Euforinen olo liikkuessa?
Euforinen olo liikkuessa?
Keskustelun päävalikko > Liikunta ja treenaus > Euforinen olo liikkuessa?
En ole mikään hirveän innokas liikkuja, yritän opetella tykkäämään siitä, koska terveyskin tykkäisi. Peruslajina vain koiran kanssa lenkkeily, joka on ihan ok. Hölkkää-kävelyä-hölkkää yritän hapuilevasti ottaa ohjelmistoon, ja uimisesta tykkään, tulee käytyä kaverin kanssa pari kertaa kuussa. Joskus hairahdun jumppaamaan kotona.
Käytiin tänään uimassa kaverin kanssa, uinti tuntui kulkevan suht helposti tällä kertaa. Jonkin 600 m kauhottuani tajusin, että minulla on todella omituinen olo. En ajatellut yhtään mitään, sillä että suussa maistui kloorilta ei ollut mitään väliä, ja paikantajukin hämärtyi hiukan ihan kuin olisin ollut osittain jossain toisessa ulottuvuudessa. Tuntui että voisin uida vähintään kolme kilometriä. Piti suorastaan pakottaa itsensä välillä pysähtymään sen verran, että sai vähän hörpättyä vesipullosta. Uiminen vain tuntui tosi hyvältä. 1500 metriä tuli vedettyä ja aikaa meni 45 min.
Siis mitä ihmettä? Minulla ei ole ikinä ollut liikkuessa tuollaista oloa, oli ihan ensimmäinen kerta elämässä. Onko tuo sitä, mitä ihmiset tarkoittavat väittäessään että liikunnasta tulee mahtava ja euforinen fiilis ja vastaavaa? Vai niksahtiko minulla vain päässä jokin hetkellinen mielenhäiriö joka ei tule toistumaan enää ikinä?
Olen aina kateellisena lueskellut muiden liikuntakeskusteluja vaikka siitä, että haluaa vaan juosta, ja alistunut siihen etten minä tule ikinä nauttimaan liikunnasta, mutta sitä on vaan pakko tehdä. Onko tässä sittenkin vielä toivoa?
Käytiin tänään uimassa kaverin kanssa, uinti tuntui kulkevan suht helposti tällä kertaa. Jonkin 600 m kauhottuani tajusin, että minulla on todella omituinen olo. En ajatellut yhtään mitään, sillä että suussa maistui kloorilta ei ollut mitään väliä, ja paikantajukin hämärtyi hiukan ihan kuin olisin ollut osittain jossain toisessa ulottuvuudessa. Tuntui että voisin uida vähintään kolme kilometriä. Piti suorastaan pakottaa itsensä välillä pysähtymään sen verran, että sai vähän hörpättyä vesipullosta. Uiminen vain tuntui tosi hyvältä. 1500 metriä tuli vedettyä ja aikaa meni 45 min.
Siis mitä ihmettä? Minulla ei ole ikinä ollut liikkuessa tuollaista oloa, oli ihan ensimmäinen kerta elämässä. Onko tuo sitä, mitä ihmiset tarkoittavat väittäessään että liikunnasta tulee mahtava ja euforinen fiilis ja vastaavaa? Vai niksahtiko minulla vain päässä jokin hetkellinen mielenhäiriö joka ei tule toistumaan enää ikinä?
Olen aina kateellisena lueskellut muiden liikuntakeskusteluja vaikka siitä, että haluaa vaan juosta, ja alistunut siihen etten minä tule ikinä nauttimaan liikunnasta, mutta sitä on vaan pakko tehdä. Onko tässä sittenkin vielä toivoa?
ma 28.2.2011
Viestejä 17
Viestejä 17
0
Olet tainnut vastata omaan kysymykseesi jo itse tekstissäsi.. 
Ja tottakai se tapahtuu uudestaan. Sehän tapahtui jo kerran. Sitä vartenhan liikuntaan hurahtaneita ihmisiä on. Ei ole mitään syytä, miksei sinulle tulisi tätä euforista olotilaa uudestaan. Juokseehan ihmiset maratonejakin, nostaahan ihmiset huikeita painojakin - eikä pelkästään hampaita kiristellen. Kyllä siitä jotain kicksejä pitää saada.
