Kanaa piri piri

Kanaa piri piri 3-4:lle

* broilerin rintafileepihvejä 500g
* 250 g (salotti) sipulia
* 2 isoa tomaattia
* 1 purkki isoja valkoisia papuja
* (1 dl vettä)
* 150 g pinaattia
* suolaa ja mustapippuria

Piri piri -kastikkeeseen:

* 0,5 sitruunan mehu
* 0,25 dl (avokado) öljyä
* 4 kuivattua piri piriä tai jauhetta

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Kuori ja lohko sipulit.

Lohko myös tomaatit.

Laita kanat, sipulit ja tomaatit uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

Laita vuoka uunin keskiosaan ja paista noin 35-40 minuuttia.

Murskaa piri pirit morttelissa tai muilla keinoin.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Valele tai sivele kanoja kastikkeella 3-4 kertaa paistamisen aikana.

Tai heitä kastike sekaan jos haluat oikaista ;)

Pavut ja veden voi heittää vuokaan, kun vuoka on ollut uunissa noin 20 minuuttia.

Kun ruoka on valmista, ota vuoka uunista, ja kanat hetkeksi pois.

Kääntele pinaatti kastikkeen sekaan.

Voi olla hyvä idea, ettei pinaatti tässä vaiheessa ole jäistä.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 579 grammaa

Habanera
AineksetMääräEnergiaPHRK
Pirkka broilerin rintafileepihvi maustamaton2880g3111kcal650.9g0g51.8g0g
Pinaatti 864g115kcal14g3.5g2.6g11.2g
Sipuli (kuorittu)1440g389kcal18.7g69.1g2.9g24.5g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1728g351kcal10.4g65.7g5.2g24.2g
Sitruunamehu, laimentamaton115g24kcal0.3g1.8g0g0.1g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g144g1154kcal0g0g144g0g
Suolapähkinä 380g2267kcal94.4g38g189.3g28.5g
Valkoinen papu tomaattikastikkeessa 2448g2151kcal124.9g281.5g29.4g122.4g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana20000g19123kcal1827.2g919.2g850.4g421.8g
Valittu annoskoko10000g9562kcal913.6g459.6g425.2g210.9g
Annoskoko puolitettuna5000g4781kcal456.8g229.8g212.6g105.5g
Arvot/100g100g96kcal9.1g4.6g4.3g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=200709