Sei-paistos

Uudemmissa kotitalousoppikirjoissa on hyviä perusreseptejä, jotka ovat edukkaita ja kohtuullisen makuisiakin.

Yksi tälläinen on "Kiinalainen kalapaistos", joka ei kyllä mitään kiinalaista ole nähnytkään, joten siksi resepti on tässä vain nimellä sei-paistos.

Olen jättänyt reseptistä pois curryn ja oreganon joita niitäkin voi kokeilla.

Tälläkin maustamisella tuli aivan erinomaista.

Mausteita voi kokeilla hieman oman maun mukaan.

Tomaatiksi laitoin muutamaan osaan pilkottuja kirsikkatomaatteja mutta mikä tahansa tomaatti käy hyvin.

Itse ohje:

Laita jäinen mahdollisesti annospaloiksi valmiiksi pilkottu kala sille sopivaan uunivuokaan.

Pintamausta kala ja lisää päälle pilkottu sipula sekä tomaatti.

Kaada lopuksi kolme juuston kerma kalan päälle ja ripottele hieman juustoraastetta pinnalle.

Paista n. 200 asteessa 30 minuuttia.

Nauti perunamuusin tai perunoiden ja/tai höyrytettyjen kasvisten kanssa.

Höyrytetty kukkakaali sopii esimerkiksi kevyämpänä vaihtoehtona loistavasti tämän kalapaistoksen kanssa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 203 grammaa

Aporma
AineksetMääräEnergiaPHRK
Seiti pakaste 62g48kcal11g0g0.4g0g
Sipuli 8.6g2.6kcal0.1g0.4g0g0.1g
Tomaatti 12g2.7kcal0.1g0.4g0g0.2g
Kolmen juuston ruokakerma (Valio), annos 250g39g47kcal1.3g1.4g3.9g0g
Paprikajauhe 0.3g1kcal0g0.1g0g0.1g
Valkopippuri 0.1g0.2kcal0g0g0g0g
Sitruunapippuri (Santamaria), annos 1g0.2g0.3kcal0g0g0g0g
Emmental, sinileima4.7g18kcal1.4g0g1.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana254g240kcal27.8g4.6g11.4g0.8g
Valittu annoskoko127g120kcal13.9g2.3g5.7g0.4g
Annoskoko puolitettuna64g60kcal7g1.2g2.9g0.2g
Arvot/100g100g94kcal10.9g1.8g4.5g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=407096