Parsakaalisokerihernepapusalaatti

Broccolia, vihreitä papuja ja sokeriherneitä seesamikastikkeella

*
noin 300 gr parsakaalia
*
200 gr vihreitä papuja
*
200 gr sokeriherneitä
*
1 rkl rypsiöljyä
*
3 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
*
1 rkl nigellansiemeniä
*
hyppysellinen suolaa
*
muutama rkl hienonnettua tuoretta korianteria (tai persiljaa)

Valmista ensin kastike:

* ½ dl tahiniseesamitahnaa
* !½ dl vettä
* 1 valkosipulinkynsi
* ½ rkl Tamari soijakastiketta (käytin tamaria, mutta tavallinenkin soijakastike käy tähän)
* ½ rkl hunajaa
* 3/4 rkl omenaviinietikkaa
* ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset hyvin tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

Itse käytin tuoreita kasviksia, mutta pakastetut käyvät myös hyvin tähän.

Jos käytät tuoreita, kuori parsakaalien varsiosa, ja leikkaa ne ohuiksi ja pitkiksi.

Jaa myös kukinnot pienemmiksi.

Leikkaa papujen ja herneiden päät pois.

Jos käytät pakastettuja kasviksia, tämä vaihe jääkin pois.

BroccoliKiehauta vettä kattilassa, ja keitä ensin pavut noin 5 minuuttia, niin että ne edelleenkin ovat rapeita.

Ota pavut kattilasta siivilän avulla, huuhdo kylmässä vedessä ja laita kulhoon.

Laita nyt herneet veteen ja keitä pari minuuuttia, huuhtele ja lisää ne papujen joukkoon.

Keitä lopuksi parsakaalin palaset, noin 3 minuuttia, ei sen enempää.

Lisää kulhoon.

Lisää öljy ja sekoita kasvisten joukkoon.

Sekoita suurin osa siemenistä ja korianteri (persilja) kasvisten joukkoon.

Lisää myös hieman suolaa.

Rakenna annos: Aseta kasvikset tarjoilulautaselle, ripottele päälle loput siemenet ja laita runsaasti kastiketta kasvisten päälle.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 274 grammaa

Avokadoa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Parsakaali, keitetty, suolaa 2734g949kcal125.2g52.8g8.2g67.8g
Sokeriherne (Findus), annos 200g1822g729kcal63.8g109.3g3.6g0g
Pavut, ohuet vihreät, Pirkka2734g738kcal51.9g114.8g5.5g65.6g
Oliiviöljy (Knossoscretanfood), annos 100g128g1148kcal0g0g127.6g0g
Seesaminsiemenet (Makrobios (luomu)), annos 10g182g1186kcal49g12.6g105.7g22.4g
Persilja 46g13kcal0.6g0.5g0.1g3.6g
Tahini, Macedonian, seesamitahna683g4531kcal183.1g32.8g407.3g19.8g
Vesi, vesijohtovesi 1367g0kcal0g0g0g0g
Valkosipuli 32g35kcal2.5g5.2g0.2g0.7g
Soijakastike 91g55kcal4.7g8.7g0.1g0g
Hunaja 91g301kcal0.5g73.6g0g0g
Omenaviinietikka 1rkl=n.15g (Pirkka), annos 15g91g18kcal0g5.9g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana20000g19405kcal962.6g832.4g1316.6g359.8g
Valittu annoskoko10000g9703kcal481.3g416.2g658.3g179.9g
Annoskoko puolitettuna5000g4851kcal240.7g208.1g329.2g90g
Arvot/100g100g97kcal4.8g4.2g6.6g1.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=114537