Juustoinen kasvisgratiini

Pilko kesäkurpitsa ja munakoiso reiluiksi kuutioiksi ja paista niitä halutessasi hetki oivariinissa pannulla.

Pilko kukkakaali ja kuoritut porkkana paloiksi ja laita uunivuokaan munakoiso- ja kesäkurpitsapalojen kanssa.

Kaada päälle kermat ja nokareita tuorejuustoa.

Seikoita joukkoon vielä juustoraaste.

Paista uunissa 200-225 asteessa kunnes vihannesten pehmeysaste on sopiva (35-60 min.).

Jos kermaa tuntuu olevan liian vähän, voi maitoa tai munamaitoa vähän lisätä.

Päivitys valmistumisen jälkeen:

Gratiinissa oli aika runsaasti juustoista kastiketta, joten kasviksia voi hyvin lisätä ja juustoraastetta hieaman vähentää.

Porkkanat olivat paikoittellen kovahkoja eli jos pitää erittäin pehmeistä vihanneksista gratiineissa, kannattaa porkkanoita esikypsentää ensin.

Muuten erittäin onnistunut ja maukas gratiini.

Ohjeen mukaan valmistettu painaa kypsänä n. 1880g.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 276 grammaa

Ninde81
AineksetMääräEnergiaPHRK
Oivariini vähärasvaisempi (Valio), annos 5g6.2g34kcal0.1g0.1g3.7g0g
Kesäkurpitsa zucchini 287g52kcal1.6g7.2g1.1g2g
Munakoiso 147g33kcal0.7g4.5g0.3g3.7g
Kukkakaali 215g52kcal3.9g4.7g0.6g5g
Porkkana, keskikokoinen 65g166g46kcal1g9.8g0.3g4.1g
Ruokakerma aurajuusto (Valio), annos 50g156g172kcal3.6g4.8g15.6g0g
Ruoka, kasvisrasvasekoite 7% 2dl (Rainbow (inex)), annos 200g125g106kcal1.7g5.5g8.7g0g
Tuorejuusto valkosipuli & yrtit (Rainbow), annos 30g62g103kcal5.7g3.1g7.5g0g
Pizzaraaste 23% (X-tra), annos 20g153g490kcal29.1g12.2g35.2g0g
Rasvaton hyla maito (Valio), annos 200g62g21kcal2.1g3.1g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2760g2216kcal99g110g146g29.6g
Valittu annoskoko1380g1108kcal49.5g55g73g14.8g
Annoskoko puolitettuna690g554kcal24.8g27.5g36.5g7.4g
Arvot/100g100g80kcal3.6g4g5.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=373525