Kalorilaskuri

En varmaan ole eka aloittelija

En varmaan ole eka aloittelija

Keskustelun päävalikko > Liikunta ja treenaus > En varmaan ole eka aloittelija

Jos olet jäsen, kirjaudu tästä!

Vastaa

 
...joka haluaa kysellä täällä.

Aloitin tuossa pyöräilyn 2 viikkoa sitten ja siinä ajassa on tullut sotkettua laskujen mukaan 155 kilsaa ja välissä on ollut pari lepopäivää, keskimäärin noin reilut 13 kilsaa päivää kohti. Ei varmaan kuulosta aktiiviliikkujista kovalta, mutta lähtötaso oli täysin 0, eikä minkäänlaista liikuntaa taustalla. Sinänsä olen ylpeä itsestäni, sillä vedän lenkin aika kovaa aloittelijaksi ja siis todella hikeen asti. Pari viikkoa sitten 11 kilsaa tuntui kovalta, mutta eilen tuli vedettyä jo sellainen 22 kilometriä, aika rauhallisesti kuitenkin.

Tänään punnitsin kuitenkin itseni ensimmäistä kertaa ehkä puoleen vuoteen ja järkytyin kun painoa oli ilman vaatteita 113 kiloa (olen 191-senttinen), kun ennen sitä oli "vain" noin 103-106 kiloa. En ole huomannut edes sen äkkinäistä lisääntymistä. Tämä huomiota herättänyt seikka sai minut sitten rekisteröitymään tänne. Positiivista on se, että kiinteytymistä on havaittavissa pyöräilyn johdosta ja oikeastaan näytän jopa "pienemmältä" kuin normaalisti 113 kiloa painava pituiseni henkilö (no, mulla on luonnostaan aika vahva ruumiinrakenne, ei niinkään välttämättä sellainen perinteinen ylipainoinen vartalo, vaikka tietenkään en kiinteä ole).

Nyt on tullut juotua sitten urheilusuoritusten jälkeen aika reippaasti energiajuomaa ja huomasin, että sekin sisältää kaloreita ihan helkkaristi. Kolme pulloa menee huomaamatta ja sisältää 750 kilokaloria. Täytynee laittaa tälle stoppi.

Ruokapuolesta sen verran, että en syö usein, mutta kun syön niin ruokaa menee aika paljon, tosin sorrun esim. jäätelötuuttien naposteluun päivän mittaan nyt kun on kesä. Kasviksia en ole syönyt oikeastaan juuri lainkaan. Mäkkäriä en käytä, mutta pizzoja tulee haettua välillä lähikuppilasta.

Mitä mieltä olette tosta pyöräilystä? Entä millaiseksi ruokavaliota kannattaisi kehittää: millä ruoalla saa ruokahalun kuriin? Maistuvat ja helpot ruoat olisi kyllä hienoa. Pidän kanaruoista ja riisistä, sekä yleensäkin lihasta lisukkeineen. Olen myös makealle perso, eli saatan syödä vaikka korvapuusteja tai keksipaketin tms. ja "perinteistä" karkkia viikonloppuina. Myönnetään myös, että olen limuholisti eli juon pullon Pepsi Maxia päivässä. Siitä en kyllä välttämättä halua luopua. No, onneksi se ei sisällä kaloreita kuten tavallinen Cokis.

En halua kuitenkaan elää niin, että söisin pelkkää lihaa ja rasvaa, enkä mitään mihin on käytetty valkoisia jauhoja.

Kaikki kommentit ovat tervetulleita! Ai joo, täytynee mainita että 18-vuotias olen.
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
ma 15.6.2009
Viestejä 1
0
 

Aloita vaikka tästä:

http://kalorilaskuri.fi/foorumi/ravinto/syomisesta-ja-ravinnosta/1/logon

Siinä on ruokaohjeita laihduttajille. Lukaise vaikka se ja kysele sitten lisää.

Pyöräily on hyvä, low impact tapa harrastaa aerobista liikuntaa. Jos haluat muokata kroppaasi ja ylläpitää korkeampaa kalorikulutusta (laihtumisen jälkeenkin), salilla käynti on siihen loistava tapa. Salireeni on erittäin hyvä tapa lisätä/ylläpitää rasvanpolttoa, koska sen vaikutus kestää 12-72h. Pyöräily taasen rakentaa peruskuntoa ja aerobista kestävyyttä.

Puntarin seuraamisesta sen verran, että kannattaa ennemmin seurata itseään peilistä ja jos voit niin vaikka rasvaprosenttia. Tärkeämpää on se, miltä itsestä tuntuu ja miltä näytät, kuin mitä vaaka näyttää.
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
ma 15.6.2009
Aktiivisuus foorumissa ja ryhmissä
Viestejä 1769
0
 

Pakko kommentoida tohon pepsiin hampaiden eroosiosta kärsivänä: Jätä se pois tai juo vain aterioiden yhteydessä(max. 5 krt/päivä) :)

Mulle oli kanssa noi keksit ongelma, mutta oon päässy niistä aika hyvin eroon. En enää osta itse mutta juhlissa syön. Keksit on kaikista pahin herkku mun mielestä kun vaikka dominoja voi helposti vetää sen paketin mutta yhdessä on kaloreita se 70 muistaakseni...
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
pe 17.7.2009
Aktiivisuus foorumissa ja ryhmissä
Viestejä 54
0
 

Itsekin olin ennen limuholisti, sillon tosin join vielä sokeriversiota ja lihotin sillä itteni. Hampaitten takia kannattaa välttää noita kevyitäkin happojuomia kyllä.