Hyvä hyvä! Ei muuta kuin uudestaan uimaan!
Ja tottakai se tapahtuu uudestaan. Sehän tapahtui jo kerran. Sitä vartenhan liikuntaan hurahtaneita ihmisiä on. Ei ole mitään syytä, miksei sinulle tulisi tätä euforista olotilaa uudestaan. Juokseehan ihmiset maratonejakin, nostaahan ihmiset huikeita painojakin - eikä pelkästään hampaita kiristellen. Kyllä siitä jotain kicksejä pitää saada.
Hyvä hyvä! Ei muuta kuin uudestaan uimaan!
ti 1.3.2011
Viestejä 739
Viestejä 739
0
Jaanan kanssa samaa mieltä: vastasit itse kysymykseesi. Nyt kun olet löytänyt tuon olotilan niin se vain paranee kerta kerralta kun jaksat enemmän ja huomaat ns. terveen väsyn mutta kuitenkin niin mukavan olon liikkumisen jälkeen. Ei muuta kuin tsemppiä vaan ja lisää liikuntaa 
ti 1.3.2011
Viestejä 1423
Viestejä 1423
0
Ajattelin että ehkä tämä saattaisi olla sitä, mutta silmiini ei missään keskustelussa ole sattunut kenenkään kuvausta siitä, millainen se hyvä olo tarkalleen on. Pitäähän tämä varmistaa, ei olisi mitenkään ennenkuulumatonta että minulla vippaa päässä.
Olen vakavasti liikuntatraumainen, suuret kiitokset vain peruskoulun liikuntatunneille (olin aina se joka valittiin joukkueisiin viimeisenä ja jonka yritys ei ikinä ollut opettajille riittävän hyvä vaikka tein parhaani), vanhemmilleni (jotka eivät antaneet mitään liikuntamallia vaan söivät herkkuja sohvannurkassa) sekä ex-miehelleni (joka oli liikuntahullu ja raahasi minua mukaan lenkeille jotka olivat minulle liian rankkoja ja tunsin aina olevani liian huono).
Tiedän että liikunta on hyväksi ja siksi olen sitä yrittänyt vähä vähältä oppia sietämään aloittaen ihan olemattomista määristä ja ihan omilla ehdoillani, ei kenenkään opettajan tai kumppanin. Olen vähitellen pääsemässä pisteeseen jossa ajatus hölkkälenkille lähtemisestä ei aiheuta aivan hillitöntä halua mennä komeroon ja hirttäytyä kravattiin. Hitaasti parempaan päin siis.
Minulla ei ole kuitenkaan ollut mitään odotuksia liikunnan suhteen, tai sen aiheuttamien fiilisten. Olen miettinyt että odotettavissa on ehkä jonkinlaista lievää tyydytystä siitä, että tiedän tekeväni oikein ja siitä että perse pienenee. Mutta en ole hetkeäkään edes kuvitellut että liikkuminen voisi olla joskus mielestäni nautittavaa. Siksi tämä on niin hämmentävää.
ti 1.3.2011
Viestejä 17
Viestejä 17
0
Tämä ei ole mitenkään tieteellinen (tai kliinisesti todistettu) vastaus, mutta miten itse olen tämän kokenut, niin fiilis tulee (todenteolla) vasta kun kunto on riittävän hyvä ja liikuntasuorituksen jälkeen. Tietysti joskus todella hyvä kuntoisena saatoin tuntea erinomaista fiilistä jopa suorituksen aikana 
ti 1.3.2011
0
Se on sitä liikunnan huumaa parhaimmillaan . Hyvä että olet pikkuhiljaa alkanut liikuntaa lisäämään, jatka samalla tavalla. Kun kunto kohenee, kroppa tottuu aina vain paremmin rasitukseen niin niitä hyviä fiiliksiä tulee lisää. Muista ettet lisää määriä kovin nopeasti, jatka itsesi kuuntelua. Jaksota viikkoja niin että välissä on kevyempiä lepo viikkoja, silloin se kunto nousee. Tsemppiä!
