Karjanlanpaisti juurespeitolla

700 g karjanlanpaistia
(halutessas/tarpeen mukaan rypsiöljyä (tai voita)
400 g porkkanaa
250 g lanttua
n. 150 g mukulaselleriä
1-2 isoa sipulia
2 lihaliemikuutiota
30 g vasikanfondia
mustapippuria reilusti ('reikä'putki on kätevä! Maustuu, mut ei tarvitse kerätä pois)

Ota lihat lämpenee ainakin 2 t ennen kuin alat kokkaa.

Laita uuni lämpenee 175 asteeseen.

Lorauta rypsiöljyä pannulle, ja ruskista lihat kahdessa osassa pannulla.

Laita ne sitten odottelemaan isoon uunivuokaan.

Lorauttele vasikanfondia lihapalojen päälle ja vaikka kääntele niitä joutessas.

(Suolasta jo on, mut joku vois tykätä vielä soijatilkastakin.) Tilkka vettä pannulle, ja "kaavi" kaikki aromit talteen pannulta uunivuokaan!

Kuori ja paloittele porkkanat, lanttu, mukulaselleri ja sipulit reiluiksi lohkoiksi.

Huputa tai hukuta niillä lihat.

Täytä mausteputki pippureilla, ja laita se keskelle vuokaa.

Laita reilu 1,5 l vettä kiehumaan ja lisää siihen 2 maggi extra -lihaliemikuutioita ja hämmäytä ennen vuokaan kaatamista.

Sit koko kommeus uuniin keskitasolle.

Voit välillä tökkiä vähän juureksia eri kylelle.

Lihapalat olis hyvä saada pysyvään upoksissa.

Parin tunnin päästä alkaa mahtava tuoksu olla vastustamaton ja liha parhaimmillaan.

;) Muistithan keittää jo potut valamiiksi?

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 545 grammaa

Niinpaniin
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 4587g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri, annos 1g61g140kcal6.7g23.4g2g0g
Vasikanfondi (Touch of taste), annos 15g92g69kcal6.9g8.7g0.5g0g
Lihaliemkuutio maggi extra61g171kcal5.5g5.8g14.1g0.1g
Sipuli (kuorittu)612g165kcal8g29.4g1.2g10.4g
Selleri, annos 50g459g64kcal4.6g13.8g0g0g
Lanttu 765g221kcal7.6g35.2g2.3g13.8g
Porkkana, keskikokoinen 65g1223g343kcal7.3g72.8g2.4g30.6g
Karjalanpaisti atria 700g2141g3425kcal406.7g0g196.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana20000g9195kcal906.6g378.2g438.8g109.8g
Valittu annoskoko10000g4598kcal453.3g189.1g219.4g54.9g
Annoskoko puolitettuna5000g2299kcal226.7g94.6g109.7g27.5g
Arvot/100g100g46kcal4.5g1.9g2.2g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=89764