Juustoinen kasvisgratiini

Pilko kesäkurpitsa ja munakoiso reiluiksi kuutioiksi ja paista niitä halutessasi hetki oivariinissa pannulla.

Pilko kukkakaali ja kuoritut porkkana paloiksi ja laita uunivuokaan munakoiso- ja kesäkurpitsapalojen kanssa.

Kaada päälle kermat ja nokareita tuorejuustoa.

Seikoita joukkoon vielä juustoraaste.

Paista uunissa 200-225 asteessa kunnes vihannesten pehmeysaste on sopiva (35-60 min.).

Jos kermaa tuntuu olevan liian vähän, voi maitoa tai munamaitoa vähän lisätä.

Päivitys valmistumisen jälkeen:

Gratiinissa oli aika runsaasti juustoista kastiketta, joten kasviksia voi hyvin lisätä ja juustoraastetta hieaman vähentää.

Porkkanat olivat paikoittellen kovahkoja eli jos pitää erittäin pehmeistä vihanneksista gratiineissa, kannattaa porkkanoita esikypsentää ensin.

Muuten erittäin onnistunut ja maukas gratiini.

Ohjeen mukaan valmistettu painaa kypsänä n. 1880g.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 276 grammaa

Ninde81
AineksetMääräEnergiaPHRK
Oivariini vähärasvaisempi (Valio), annos 5g0.5g3kcal0g0g0.3g0g
Kesäkurpitsa zucchini 25g4.5kcal0.1g0.6g0.1g0.2g
Munakoiso 13g2.9kcal0.1g0.4g0g0.3g
Kukkakaali 19g4.5kcal0.3g0.4g0.1g0.4g
Porkkana, keskikokoinen 65g15g4.1kcal0.1g0.9g0g0.4g
Ruokakerma aurajuusto (Valio), annos 50g14g15kcal0.3g0.4g1.4g0g
Ruoka, kasvisrasvasekoite 7% 2dl (Rainbow (inex)), annos 200g11g9kcal0.2g0.5g0.8g0g
Tuorejuusto valkosipuli & yrtit (Rainbow), annos 30g5.5g9kcal0.5g0.3g0.7g0g
Pizzaraaste 23% (X-tra), annos 20g13g43kcal2.5g1.1g3.1g0g
Rasvaton hyla maito (Valio), annos 200g5.5g1.8kcal0.2g0.3g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana242g194kcal8.6g9.8g13g2.6g
Valittu annoskoko121g97kcal4.3g4.9g6.5g1.3g
Annoskoko puolitettuna60g49kcal2.2g2.5g3.3g0.7g
Arvot/100g100g80kcal3.6g4.1g5.4g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=373525