Karjalanpiirakat täysmaidolla

*VALION OHJE* Keitä puuro edellisenä päivänä.

Käytä paksupohjaista kattilaa.

Lisää kiehuvaan veteen riisit.

Keitä kunnes vesi on imeytynyt.

Lisää maito (16-18dl) pienissä erissä.

Sekoita koko ajan, ettei puuro pala pohjaan.

Kun kaikki maito (16-18dl) on lisätty ja puuro kiehuu, alenna lämpöä.

Hauduta puuro kypsäksi kannen alla, sekoita välillä.

Lisää suola.

Jäähdytä.

Valmista taikina sekoittamalla veteen muut ainekset.

Alusta viimeiseksi joukkoon sulatettu voi (25g).

Taikinan tulee olla kiinteää ja sitkeää.

Leivo taikinasta tanko.

Jaa se 40 osaan.

Pyöritä palat palloiksi ja taputtele kakkaroiksi.

Lado päällekkäin ja peitä kelmulla kuivumisen estämiseksi.

Kauli kakkarat piirakkapulikalla ohuiksi, pyöreiksi kuoriksi.

Kokoa kuoret pinoon, ripottele väliin jauhoja ja peitä kelmulla.

Levitä osa kuorista pöydälle.

Poista liika jauho pullasudilla.

Annostele puuroa 1 1/2 - 2 rkl / kuori.

Levitä veitsellä yläreunasta alareunaan ja sivusuunnassa melkein reunoihin saakka.

Taivuta kuoren reunat puuron päälle.

Ummista etusormilla rypyttäen.

Nostele suoraan pellille vieri viereen.

Paista 275 - 300 asteessa kypsiksi, n.10 - 12 min. * Leivinpaperia ei voi käyttää, koska se ei kestä 275 asteen lämpöä.

Voitele valmiit piirakat voi-maitoseoksella.

(75g/200g).

Peitä leivinliinalla.

*VALION OHJE* www.valio.fi/reseptit/karjalanpiira
kat-1/

Reseptistä tulee n. 40 annosta ja yksi annos painaa n. 73 grammaa

Mrsmadrid
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 1.5g11kcal0g0g1.2g0g
puuroriisi (keittämätön) (Risella), annos 85g17g60kcal1g13g0.3g0.3g
Vesi, vesijohtovesi 20g0kcal0g0g0g0g
Voi 1.3g9kcal0g0g1g0g
Vehnäjauho puolikarkea 8.2g28kcal0.8g5.7g0.1g0.3g
Ruisjauho, 1 dl7.5g24kcal0.8g4.8g0.2g1g
Vesi, vesijohtovesi 10g0kcal0g0g0g0g
Täysmaito (Valio), annos 200g80g51kcal2.6g3.9g2.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana292g367kcal10.4g54.8g11.2g3.2g
Valittu annoskoko146g183kcal5.2g27.4g5.6g1.6g
Annoskoko puolitettuna73g92kcal2.6g13.7g2.8g0.8g
Arvot/100g100g126kcal3.6g18.8g3.8g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=452681