Maksa-arvot nousivat - nainen sairaalaan laihdutuspillereistä

Keskustelun päävalikko > Yleinen keskustelu > Maksa-arvot nousivat - nainen sairaalaan laihdutuspillereistä
Juttu Iltasanomista:
Laihdutusvalmiste Chili Burnia nauttinut nainen joutui sairaalaan korkeiden maksa-arvojen vuoksi.
Nuoren naisen maksa-arvot nousivat laihdutusvalmisteen syömisestä niin korkealle, että hänet oli vietävä hoitoon sairaalaan. Asiasta kertoo Iltalehti.
Naisella oli kahdeksan kuukauden kuuri painonhallinnan tueksi tarkoitettua Chili burn -tuotetta, jonka hän oli ostanut tavallisesta kaupasta.
Hän käytti tuotetta aterioiden yhteydessä ohjeiden mukaisesti. Kun hänen ihonsa kellastui, hän hakeutui lääkäriin, jossa todettiin maksa-arvojen kohonneen korkealle tasolle.
Varsinaisia maksasairauksia ei tutkimuksissa kuitenkaan löytynyt.
IS
Yksi tuttavani oli joutunut tiputukseen syötyään liikaa kromia.Lääkäri oli sanonut,että suomalaiset eivät tarvitse kromilisää,ja etenkin nikkeliallergikoille kromi aiheuttaa usein pahat allergiaoireet.Tutullani oli meinannut henkitorvi turvota umpeen.Sairaalassa oli ollut 4 naista yhtä aikaa samasta syystä.He nostivat jutun kromi-tuotteiden valmistajaa vastaan,mutta ei siitä seurauksia tullut.Tämä sattui silloin,kun kromi-tuotteet tulivat markiinoille.

ti 19.1.2010
Viestejä 860
Viestejä 860
0
Kromin syömistä jos haluais välttää, niin on aika mahotonta... Itte oon allerginen ja sitä on kaikessa, jopa kaikissa monivitaameissa Onneksi se ei syötynä aiheuta näkyviä oireita.
ti 19.1.2010
Viestejä 161
Viestejä 161
0
Siis kromin liiallista syömistä,ei kokonaan.Niissä joissakin laihdutusvalmisteissa on liian isoja annoksia,ja jotkut vielä syö innokkaana enemmän kuin ohje neuvoo..
ti 19.1.2010
Viestejä 860
Viestejä 860
0
Mulla nousi maksa-arvot muutama vuosi sitten kun laihdutin Herbalifen tuotteilla
En enää ikinä koske ko. tuotteisiin. Muutenkin suhtaudun aika kriittisesti kaikkiin käsikauppa laihdutuslisiin.
Paino kyllä Herballa tippui tosi rajusti

ke 20.1.2010
Viestejä 675
Viestejä 675
0
http://www.ergo-log.com/herbalife.htmlModestyB kirjoitti...Mulla nousi maksa-arvot muutama vuosi sitten kun laihdutin Herbalifen tuotteilla
En enää ikinä koske ko. tuotteisiin. Muutenkin suhtaudun aika kriittisesti kaikkiin käsikauppa laihdutuslisiin.
Paino kyllä Herballa tippui tosi rajusti
ke 20.1.2010
Viestejä 1769
Viestejä 1769
0
Huh, huh.Jmal kirjoitti...http://www.ergo-log.com/herbalife.htmlModestyB kirjoitti...Mulla nousi maksa-arvot muutama vuosi sitten kun laihdutin Herbalifen tuotteilla
En enää ikinä koske ko. tuotteisiin. Muutenkin suhtaudun aika kriittisesti kaikkiin käsikauppa laihdutuslisiin.
Paino kyllä Herballa tippui tosi rajusti
ke 20.1.2010
Viestejä 675
Viestejä 675
0
Tuosta kyllä kirjoteltiin Suomessakin,Aamulehdessä ainakin oli iso juttu-on siitä jo jonkin aikaa.Jmal kirjoitti...http://www.ergo-log.com/herbalife.htmlModestyB kirjoitti...Mulla nousi maksa-arvot muutama vuosi sitten kun laihdutin Herbalifen tuotteilla
En enää ikinä koske ko. tuotteisiin. Muutenkin suhtaudun aika kriittisesti kaikkiin käsikauppa laihdutuslisiin.
Paino kyllä Herballa tippui tosi rajusti
Kyllä minäkin epäilen kaikkia pillerietä,mitkä lupaa ihmeitä-milloin minkäkin suhteen,mutta etenkin lahdutuksen suhteen.Kaiken maailman kuponkiuutisten mainokset on"parhaita".Joku aika sitten näin mainoksen"Yksi tabletti pudottaa 4kg,2 tablettia 8kg jne",valitse montako kiloa haluat laihtua,ja tilaa niin monta tablettia!Ei kai kukaan vaan usko,että 1 tabletti voisi ikinä laihduttaa yhtään mitään(paitsi lompakkoa!) Joku aika sittenhän joku ohjelma tutki noita tabuja Suomessa,ja suurin osa sisälsi ties mitä vehnäjauhoa,mutta joissakin oli just jotain jopa haitallista.
Laitoin tuon siksi tänne,että tuosta chili-tabletista juuri oli täällä keskustelu syksyllä.
Reseptilääkkeet toki eri juttu,mutta niitäkin epäilen.Kun se alli tuli markkinoille,niin vähän tutkin,mutta sehän oli vain rasvojen vähentämiseen.Itse syön liian vähän rasvoja,joten ei sovi mulle.
pe 22.1.2010
Viestejä 860
Viestejä 860
0
Tämmöinen juttu pisti silmään. http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2012070915817448_lh.shtml
"CLA:sta voi kuitenkin olla käytössä muotoja, joilla on haittoja."
Ite oon syönyt nyt Leaderin CLA:ta ja tuli tässä vaan mieleen, että tietääkö joku kuinka tarkasti näitä kaupassa myytäviä CLA-tuotteita on testattu? Ostin näitä muutama kuukausi sitten hääprojektia varten ja olis vielä pari purkkia jäljellä. Kantsiikö syödä loppuun vai jättää syömättä?

ti 10.7.2012
Viestejä 198
Viestejä 198
0
Minä syön kans Leaderin cla+:saa ja ihan varmasti uskallan syödä jatkossakin tuon kirjoituksen jälkeenkin...Mimosa83 kirjoitti...Tämmöinen juttu pisti silmään. http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2012070915817448_lh.shtml
"CLA:sta voi kuitenkin olla käytössä muotoja, joilla on haittoja."
Ite oon syönyt nyt Leaderin CLA:ta ja tuli tässä vaan mieleen, että tietääkö joku kuinka tarkasti näitä kaupassa myytäviä CLA-tuotteita on testattu? Ostin näitä muutama kuukausi sitten hääprojektia varten ja olis vielä pari purkkia jäljellä. Kantsiikö syödä loppuun vai jättää syömättä?
ti 10.7.2012
Viestejä 887