Siirryin limuista hapotettuun veteen ja sen jälkeen tavalliseen veteen.
Kevyempi lasku. ;) Jos tulee vierutusoireita kolasta niin nautit vähän
ekstra kofeiinia jossain muussa muodossa niin kyllä se siitä.

Itsehän en enää syökkään muuta kun lihaa ja rasvaa. :D
No ei, mutta kannattaa antaa karppauksellekkin mahdollisuus jos virallisterveellinen ei tunnu sopivalta.
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
pe 17.7.2009
Aktiivisuus foorumissa ja ryhmissä
Viestejä 27
0
 

 Coltti kirjoitti...
Kasviksia en ole syönyt oikeastaan juuri lainkaan. Mäkkäriä en käytä, mutta pizzoja tulee haettua välillä lähikuppilasta.olen.
Itse punnitsin lähipizzerian pizzan ekan kerran ja se oli 1000 g eli päivän kalorit eli suosittelen että jos haluat syödä pikaruokaa, niin syö jossain mistä saat tarkemmat ravintotiedot.
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
pe 17.7.2009
Aktiivisuus foorumissa ja ryhmissä
Viestejä 753
0
 

Pyöräily on hyvä tapa aloittaa liikkuminen mm. nivelystävällisyytensä vuoksi!

Kannattaa oikeasti katsoa noita ravinto-ohjeita. Suosittelen katsomaan myös tuolta RESEPTIT kohdasta hyviä ruokaohjeita. Niissä on kaikissa ravintoarvot jo valmiiksi laskettu..

Mä henk. koht äänestän uuniruokien puolesta koska se on nopeaa, helppoa ja saa kerralla parin päivän ruoan( 2 lasta, mies, paljon töitä ja haluan että jää aikaa elämiseen ja tietysti liikkumiseen).
Kaikkiin uuniruokiin on helppo heittää mitä vaan rehuja sekaan--> ruoan kokonaiskalorit laskee ja tulee pisteltyä poskeeen "vihreää" ihan huomaaamattaan. Esim. 400g broilerin filesuikaleita(ruskista pannulla), laita voideltuu uunivuokaa 4 dl tummaa riisiä, lisää 800g jotain pakasterehuja, lisää broilerit ja kaada ainakin 13dl vettä päälle. Sit saa vuoan heittää uuniin, kuntoilla rauhassa n 40min ja kahmia ekaks hirmu paljon rasvatonta raejuustoa lautaselle ja sit sapuskaa. (noi määrät on about määriä, mulla on tapana korvata makaroonia/riisiä rehuilla ja jos laitan liikaa vettä niin vedän uunista nupit kaakkoon tai odotan kauemmin..)

Taisi olla vähän turhanpäivänen sepustus, mut olipahan kuitenkin.
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
la 18.7.2009
Aktiivisuus foorumissa ja ryhmissä
Viestejä 27
0
 

.. laskin ja tuossa ruoassa on siis 70kcal/100g eli varmasti saa mahan täyteen "halvalla" ..
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
la 18.7.2009
Aktiivisuus foorumissa ja ryhmissä
Viestejä 27
0
 

Aika alkuvaiheessa tässä mennään. Itelle tuli yllärinä liikunnan tuoma ruokahalu ja sitä myötä uuhun meni helposti enemmän kaloreita kun urheilusuoritus niitä poltti.

Pizzat, kebut, karkit, keksit, limut... tuttua tarinaa ja kaikki ihan huomaamatta pari kolme kiloa vuodessa. Nyt koitetaan toiseen suuntaan ja vähän nopeemmalla tahdilla :)
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
la 18.7.2009
Aktiivisuus foorumissa ja ryhmissä
Viestejä 151
0
 

Itse huomasin ruokahalun vähenevän kovasti kun proteiinia lisäsin ja hiilareita vähensin, en oo missään vaiheessa laihistellu vatsa nälkäisena. Jos et halua syödä valkoisia jauhoja niin sillä oot jo voittanut paljon! Kuten sandex mainitsi niin uuniruuat on siitä hyviä että niitä voi tehä monen päivän tarpeisiin kerralla ja saa helposti lisättyä rehuja vaikka ei normaalisti tykkäiskään kasviksista..!

Mielestäni paras tapa parantaa ruokatottumuksia on muutaman päivän ajan kirjata *ihan kaiken* mitä syö päivän aikana ja sitten katsoa sen perusteella että mitä kannattaisi vähentää. Jokaisen päivän ei tarvitse olla herkkupäivä, herkut myös maistuu paremmalta kun sallii itselleen niitten syömisen harvemmin. Leffasnacksit on helppo vaihtaa porkkana-kurkku-paprika paloihin + kevyt dippikastike, ei tuu samanlaista pahaa oloakaan tästä - joten kaikinpuolin parempaa..

Kuntoilussa kannattaa muistaa ettei kannata ylirasittaa itseään alussa, etenkin jos ei aiemmin ole kuntoillut ollenkaan, muuten innostus siihen lopahtaa helposti.. Näin on käynyt mulle aikoinaan kun tein itselleni ihan järjettömiä "kuntoon heti"-suunnitelmia jotka sisälsi ihan järjettömän määrän aerobista treeniä ja tosi vähän ravintoa...
Kirjoita vastausVastaa tähän viestiin
ma 20.7.2009
Viestejä 3
0
 

 

Vastaa
Keskustelun päävalikko > Liikunta ja treenaus > En varmaan ole eka aloittelija