonloppua kaikille, ROK! :-)"

Noita kalaöljykapseleitakin oli sitten "IHAN KIVASTI" ja lisää saa heti kun loppuu! :D

MII SOO HAPPY! :D

Viikonloppuja kaikille! <3

1. Jennamar86 sanoi...

Oh, laatuaikaa <3
Se on kyllä tosi tosi tärkeetä, varsinkin pitkässä suhteessa, kyl sen itekin huomas vastikään kun käytiin expossa ja oltiin hotellis pari yötä ILMAN muksuja että voi miten se onkaan erilaista ja rentoa kun on täysin kahestaan, ja varsinkin ilman häiriötekijöitä ;)


perjantai 14.09.2012 klo 19:48

2. Jennamar86 sanoi...

Joo, kyl sieltä mukaan saa sapuskaa päivän päätteeks, ja kun ite oon ollu tän viikon kokkina, niin senhän tietää että hyvää on :D ja lisäks sit se et noo se on ilmasta, niin pakko ottaa, ja helppoahan on myös sekin ettei tarvii kotona tehdä enään ruokaa perheelle, yksi stressin aihe vähemmän! :D mut joo huono puoli tosiaan se et laihtumaan ei kyllä pääse :/

perjantai 14.09.2012 klo 19:56

3. Jennamar86 sanoi...

Joo sama juttu meilläkin, tappelutkin ja kaikki tommonen "kuittailu" johtuu vaan yksinkertaisesti siintä ettei sitä yhteistä aikaa oo yleensä koskaan.

perjantai 14.09.2012 klo 19:58

4. Jennamar86 sanoi...

Janiin piti sanoa et aika huippu toi tuotepaketti!! :)

perjantai 14.09.2012 klo 19:59

5. Janeo sanoi...

Hienoo! <3 Siis laatuaika ja taas lisääntyneet painot ja hyvä treeni ja PT:ltä saatu kiitos ja tuotepaketti :) !

perjantai 14.09.2012 klo 20:17

[ Katso ruokalista! ]

3060 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-3060 kcalToteutunut vaje
2560 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2560 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

keskiviikko 12.09.2012

OLEN LIEKEISSÄ!

*Insert some InFlames song here*

Niin sitä vaan tänäänki väännettiin raudan parissa ja JÄLLEEN kerran +5kg! :D Latasin eilen jo kunnolla uutta musaa ja tietysti Arskan motivaatiopuheen puhelimeen, niin saa kunnon motivaatioburstit ja kyllä näköjään kannatti! :) Jos joku ei ole vielä katsonut/kuunnellut tuota Arskan pätkää niin tästä linkkiä : http://www.youtube.com/watch?v=vH0nP4NzS9M

Homma menee eteenpäin tällä hetkellä kuin juna ja ei voi valittaa mistään...tai no voikait sitä...ainaisesta ongelmasta eli RAHASTA :S No mutta jotain positiivistakin, Ford, tuo meidän vanha romumme meni heittämällä katsastuksesta läpi ilman mitään huomautusta! :O :D Katsastusmies vielä kehui että "ompa hyvänä pysyny kun 300tkm mittaris, päästöt nollis, iskarit kuin uudet ja jarrutkin todella hyvät ja täysin tasapainos"...oikeesti mikään auto ei koskaan oo menny suoraan leimalle vaikka olis ollu alla mikä :D Pitäs vissiin lotto käydä laittaas! :D

No mutta tän päivän treenit:

Kyykky 6x4 145kg! (+5kg!!)
Rackleuat 4x5
Penkki 4x5 95kg (+5kg!! Meni vielä jopa "kevyesti" joten pian 100kg on tosiasia :) )
Facepull 2x15 20kg (+2.5kg)

Ens viikolla tarkoitus pitää kevyt viikko ja sen jälkeen tähdätään 150kg sarjapainoon kyykys! :O :D

1. Janeo sanoi...

Juu oli kyllä ihan loistava reissu ja superb päivä <3!

Sä oot kyllä niin hyvin saanu heitettyä painoja lisää alle joka kerta! Vautsi! No josko tästä itsekin pääsis taas kunnon höökiin, kun sais nää loputkin flunssan rippeet veks! Aika kevyttä oli kyllä rauta eilen, ihme ja kumma :) .


keskiviikko 12.09.2012 klo 18:15

[ Katso ruokalista! ]

3060 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-3060 kcalToteutunut vaje
2560 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2560 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 10.09.2012

Jos on pääkipeä koko päivän ja ei oikein huvittais mikään...varsinkaan mennä salille, NIIN SILLOIN JUST MEET! Suosittelen :D Nimimerkillä "taas paukkuu ennätykset" :D

Liikkeet

Kyykky 5x5 140kg!! (+5kg viikon takaisesta :D )
MAVE 5x3 170kg!! (+10kg viikon takaisesta :D )

Aika älytöntä tahtia tapahtuu tämä kehitys! :)

1. Jennamar86 sanoi...

Hyvin meni! Oli tosi kivaa nähä taas samalla KL tyyppejäkin :) ja ne pro kisat, huh-huh vaan. Oli aika isoja kavereita meinaan lavalla :D harmi vaan että Alander tuli toiseksi Pro figuressa, mutta oli sillä kyllä todella kova kilpakumppanikin..
Ja olihan siellä messuilla pyörimässä vaikka ketä fitness julkimoita...mm. minna pajulahti istui katsomossa mun edessä :D :P ens vuonna pakko taas mennä uudestaan :) :)


maanantai 10.09.2012 klo 20:54

2. Janeo sanoi...

Hienoa! Hyvähyvä :) !

maanantai 10.09.2012 klo 21:09

[ Katso ruokalista! ]

3060 kcalKokonaiskulutus
-500 kcalTavoitevaje
-3060 kcalToteutunut vaje
2560 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-2560 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Tarina
Vain jäsenille!



Ryhmät
Vain jäsenille!

Tunnisteet
Suosikit
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=feenix82