Mustikka-juustokakku

Murenna keksit.

Laita voi kasariin ja sulata miedolla lämmöllä.

Anna jäähtyä ja sekoita keksinmurujen joukkoon.

Kaada seos irtopohjavuokaan (halkaisija 20cm) ja painele tasaisesti pohjalle.

Valmista ensimmäinen kerros (Philadelphia-juusto, munat, 125g sokeria, 2g vaniljasokeria).

Vatkaa kaikki keskenään kulhossa ja kaada täyte pohjan päällem tasoita.

Paista uuninpellillä 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Ota uunista ja anna kiinteytyä 20 minuutta.

Valmista toinen kerros (smetana, ransakankerma, 30g sokeria, 8g vaniljasokeria).

Sekoita kulhossa ja kaada tasaisesti ensimmäisen kerroksen päälle.

Paista uunissa n. 10 minuuttia.

Ota uunista ja anna jähtyä.

Laita vuoka jääkaappiin vähintään 6 tunniksei, mieluiten yön yli.

Valmista kuorrute.

Laita kasariin hiukan vettä ja hyytelösokeri.

Kuumenna miedolla lämmöllä kunnes sokeri on liuennut ja liemi kirkastunut.

Lisää lämpöä, kaada marjat joukkoon, petiä kasari kannella ja keitä, kunnes marjat ovat pehmeitä.

Nosta kasari liedeltä, anna jäähtyä ja lisää halutessasi sokeria.

Irroita kakun reunat vuuaasta hyvissä ajoin ennen tarjoilua esim lastan avulla.

Ota kakku pois vuuasta ja lusikoi kuorrute sen päälle.

Laita kakku jääkaappiin tunniksi ennen tarjoilua.

Reseptistä tulee n. 10 annosta ja yksi annos painaa n. 162 grammaa

Sepekoira
AineksetMääräEnergiaPHRK
Digestive täysjyvävehnäkeksi80g361kcal5.2g48.1g16.9g2.5g
Voi 40g291kcal0.5g0.2g32.6g0g
Philadelphia tuorejuusto 200g321g819kcal18.9g10.3g76.7g0g
Kananmuna 50g(kpl)80g101kcal8.8g0.2g7.2g0g
Sokeri 100g407kcal0g100.2g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g1.6g6.4kcal0g1.6g0g0g
Smetana241g939kcal5.1g5.3g101.1g0g
Creme fraiche milbona Lidl120g365kcal3g2.9g36.1g0g
Sokeri 24g98kcal0g24.1g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g6.4g26kcal0g6.4g0g0g
Hyytelösokeri Dan Sukker80g313kcal0g77.8g0g0g
Mustikka201g67kcal1g12.8g0.8g6.6g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2592g7584kcal85g579.8g542.8g18.2g
Valittu annoskoko1296g3792kcal42.5g289.9g271.4g9.1g
Annoskoko puolitettuna648g1896kcal21.3g145g135.7g4.6g
Arvot/100g100g293kcal3.3g22.4g20.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=225663