Sulamossa on nyt uusi Resepti -sivu!

Toteutuneita kellonaikoja voi seurata laittamalla ne päälle "Asetukset > Yleiset > Ateriarytmi > Kellonajat" -kohdasta.

Sulamoon tulee ryhmät vuoden 2016 aikana, joten vanha Kalorilaskuri siirtyy katselutilaan vuoden 2016 lopussa.
Katselutilalla tarkoitetaan sitä, että vanhoja tietoja pääsee katsomaan, mutta uutta ei pysty enää vanhalle puolelle lisäämään.

SIIRRY SULAMOON >>
ETSI BLOGEJA
<< edellinen blogiseuraava blogi >>




keskiviikko 17.07.2013

1. Sepirott sanoi...

Oikein paljon onnea<3

tiistai 24.12.2013 klo 15:30

[ Katso ruokalista! ]

2000 kcalKokonaiskulutus
-744 kcalTavoitevaje
-1132 kcalToteutunut vaje
1256 kcalTavoite
868 kcalSyöty (Toteutunut)
-388 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 16.07.2013

Huomenta.

Eilen pääsi vihdoin kunnolla (kunnolla ja kunnolla, istualteen, mutta kuitenkin KOKONAAN!) suihkuun. Ja tänä aamuna pääsi puntarille ilman tuota ylimääräistä painoa roikkumassa koivessa. Oli se paino onneksi vähän tipahtanut. Korkeinta painoa en tänne ollutkaan merkinnyt, mutta näillä etapeilla mennään.

Eilen pidin myös lepopäivän juNpista, kun koipi oli niin pirun kipiä taas kun sitä oli renklattu. Tänään siis jälleen uudella innolla nostelemaan painoja. Mä tarttisin kyllä jonkun levypainosetin (Pump-painosettiä oon katsellut), jotta saisi vähän säädettyäkin niitä painoja. Nyt mulla on vaan samat käsipainot ja sama kahvakuula kerrasta toiseen. Voisi olla kiva saada vähän lisävastustakin.

Ehkäpä tämä tästä.

[ Katso ruokalista! ]

2013 kcalPeruskulutus
+320 kcalLiikunta
2333 kcalKokonaiskulutus
-778 kcalTavoitevaje
-1065 kcalToteutunut vaje
1555 kcalTavoite
1268 kcalSyöty (Toteutunut)
-287 kcalTavoitteesta
5 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

maanantai 15.07.2013

Kipsi vaihtui avaruuspopoon
[KUVA]

[ Katso ruokalista! ]

2028 kcalKokonaiskulutus
-816 kcalTavoitevaje
-693 kcalToteutunut vaje
1212 kcalTavoite
1335 kcalSyöty (Toteutunut)
+123 kcalTavoitteesta
4 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

sunnuntai 14.07.2013

Huomenta.

Kyllä on ollut vaikea saada itsensä sängystä ylös aamuisin. Pitäisi vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja jäädä pystyyn silloin kasilta aamulla kun lapset herää, eikä mennä enää vällyjen väliin. Josko sitten saisi illallakin unen aiemmin ja helpommin.

Tänään lähti käyntiin viimeinen vuorokausi kipsin kanssa. Huomenna poistetaan kipsi ja leikkausarven ompeleet. 1,5vko sitten kipsiä vaihdettaessa ei vielä ollut arpi siinä kunnossa että olisi voitu ompeleet poistaa, joten nyt täytyy toivoa että on arpeutunut kunnolla. Tänään myös pistin viimeistä kertaa. [KUVA]
Tätä ei tule todellakaan ikävä!

Huomenna siis poistetaan kipsi ja tilalle tulee ortoosi. Sen jälkeen alkaakin kunnon rääkki koiven kuntoutuksen suhteen. Kaverini on Mehiläisessä fysioterapeuttina ja valitsin nyt hänet itselleni rääkkääjäksi, koska tiedän että hän ymmärtää mua ja hälle uskallan ehkä hieman kiroillakin jos sattuu :P Sovittiin jo etukäteen aikataulutavoitteeksi sen, että kun työt taas alkaa 19.8. niin olen pyöräilykunnossa. Muuten en pääse aamuisin juna-asemalle ja sitä kautta töihin ;)

Huominen tulee kyllä olemaan mun kesän tähän saakka kohokohta :) Pääsee myös suihkuun!! Ekaa kertaa neljään viikkoon ihan oikeasti suihkuun! :) Loistokasta!

Katsotaan vaan, niin huomenna kiroan sitten täällä kuinka prkl kipeä koipi on kun ei ole enää tukea siinä. Mutta helpottuu kyllä varmasti. :)

Noniin, kivaa sunnuntaita teille kaikille! Ja Atolle tsemppiä vikaan lomapäivään <3<3<3

1. Marilli sanoi...

Mitä ihmettä sulle on tapahtunut???? Mitä tuo on mitä oot pistellyt?

sunnuntai 14.07.2013 klo 12:31

2. Juustonaksu sanoi...

Mitä sä itseesi piikittelet?

