Täytettyä kalkkunanrintaa ja yrtti-ohrattoa (Kevennys)

Kalkkunanrinta

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen.

Valuta hyvin sulanut pinaatti.

Valuta aurinkokuivattu tomaatti huolellisesti ja leikkaa sen jälkeen suikaleiksi.

Murskaa pähkinät morttelissa tai esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä paistinpannua apuna käyttäen.

Voit myös käyttää tehosekoitinta.

Yhdistä pinaatti, tomaatit ja pähkinät massaksi.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Tee veitsellä tasku kalkkunafileeseen.

Täytä fileet lusikalla, mutta varo laittamasta liikaa, jottei täyte pursu paistaessa ulos.

Paista fileet nopeasti pannulla, jotta niihin tulee hieman väriä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uuniin ja kypsytä n. 12min.

Anna levätä hetki.

Tarjoile yrtti-ohraton sekä vihreän salaatin kanssa.

Yrtti-ohratto

Kuori ja pilko sipuli pieneksi kuutioksi.

Kuullota sipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä hetki.

Lisää ohraryynit ja jatka kuullottamista.

Mikäli haluat käyttää viiniä, lisää valkoviini ja anna kiehahtaa samalla sekoittaen.

Lisää kanalientä aina desi kerrallaan ja anna kypsyä hiljalleen pienellä lämmöllä.

Lopuksi lisää kerma, sitruunan mehu ja pieneksi pilkotut yrtit.

Maista ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Jos haluat käyttää juustoraastetta, lisää se lopuksi.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 571 grammaa

Piriri
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ohrasuurimo 1488g4796kcal122.8g939.6g29.8g113.1g
Oliiviöljy 197g1742kcal0g0g196.9g0g
Kanaliemi laimennettu 3064g304kcal8.3g13.2g24.2g0.9g
Ruohosipuli 219g50kcal3g3.7g1.3g5.3g
Persilja 219g60kcal3g2.4g0.4g17.5g
Sipuli 219g66kcal2.7g10.5g0.4g3.7g
Ruokakerma,kevyt ja paksu 4% (Atria)438g263kcal4.4g19.7g17.5g0g
Sitruunamehu, laimentamaton219g46kcal0.7g3.5g0g0.2g
Valkoviini kuiva 438g300kcal1.4g2.6g0g0g
Pasta juusto raaste, mustaleima emmental (Valio), annos 5g438g1751kcal126.9g0g135.7g4.4g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g657g92kcal12.5g2.6g3.3g0g
Aurinkokuivattu tomaatti, öljyssä657g1188kcal18.1g78.8g91.9g0g
Kalkkunan rintafilee 1751g2164kcal448.7g0g38.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana20000g25639kcal1505g2153.2g1079.8g290.2g
Valittu annoskoko10000g12819kcal752.5g1076.6g539.9g145.1g
Annoskoko puolitettuna5000g6410kcal376.3g538.3g270g72.6g
Arvot/100g100g128kcal7.5g10.8g5.4g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=282846