Bataatin kalorit tuoreena vs. uunissa kypsennettynä
Bataatin kalorit tuoreena vs. uunissa kypsennettynä
Keskustelun päävalikko > Ravinto > Bataatin kalorit tuoreena vs. uunissa kypsennettynä
Jäi eilen bataattiranskalaisia tehtaillessani ihmetyttämään bataatin ravintosisältö raakana (81kcal/100g) ja sitten uunissa kypsennettynä (88kcal/100g). Miten ero voi olla noin pieni, tuntuu että kypsentäessä bataatin paino vähintäänkin puolittui, ei kai ravintosisältö mihinkään haihtuneen nesteen kautta häviä?
Esimerkiksi: eilen ostin yhden ison bataatin joka painoi kuorineen n. 700g. Kuorin sen aika ronskilla kädellä ja samoin pilkoin vähän pedantisti niin että varovaisen arvion mukaan varmaan ainakin 200g tuosta 700g hävisi biojätteeseen. Lopusta tein ranskalaisia uunissa, en käyttänyt öljyä, maustoin vaan. Uunista otetut ranut painoivat yhteensä vain n. 150g eli aika paljon menivät kokoon uunissa. Mutta kalorimäärä uunissa kypsennetyille bataateilel olisi lähes sama kuin tuoreelle (siis per 100g)?
Varmuuden vuoksi käytin sitten paistetun bataatin kalorimäärää (141kcal/100g), jottei vahingossa tulisi täytettyä liian peintä energiamäärää. Pitänee toistaa tämä koe vielä ihan tarkoilla mitoilla kun eilen hämmästyin vasta kun aloin lapata ranskalaisia lautaselle ja sain nipin napin kasaan suunnitelun painon...

ke 23.1.2013
Viestejä 92
Viestejä 92
0
En osaa tuohon ongelmaan mitään vastata mutta oisin kysyny, et oliko hyviä?
ke 23.1.2013
Viestejä 15
Viestejä 15
0
Kyllä tuo varmaan on ihan vaan virhe tiedoissa. Joku laskurin käyttäjä on ehkä itse lisännyt tuon uunissa kypsennetyn version tietokantaan ja käyttänyt siinä raakabataatin ravintosisältöä.
Käsittääkseni paistetuissa versioissa on täällä huomioitu kaloriarvoissa se, että paistamiseen yleensä menee myös rasvaa. Mutta uunissa kypsennettynähän kyse on melkeinpä kuivatusta tuotteesta -> vrt. tuore hedelmä noin 40 kcal/100g ja kuivattu hedelmä noin 200 kcal/100g.

to 24.1.2013
Viestejä 105
Viestejä 105
0
Oli hyviä! Sopivasti vaan suolaa, paprikamaustetta ja esim. chiliä tasapainottamaan bataatin makua.
Ja tuo uunissa kypsennettyjen arvo on kyllä suoraan Finelistä, ei kenenkään käyttäjän täyttämä. Pitää tehdä kyseinen ruokalaji uusiksi joku päivä ja ottaa tarkemmat painoarvot ylös jotta tietää kuinka paljon haihtuu uunissa. Tuon hedelmäesimerkin tavoin kuvittelin minäkin ensin että pitäisi mennä mutta Fineli sanoo muuta...

+1
Kävin nyt vasta katsomassa mitä vaihtoehtoja bataatista löytyy ja tuo uunissa kypsennetty varmaan viittaa isompina paloina kypsyttämiseen (uuniperuna- tai laatikkotyyppiset ratkaisut) eikä lastuihin ja siksi ei ole huomioitu nesteen merkittävää haihtumista.
to 24.1.2013
Viestejä 105
Viestejä 105
0
No näin varmaan on, ehkä siis ole turvallisempaa käyttää tuota paistetun bataatin kalorimäärää, vaikka siinä varmaan olikin ajatelut että paistossa on käytetty rasvaa. Teen tämän eksperimentin vielä tosiaan uusiksi joku päivä otan painot talteen, voin sitten raportoida tänne.krista72 kirjoitti...Kävin nyt vasta katsomassa mitä vaihtoehtoja bataatista löytyy ja tuo uunissa kypsennetty varmaan viittaa isompina paloina kypsyttämiseen (uuniperuna- tai laatikkotyyppiset ratkaisut) eikä lastuihin ja siksi ei ole huomioitu nesteen merkittävää haihtumista.
to 24.1.2013
Viestejä 92
Viestejä 92
0
Mutta miksi et vaan merkkaa bataatin tuorepaino tietoihisi? Näin saat ainakin oikeat kalorit?
Mä ainakin aina merkkaan raaán jauhelihan esim, vaikka tietysti sen kypsänä syön!
Mä ainakin aina merkkaan raaán jauhelihan esim, vaikka tietysti sen kypsänä syön!
ma 28.1.2013
Viestejä 29
Viestejä 29
0
Hyvä idea kyllä, en ollut aiemmin tehnyt bataatteja joten en tajunnut punnita tuorepainoakaan. Jälkikäteen vasta katsoin paljon pussi oli kaupasta ostettuna painanut ja arvioin että mitenköhän paljon sitä olin sitten "höylännyt" pois kuoriessa jne.kauralese kirjoitti...Mutta miksi et vaan merkkaa bataatin tuorepaino tietoihisi? Näin saat ainakin oikeat kalorit?
Mä ainakin aina merkkaan raaán jauhelihan esim, vaikka tietysti sen kypsänä syön!
Tein myös isomman satsin noita niin ajattelin että olisi helpompi arvioida määrä sitten vasta kypsänä...
ma 28.1.2013
Viestejä 92
Viestejä 92
0
Keskustelun päävalikko > Ravinto > Bataatin kalorit tuoreena vs. uunissa kypsennettynä