. Hyvä että olet pikkuhiljaa alkanut liikuntaa lisäämään, jatka samalla tavalla. Kun kunto kohenee, kroppa tottuu aina vain paremmin rasitukseen niin niitä hyviä fiiliksiä tulee lisää. Muista ettet lisää määriä kovin nopeasti, jatka itsesi kuuntelua. Jaksota viikkoja niin että välissä on kevyempiä lepo viikkoja, silloin se kunto nousee. Tsemppiä!ti 1.3.2011
Viestejä 179
Viestejä 179
0
Itse tunsin kesällä aivan loistavaa fiilistä siitä, että kunto oli hyvä ja nautin vain siitä, että jaksan tehdä jotain niin vaivattomasti.
Taustalla oli siis kevään dieetti ja suuri aerobisen liikunnan lisääminen, joka toki näkyi sitten myös aerobisen kunnon nousuna kesällä (aerobinen kunto ennen kevättä oli aikasta nolla).
Oli aivan loistavaa kun kesäkuumalla sai lammikoissa polskia ihan niin paljon kuin halusi ilman, että tarvitsi huolehtia, että kunto loppuu kesken tai ettei jaksa uida. Kyllästyminen iski ennemmin kuin kunnon loppuminen..
Joskus aiemmin kun aloitin treenaamisen niin tunsin suurta nautintoa myös ajoittain siitä kun jaksoin juosta muutamat rappuset ylös ilman sen suurempaa voimanponnistusta. Sitä melkein kääntyy katsomaan taaksepäin, että "Mitä hittoa?! Menipäs ne helposti!"
Ei tietysti ole sama asia kuin se euforia, mistä nyt puhuttiin, mutta tulipahan mieleen. Sitä tulee itse niin helposti sokeaksi omalle kehitykselleen, että tuollaiset havainnot vasta vähän raottavat sitä, että on jotain tehtykin
Taustalla oli siis kevään dieetti ja suuri aerobisen liikunnan lisääminen, joka toki näkyi sitten myös aerobisen kunnon nousuna kesällä (aerobinen kunto ennen kevättä oli aikasta nolla).
Oli aivan loistavaa kun kesäkuumalla sai lammikoissa polskia ihan niin paljon kuin halusi ilman, että tarvitsi huolehtia, että kunto loppuu kesken tai ettei jaksa uida. Kyllästyminen iski ennemmin kuin kunnon loppuminen..
Joskus aiemmin kun aloitin treenaamisen niin tunsin suurta nautintoa myös ajoittain siitä kun jaksoin juosta muutamat rappuset ylös ilman sen suurempaa voimanponnistusta. Sitä melkein kääntyy katsomaan taaksepäin, että "Mitä hittoa?! Menipäs ne helposti!"
Ei tietysti ole sama asia kuin se euforia, mistä nyt puhuttiin, mutta tulipahan mieleen. Sitä tulee itse niin helposti sokeaksi omalle kehitykselleen, että tuollaiset havainnot vasta vähän raottavat sitä, että on jotain tehtykin
ti 1.3.2011
Viestejä 739
Viestejä 739
0
Tein eilen pienen oivalluksen, kun päätin käydä pienellä lenkillä vaikka ei ollut vielä koiranulkoilutusaika. Menin ihan ilman sitä ja käveleskelin ympäriinsä mitään ihmeitä ajattelematta, miettimättä sitä miten suunnittelen reittini niin että päästään metsän läpi menemään ja miten välttää teiden pätkät joilla menee kaikkein eniten koiria. Näitä pitää aina ajatella kun otuksen kanssa lähtee liikenteeseen.