Se on kyllä varmaan loistava tunne, kun pääset suihkuun!


sunnuntai 14.07.2013 klo 12:31

3. Marilli sanoi...

Auts..... :/ Mä arvasin että verenohennuslääkettä, oli niin tutun näköinen piikki. Mulle myös tuttua ainetta (klexane) 2 raskauden ja lapsivuodeaikojen ajalta sekä yhden leikkauksen jälkeen. Pikaista toipumista!! :)

sunnuntai 14.07.2013 klo 13:36

4. Juustonaksu sanoi...

Onko tuo niinkuin vakiotoimenpide määrätä tuollainen piikki vai onko sulla ollut joskus jotain tulppavaaraa aikaisemminkin?

sunnuntai 14.07.2013 klo 15:44

5. Lurtsi90 sanoi...

Kuvassa Klexane-piikki?

sunnuntai 14.07.2013 klo 21:09

[ Katso ruokalista! ]

2028 kcalPeruskulutus
+591 kcalLiikunta
2619 kcalKokonaiskulutus
-816 kcalTavoitevaje
-1478 kcalToteutunut vaje
1803 kcalTavoite
1141 kcalSyöty (Toteutunut)
-662 kcalTavoitteesta
17 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

lauantai 13.07.2013

[ Katso ruokalista! ]

2028 kcalPeruskulutus
+324 kcalLiikunta
2352 kcalKokonaiskulutus
-811 kcalTavoitevaje
-801 kcalToteutunut vaje
1541 kcalTavoite
1551 kcalSyöty (Toteutunut)
+11 kcalTavoitteesta
13 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

tiistai 09.07.2013

Energiapatoumat.

Jalka ollut kipsissä nyt 3 viikkoa leikkauksen jäljiltä. Viikko kipsiä ja 3 viikkoa ortoosihoitoa jäljellä. Sen jälkeen pääsee hiljalleen tekemään jotakin aerobistakin taas. Alkaa hermot menemään, järki valumaan viemäristä alas.. Käsipainoilla ja oman kropan painolla teen kaikenlaista jumppaa tunnin päivässä, mutta ei se painoa tippumaan saa. Oonpa saanut ees samassa pidettyä, mua kun kaikki pelotteli painonnousulle leikkauksen seurauksena.

Niin jotta moi vaan.

1. Juustonaksu sanoi...

Moi! Kyllähän se niin on, että liikunnalla on kuitenkin aika pieni merkitys painon kanssa. Oon laskenut, että pitää kävellä / juosta (ihan sama kumpaa) 115 km, että laihtuu kilon. Aika paljon helpompi on laihtua ihan vaan sillä, että pistää suunsa kiinni kuin esim. kahdessa viikossa tuommoinen lenkki vetäistä. Tarkoitus oli siis lohduttaa, että et ei liikkumattomuus ole synonyymi lihomiselle.

Tsemppiä muuten kovasti toipumiseen!


tiistai 09.07.2013 klo 21:16

2. Juustonaksu sanoi...

Oletko kokeillut laskea jollain laskurilla, että paljonko sun perusaineenvaihdunta olis levossa? Kyllähän ihminen kaloreita tarvitsee vaikka vaan selällään makais ja päivän liikunta olis ripsien räpyttely. Tässä joku laskuri:

Siirry sivulle!

Paljonko sun arvoilla tulee tuoksi lepokulutukseksi?


tiistai 09.07.2013 klo 22:32

[ Katso ruokalista! ]

2209 kcalKokonaiskulutus
-792 kcalTavoitevaje
-2209 kcalToteutunut vaje
1417 kcalTavoite
0 kcalSyöty (Toteutunut)
-1417 kcalTavoitteesta
0 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite

torstai 18.04.2013

Ma sanoa ruma sana tai muutamakin.

Maanantaina pyöräilin mukavasti 23km yhteensä. Kävin myös Mehiläisessä, kun viikonloppuna oli kurkku tosi kipeä ja maanantaina ei enää nielaisu onnistunut. Noh, otettiin nieluviljely, josta tiistaina sainkin tulokseksi angiinan.

Maanantaina kun pääsin tuon pyöräilyreissun jälkeen kotiin, oli järkky olo ja menin päikkäreille. Sieltä heräsin sitten kuumeessa. Tiistai meni houraillessa 39,6c kuumeessa ja keskiviikkona alkoi pikkuhiljaa vasta kuume laskemaan.

Nyt jaksoin lähteä töihin ja alkaa muuten olo olemaan parempi, mutta nieluun sattuu silti hulluna. Mä tosiaankin toivon että tällä lääkekuurilla sitten lähtisi kaikki viimeisetkin bakteerit. Alkaa männä heeeerrrmmoooo..
Etenkin kun juuri pääsi kuntoilun makuun. :(

Noh, näillä mennään. Eipä voi mittään. Toivotaan että viikonloppuna pääsisin jo taas salille.

1. Juustonaksu sanoi...

Onko tuo angiina sulla nyt ensimmäinen vai jo joku toisinto?

Meilläkin vieraili perheessä eka angiina tänä talvena. Ilmeisen kipeältä näytti kurkku, mitä vierestä katsoin.


torstai 18.04.2013 klo 21:26

[ Katso ruokalista! ]

2184 kcalKokonaiskulutus
-800 kcalTavoitevaje
-1672 kcalToteutunut vaje
1384 kcalTavoite
512 kcalSyöty (Toteutunut)
-872 kcalTavoitteesta
7 gKuituja
Toteutunut
Toteutunut

Tavoite
Tavoite
Suora URL tähän blogiin http://kalorilaskuri.fi/blogit?n=henemilia