Kuluttaja popsii kilokaupalla lisäaineita vuosittain

Keskustelun päävalikko > Uutisia > Kuluttaja popsii kilokaupalla lisäaineita vuosittain
Elintarviketeollisuus tarjoilee jokapäiväisen ruokamme mukana jo 350 erilaista lisäainetta. Länsimaisen kuluttajan arvellaan popsivan lisäaineita 6-7 kiloa vuodessa. Vain pieni osa niistä on tarpeen ruuan säilymisen parantamiseksi. Suurin osa kuluttajille tuntemattomista aineista vaikuttaa vain ruuan makuun ja ulkonäköön, kirjoittaa maanantain Kaleva.
MTK:n ruokakulttuuriasiamies, keittiömestari Jaakko Nuutila sanoo lehdessä, ettei moni lapsi edes tiedä, miltä lisäaineeton ruoka maistuu. Nuutila ei ymmärrä, miksi ruuan makua ja rakennetta pitää muokata lisäainein.
Nuutila on kirjoittanut esipuheen Ruotsissa paljon huomiota osakseen saaneeseen Mats Eric Nilssonin kirjan suomennokseen. Tiedätkö, mitä suuhusi panet -kirjassaan Nilsson toteaa, ettemme koskaan ole tietäneet niin vähän syömästämme ruoasta kuin nyt.
Esimerkiksi Nilsson nostaa savulihan, jonka savun maku tulee nestemäisestä aromista. Jopa grilliritilään viittaavat raidat voidaan tehdä väriaineella.
Nuutilan mukaan suomalaiset kuluttajat ottavat vielä liian kiltisti ja kyselemättä vastaan sen, mitä elintarviketeollisuus heille tarjoaa.
Kirjoitin tästä aiheesta myös tänne: http://kalorilaskuri.fi/foorumi/yleinen-avoin-kaikille/kiinnostaako-ruoan-laatu-vai-hinta/1/
Alkuperäinen lähde: Kaleva
Lähde: http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=articleHtmlmerkk
iampmerkkihtmlid=2092:kuluttaja-popsii-kilokaupalla-lisaeaineita-vuosittain&ca
tid=2:kotimaa&Itemid=4

ti 21.4.2009
0
Luin muutama kuukausi sitten kirjan "Petos lautasella" ja se käsitteli juuri näitä asioita.
Pakko tunnustaa, että elämä ei ole ollut entisellään sen jälkeen. KAUpassa käynti on muuttunut hitaaksi ja vaivalloiseksi ja vanhat isoäidin aikaiset keittokirjat ovat alkaneet kiinnostaa....
Suosittelen kirjan lukemista!
Saattaa jopa auttaa terveellisempien elämäntapojen opettelussa.
ps; tänään sanottiin, että tanskalaiset syövät keskimäärin 60kg sokeria vuodessa, se tekee 165g/pv. , paljonko suomalaiset syövät? 165g sokeria tekee 660 kaloria, aika iso energiapaukku sokerista. Tai sitten ymmärsin asian väärin ja tässä tarkoitettiin myös luonnollista sokeria, esim hedelmissä olevaa sokeria, tai maidossa olevaa sokeria

Viestejä 498
Viestejä 498
0
Suosittelinkin juuri samaa kirjaa tuolla toisessa ketjussa, eli kyseessä on Mats-Eric Nilssonin kirjoittama kirja: Petos lautasella, ISBN: 9789510345399metsämar kirjoitti...Luin muutama kuukausi sitten kirjan "Petos lautasella" ja se käsitteli juuri näitä asioita.
Pakko tunnustaa, että elämä ei ole ollut entisellään sen jälkeen. KAUpassa käynti on muuttunut hitaaksi ja vaivalloiseksi ja vanhat isoäidin aikaiset keittokirjat ovat alkaneet kiinnostaa....
Suosittelen kirjan lukemista!
Kuulostaa mielenkiintoiselta, teehän ihmeessä uusi ketju tänne uutisiin, laita lähde mukaanmetsämar kirjoitti...tänään sanottiin, että tanskalaiset syövät keskimäärin 60kg sokeria vuodessa, se tekee 165g/pv. , paljonko suomalaiset syövät? 165g sokeria tekee 660 kaloria, aika iso energiapaukku sokerista. Tai sitten ymmärsin asian väärin ja tässä tarkoitettiin myös luonnollista sokeria, esim hedelmissä olevaa sokeria, tai maidossa olevaa sokeria
-Tero
ti 21.4.2009
0
Pisti sama uutinen silmään. Tuli väkisinkin mieleen, että aikaisemmin hullujen hommana pitämäni haittavero karkeille ja makeisille ei ehkä kuitenkaan ole täysin tuulesta temmattua, mikäli suomalaisten sokerikulutus on samassa suhteessa tanskalaisten vuosittain käyttämään määrään.metsämar kirjoitti...ps; tänään sanottiin, että tanskalaiset syövät keskimäärin 60kg sokeria vuodessa, se tekee 165g/pv. , paljonko suomalaiset syövät? 165g sokeria tekee 660 kaloria, aika iso energiapaukku sokerista. Tai sitten ymmärsin asian väärin ja tässä tarkoitettiin myös luonnollista sokeria, esim hedelmissä olevaa sokeria, tai maidossa olevaa sokeria
ke 22.4.2009
Viestejä 97