Tajusin, että yritän alitajuisesti minimoida liikkumiseni määrän, vaikka tietoisesti yritän lisätä sitä. Kaupassa käyn aina työmatkan varrella vaikka kävelymatka on lyhyt muutenkin, ettei vaan tarvitsisi pukea ja riisua ulkokamppeita sitä varten ja kävellä, sehän olisi vaivalloista. Ja vaikka tavallaan haluaisin mennä ulos, en voi mennä ellei ole koiran lenkkiaika, koska se pitää lenkittää joka tapauksessa, joten se ulkoilu olisi ihan "turha". Minulla on kävelysauvat joista tykkään ja joita en silti käytä ikinä, koska niitä ei voi käyttää koiran kanssa. Ja olisi tietysti ihan mahdotonta lähteä lenkille vaan yksin niiden kanssa. Alitajunta sabotoi kuntoiluyritystäni ja koirasta, jonka yksi tarkoitus on nimenomaan liikuttaa minua, onkin tullut liikunnan este.
Noh, nyt kun hoksasin tuon ajattelumallin, voin sentään yrittää muuttaa sitä. Yritän nyt ensi alkuun järjestää itselleni tilaisuuden käydä kerran viikossa lenkillä ilman koiraa, joko kokeilemassa hölkkää tai sitten sauvojen kanssa. Sen ei luulisi vielä olevan ihan mahdotonta. Sitten ehkä lisää kun opin tämän.
Koiralle rennompia lenkkejä ilman äkäistä emäntää, kun se ei ikinä kulje oikeaa tahtia, ja enemmän energianpurkua sisällä leikittämällä. Ehkä sekin olisi tyytyväinen.
Luulen että minulle on mahdollista nauttia liikunnasta enemmän jos ei tarvitse koko aikaa keskittyä lemmikkiin. Ja nauttia lemmikistä enemmän jos ei tarvitse koko aikaa keskittyä kuntoiluun.
Tajusin, että yritän alitajuisesti minimoida liikkumiseni määrän, vaikka tietoisesti yritän lisätä sitä. Kaupassa käyn aina työmatkan varrella vaikka kävelymatka on lyhyt muutenkin, ettei vaan tarvitsisi pukea ja riisua ulkokamppeita sitä varten ja kävellä, sehän olisi vaivalloista. Ja vaikka tavallaan haluaisin mennä ulos, en voi mennä ellei ole koiran lenkkiaika, koska se pitää lenkittää joka tapauksessa, joten se ulkoilu olisi ihan "turha". Minulla on kävelysauvat joista tykkään ja joita en silti käytä ikinä, koska niitä ei voi käyttää koiran kanssa. Ja olisi tietysti ihan mahdotonta lähteä lenkille vaan yksin niiden kanssa. Alitajunta sabotoi kuntoiluyritystäni ja koirasta, jonka yksi tarkoitus on nimenomaan liikuttaa minua, onkin tullut liikunnan este.
Noh, nyt kun hoksasin tuon ajattelumallin, voin sentään yrittää muuttaa sitä. Yritän nyt ensi alkuun järjestää itselleni tilaisuuden käydä kerran viikossa lenkillä ilman koiraa, joko kokeilemassa hölkkää tai sitten sauvojen kanssa. Sen ei luulisi vielä olevan ihan mahdotonta. Sitten ehkä lisää kun opin tämän.
Koiralle rennompia lenkkejä ilman äkäistä emäntää, kun se ei ikinä kulje oikeaa tahtia, ja enemmän energianpurkua sisällä leikittämällä. Ehkä sekin olisi tyytyväinen.
Luulen että minulle on mahdollista nauttia liikunnasta enemmän jos ei tarvitse koko aikaa keskittyä lemmikkiin. Ja nauttia lemmikistä enemmän jos ei tarvitse koko aikaa keskittyä kuntoiluun.
ke 2.3.2011
Viestejä 17
Viestejä 17
0
Tein eilen pienen oivalluksen, kun päätin käydä pienellä lenkillä vaikka ei ollut vielä koiranulkoilutusaika. Menin ihan ilman sitä ja käveleskelin ympäriinsä mitään ihmeitä ajattelematta, miettimättä sitä miten suunnittelen reittini niin että päästään metsän läpi menemään ja miten välttää teiden pätkät joilla menee kaikkein eniten koiria. Näitä pitää aina ajatella kun otuksen kanssa lähtee liikenteeseen.raejuusto kirjoitti...
