Juustoinen kasvisgratiini

Pilko kesäkurpitsa ja munakoiso reiluiksi kuutioiksi ja paista niitä halutessasi hetki oivariinissa pannulla.

Pilko kukkakaali ja kuoritut porkkana paloiksi ja laita uunivuokaan munakoiso- ja kesäkurpitsapalojen kanssa.

Kaada päälle kermat ja nokareita tuorejuustoa.

Seikoita joukkoon vielä juustoraaste.

Paista uunissa 200-225 asteessa kunnes vihannesten pehmeysaste on sopiva (35-60 min.).

Jos kermaa tuntuu olevan liian vähän, voi maitoa tai munamaitoa vähän lisätä.

Päivitys valmistumisen jälkeen:

Gratiinissa oli aika runsaasti juustoista kastiketta, joten kasviksia voi hyvin lisätä ja juustoraastetta hieaman vähentää.

Porkkanat olivat paikoittellen kovahkoja eli jos pitää erittäin pehmeistä vihanneksista gratiineissa, kannattaa porkkanoita esikypsentää ensin.

Muuten erittäin onnistunut ja maukas gratiini.

Ohjeen mukaan valmistettu painaa kypsänä n. 1880g.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 276 grammaa

Ninde81
AineksetMääräEnergiaPHRK
Oivariini vähärasvaisempi (Valio), annos 5g5.6g31kcal0.1g0.1g3.4g0g
Kesäkurpitsa zucchini 259g47kcal1.4g6.5g1g1.8g
Munakoiso 132g30kcal0.7g4.1g0.3g3.3g
Kukkakaali 194g47kcal3.5g4.3g0.6g4.5g
Porkkana, keskikokoinen 65g149g42kcal0.9g8.9g0.3g3.7g
Ruokakerma aurajuusto (Valio), annos 50g141g155kcal3.2g4.4g14g0g
Ruoka, kasvisrasvasekoite 7% 2dl (Rainbow (inex)), annos 200g112g96kcal1.6g4.9g7.9g0g
Tuorejuusto valkosipuli & yrtit (Rainbow), annos 30g56g93kcal5.1g2.8g6.7g0g
Pizzaraaste 23% (X-tra), annos 20g138g441kcal26.2g11g31.7g0g
Rasvaton hyla maito (Valio), annos 200g56g19kcal1.9g2.8g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2484g1994kcal89.2g99.6g131.8g26.6g
Valittu annoskoko1242g997kcal44.6g49.8g65.9g13.3g
Annoskoko puolitettuna621g499kcal22.3g24.9g33g6.7g
Arvot/100g100g80kcal3.6g4g5.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=373525