Kondromalasia (polven rustonpehmentymätauti)

Minulla myös yodettiin kyseinen ongelma 20 vuotta sitten. Rahina ja napsunta olivat varsinkin oikeassa polvessa melkoiset. Myös kivuttomissa vaiheissa. Itse sain kipulääkkeitä paremman avun yksinkertaisista kevyistä etureittä nelipäistä reisilihasta vahvistavista harjoituksista. Niitä varmaan fysioterapeuttisikin neuvoo. Pyöräily ja spinning tuntuivat liian ärsyttäviltä kipuvaiheissa, ja mm. syvät kyykyt ovat minulle out edelleen.

Tietysti tasapainon vuoksi on hyvä vahvistaa myös takareittä ja ylipäänsä jalkojen lihaksia, ja siihenkin varmasti saat ohjeet fysioterapeutilta. Itse edelleen teen "tuolijumppaa" kun muistan: nostelen jalkoja vuorotellen eteenpäin suoriksi istuessani. Voisit myös kysellä fysioterapeutilta teippausta nivelen suojaksi.

Mm. tämä selventävä yleiskatsaus löytyy netistä:
http://www.patient.co.uk/doctor/chondromalacia-Patellae.htm
Hakusanalla kondromalasia löytyy myös tuoretta juttua osoitteesta http://terveysportti.fi.

Minullahan häiritsevät oireet tulivat yli 40-vuotiaana. Ja diagnoosi perustui silloin 3 eri lääkärin arvioon ja vain polvien tavalliseen röntgenkuvaan. Näin minun osaltani olisikinv täsmällisempää edellä ensin olevan tekstin mukaan puhua patellofemoraalisesta kipusyndroomasta. Runner's knee on ongelman nimenä joissakin teksteissä.

Minulla ei kyllä ollut ylipainoa eikä isompaa polvia rasittavaa kuntoiluharrastusta niihin aikoihin, mutta kävelin rappuja suhteellisen paljon, kun asuin hissittömän kerrostalon kolmannessa kerroksessa., ja myös työpaikallani tuli käveltyä aika paljon korkean rakennuksen rappusissa. Tilannetta pahensi sitten vielä aika pieni kolhu toiseen polveen maastossa liikkuessa - polvi jäi suhteettoman pitkään turpoilevaksi ja kipeäksi.

Onneksi lepo ja kevyet musculus quadricepsia, nelipäistä reisilihasta vahvistavat harjoitukset auttoivat minua. Uinti tarjosi sitten minulle polvelle suhteelllisen ystävällistä harjoittelua.

Tsemppiä prototyyppi! Toivottavasti selviät ilman leikkausta!

Moro,

mulla todettiin kondromalasia yli puolen vuoden aggressiivisen oireilun jälkeen 2006 19-vuotiaana. Treenasin silloin paljon ja olin parhaimmassa kunnossa kunnes huomaamattani polvissa alkoi olla pieniä vaikeuksia koukistamisen kanssa ja jonkinmoista epämääräistä kipuilua. En ehkä ottanut oireita kovin vakavasti, kunnes yhtäkkiä polvet alkoivat jäädä öisin koukkuun jumiin. Heräsin omaan vaikerrukseeni, oli valtavan tuskaista yrittää suoristaa jalkoja normaaliin asentoon (suoraksi). Pikku hiljaa kyykkyjä ei pystynyt tekemään oikeastaan ollenkaan, ja portaiden kävely oli normaalia vaivalloisempaa.

Lääkärit ottivat kunnolla vakavasti vasta kun ibuprofeenin maksimiannokset eivät enää tehonneet kipuihin. Pitkällisen kolmella eri lääkärillä käyntien jälkeen sain kenkiin pohjalliset, fysioterapeutin ohjausta, niveltuet polviin ja reseptin glukosamiinille ja ibuprofeenille- joista nyt melkein kaikki voi jälkeenpäin ajateltuna leimata ihan huuhaakonsteiksi lukuunottamatta fysiaterapiaa ja ibuprofeenia. Yleislääkärit ja ortopedit totesivat, ettei varsinaisesti mitään vikaa löydy mistään testeistä, ei röntgeneistä, ei magneettikuvista, ja että tähystysleikkauksesta ei olisi hyötyä nuorelle potilaalle. Päässäni ei kuitenkaan ollut ilmeisesti vikaa, diagnoosiksini tuli kuitenkin kondromalasia.

2007 sain lääkäriltä määräyksen olla urheilematta lainkaan puoleen vuoteen sillä tsemppauksella, että kyllä ne oireet helpottaa viimeistään kolmekymppisenä. Sinänsä hyvä neuvo, mutta minulla liikkumattomuus tekee lähes yhtä hallaa kuin liika liikkuminen.

Kesällä 2010 polkupyöräilin ensimmäisen lenkkini ilman polviongelmia. Miten hyvältä voikaan tuntua yksinkertainen asia! Polkupyöräilyä oli neuvottu kuntouttavaksi liikuntalajiksi heti alusta alkaen, mutta minulle se ei sopinut ollenkaan. Juoksulenkkejä olen jäänyt kaipaamaan, oireilu on aina palannut niiden myötä. Pitkäaikainen istuminen tai liikkumattomuus aiheuttaa samanlaisia oireita kuin liiallinen liikunta: on vielä pitkä matka opetella se kultainen keskitie

Joka vuosi mulla on ollut 2-3 kipujaksoa, joiden aikana olen syönyt reseptillisiä tulehduskipulääkkeitä 1-2 viikkoa. Viimeisen vuoden aikana ei ole ollut kuin yksi, jee, kolmenkympin lähestyminen lienee auttaa

Nyt käydessäni 2013 OMT fysioterapeutilla alaselän takia, kommentoi fyssari, että aikoinaan annettu kondromalasia diagnoosi on tarkoittanut vain sitä, että lääkärit ovat antaneet kivulle nimen vaivautumatta tutkia varsinaista syytä. Spekuloinnin puolellehan tämä menee, mutta olisi tietysti ollut hyvä, jos joku olisi vilkaisuut lantiota ja selkää polvien ohella. Ties vaikka oma taipaleeni olisi ollut lyhyempi, vähemmän uuvuttava ja vähemmän kaikkea. Fyssari piti myös pitkällisen puhuttelun siitä, että kyykkyjen välttely, jota olen tehnyt jo pitkään, ei ole oikea tapa ja rapisuttaa jokapäiväistä selviytymistä. Kyykyt vaan on edelleen inhottavin asia, minkä tiedän

Mulla ei paino ole ollut asia, joka olisi vaikuttanut sairauteen (170/55-65kg), vaan todennäköisesti liiallinen rasitus ja into. Ja onhan se edelleenkin vaikeaa pitää se into oikeissa määrissä. Vesijuoksu ja -jumppa ei ihan tunnu niin dynaamisilta ja puhdistavilta henkisesti kuin kunnon hikilenkki ulkosalla.

Summa summarum: kyllähän tämä on vaikuttanut elämään. Kuuntele kroppaasi ja korvaa kipua tuottavat asiat kipua tuottamattomilla asioilla. Älä treenaa sillä tavalla, että sattuu -vaikka sattuisikin vasta treenin jälkeen- huonolla onnella päädyt pitkään kipukierteeseen. Pitkää pinnaa ja kestämistä!