Hirvipata marinoidusta hirvestä

Edellisen illan homma: Puhdista hirvestä kalvot ja paloittele se sopiviin osiin.

Marinadin tein seuraavasti: tilkka giniä, loraus öljyä, hieman sinappia, gourmet-suolaa, neilikkaa, muskottipähkinää, kokonaisia valkopippureita.

Toisin sanoen: laita niitä mausteita mitä kaapista löytyy ja hyväksi havaitset.

Jätin marinoitumaan kulhossa jääkaappiin, laitoin päälle talouskelmua ja painoksi jälkiruokalautasen, että marinadi peittäisi lihat.

Seuraavana päivänä ruskistin lihat voissa.

Samaan aikaan paistoin padassa pekonia, lisäsin lohkotut sipulit, valkosipulit ja porkkanat niin että ne hieman pääsivät kuullottumaan pekonirasvassa.

Päälle hirvenlihat, sitten perään olut, smetana, lihaliemi (mulla itsetehtyä, kannattaa) ja hiljaiselle tulelle porisemaan kolmeksi tunniksi.

Lopuksi suurustin hieman: vähän vehnäjauhoja sekoitettuna kylmään vesitilkkaan, lisätään pataan.

Maustoin vielä pienellä lisäsuolauksella ja mustapippurilla.

Maustaminen taas kerran oman maun mukaan tässä vaiheessa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 353 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Porkkana, keskikokoinen 65g161g45kcal1g9.6g0.3g4g
Sipuli (kuorittu)158g43kcal2.1g7.6g0.3g2.7g
Pekoni rasvainen 53g198kcal6.3g0g19.5g0g
Voi (perinteinen meijerivoi)11g82kcal0g0g9.1g0g
Hirvenliha 245g276kcal51.8g0g7.4g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 292g124kcal1.1g12g0g0g
Smetana, rasvaa n. 40 % 105g410kcal2.2g2.3g44.2g0g
Lihaliemi laimennettu 175g33kcal0g5.3g1.1g0g
Valkosipuli 18g19kcal1.4g2.9g0.1g0.4g
Vehnäjauho, pouta, 1 dl = 65g18g63kcal2.3g12.3g0.4g0.6g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2471g2585kcal136.4g104g164.8g15.4g
Valittu annoskoko1235g1293kcal68.2g52g82.4g7.7g
Annoskoko puolitettuna618g646kcal34.1g26g41.2g3.9g
Arvot/100g100g105kcal5.5g4.2g6.7g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=84565