Tajusin, että yritän alitajuisesti minimoida liikkumiseni määrän, vaikka tietoisesti yritän lisätä sitä. Kaupassa käyn aina työmatkan varrella vaikka kävelymatka on lyhyt muutenkin, ettei vaan tarvitsisi pukea ja riisua ulkokamppeita sitä varten ja kävellä, sehän olisi vaivalloista. Ja vaikka tavallaan haluaisin mennä ulos, en voi mennä ellei ole koiran lenkkiaika, koska se pitää lenkittää joka tapauksessa, joten se ulkoilu olisi ihan "turha". Minulla on kävelysauvat joista tykkään ja joita en silti käytä ikinä, koska niitä ei voi käyttää koiran kanssa. Ja olisi tietysti ihan mahdotonta lähteä lenkille vaan yksin niiden kanssa. Alitajunta sabotoi kuntoiluyritystäni ja koirasta, jonka yksi tarkoitus on nimenomaan liikuttaa minua, onkin tullut liikunnan este.
Tuo on todella hyvin hoksattu ja kirjoitettu, itse hieman hihittelin täällä itekseni koska pystyn soveltamaan tuon niin hyvin myös omiin "tekosyihini" mitä tulee lenkkeilyyn miehen kanssa. Mies tykkää kävellä, minä oikein en; mieluummin sitten vaikka juoksen tai kävelen niin että on olemassa "päämäärä" esim. kauppa. Tullut kaikenlaista täälläkin, kesällä oli liian kuumaa että jaksoi kävellä, nyt on ihan liian kylmää ja luntakin vielä. Kun saatiin selville että lenkkipoluilla VOI myös kävellä talvella, vieressä voi mennä latu, niin eihän sekään käynyt: sittenhän me "häiritään" hiihtäjiä. 
Mutta se olisi sellaista liikuntaa mitä voitaisiin tehdä YHDESSÄ, vielä jos hankin sauvat! Kun yksi tekosyyni on ollut myös että sehän on tehotonta VAIN kävellä
Toki näinkin voi olla; jos siis hitaasti hissutellen lampsii, mutta sama asia pätee kyllä ihan muihinkin liikuntamuotoihin jos vain pikkuisen nostaa jalkaa ja muuten tuijottelee kattoon. 
Mutta nyt taas kun mietin kun tossa syksyllä käytiin polulla lenkillä; mäkistä ja syksyistä maisemaa, käveltiin ihan reippaasti niin kyllä oli mahtava olo sen jälkeen kun posket punotti ja sykemittari kiitteli hyvistä lukemista! 
Että siinä kaatuu kaikki tekosyyni kun tulee ajatelleeksi miten hienoja hetkiä koettu niillä lenkeillä.. Vaikka kun järvi alkoi jäätyä ja pinnalla oli pieni jääpeite ja aurinko paistoi..
ke 2.3.2011
Viestejä 885
Viestejä 885
0
Täällä myös samaista ongelmaa (viitaten raejuuston kirjoitukseen). yritän mahdollisimman vähällä kävelyllä päästä. Olen ostanut kalliit juoksulenkkarit, mutta koirani kanssa juokseminen ei onnistu, kun poitsu luulee että leikin ja alkaa hyppimään tai vetää niin paljon ettei tule yhtään mitään. Miksi ei vain voi käydä koiran kanssa lenkillä ja tuoda koira kotiin ja käydä itse hieman juoksemassa?? Itselläni kyse on kyllä viitseliäisyydestä enkä tiedä miten saisin itseäni niskasta kiinni. Kävely on niin tylsää yksin ja koiran kanssa se on jo todella hermoja raastavaa kun remmikäyttäytyminen on jotain järkyttävää... eli euforinen olo on täällä kyllä hyvinkin kaukana
ke 2.3.2011
Viestejä 22
Viestejä 22
0
Keskustelun päävalikko > Liikunta ja treenaus > Euforinen olo liikkuessa?