Marianne-mangokieputuskakku

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen.

Levitä taikiina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa 6-8 minuuttia.

Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja poista paistopaperi.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka, karamellirouhe ja sokerit.

Valuta ja kuutioi mango.

3. Leikkaa pohjelevy neljään osaan (pitkittäin).

Kostuta suikaleet maidolla ja levitä päälle kermatäyte.

Ripottele pinnalle mangokuutiot.

Kääri yksi suikale rullalle ja nosta rulla tarjoiluvadin keskelle.

Kietaise seuraavat suikaleet rullan ympärille, jolloin kakku suurenee.

4. Vatkaa kuorrutuksen kerma (3 dl) vaahdoksi ja mausta se sokerilla.

Levitä kermavaahto kakun päälle ja reunoille.

Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia ja koristele kakku ennen tarjoilua karamelleillä.

Reseptistä tulee n. 16 annosta ja yksi annos painaa n. 129 grammaa

Outijohanna
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 124g177kcal15.5g0.4g12.7g0g
Sokeri 72g292kcal0g71.8g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 37g126kcal3.7g25.6g0.4g1.3g
Perunajauho 1dl=70g28g94kcal0g23.1g0g0g
Leivinjauhe 2.8g5kcal0.1g1.1g0g0g
Rasvaton maito, d-vitamiinia 1 ug 85g29kcal2.6g4.1g0.1g0g
Kuohukerma,valio,2dl113g383kcal2.3g3.4g39.5g0g
Maitorahka, maustamaton 0,3% (Valio) 250 g141g92kcal15.5g5.9g0.4g0g
Marianne crush 150g85g364kcal1g72.7g7.1g1.4g
Sokeri 6.8g28kcal0g6.8g0g0g
Vanilliinisokeri, teelusikka2.8g11kcal0g2.8g0g0g
Mango viipaleita sokeriliemessä (eldorado)240g204kcal0.7g49.1g0.2g5g
Kuohukerma,valio,2dl169g575kcal3.4g5.1g59.2g0g
Ranskalaiset pastillit56g259kcal1.7g39.5g10.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2322g5275kcal93g622.8g260.6g15.4g
Valittu annoskoko1161g2637kcal46.5g311.4g130.3g7.7g
Annoskoko puolitettuna581g1319kcal23.3g155.7g65.2g3.9g
Arvot/100g100g227kcal4g26.8g11.2g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=89576