Quiche Lorraine- piiras

Tarvitset piirakkavuoan, jonka halkaisija on n. 26 cm. Sekoita vehnäjauhot juustoraasteen (100g) ja voin kera raemaiseksi massaksi; monitoimikoneessa taikina valmistuu helpoiten.

Lisää kylmä vesi ja työstä taikina palloksi.

Kauli taikina niin ohueksi vuoan malliseksi pohjaksi, kuin mahdollista ja vuoraa sillä vuoka.

Pistele pohjaa haarukalla.

Paina vuoan reunoja vasten liuska esim.

alumiinifoliota estämään taikinaa valumasta pohjaa vasten.

Esikypsennä piirakkapohja, kunnes se on saanut hieman väriä.

Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi.

Sekoita ainekset kulhossa ja lisää joukkoon vielä puolet (100g) juustoraasteesta.

Vatkaa munien rakenne rikki.

Sekoita joukkoon ruokakerma ja loput juustoraasteesta (100g).

Mausta mustapippurilla, paprikajauheella, valkosipulijauheella ja timjamilla.

Levitä esipaistetulle pohjalle kinkku-sipuli- juustoseos ja kaada päälle munakerma Jatka paistamista uunin alatasolla noin 35 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin ruskean värin.

Reseptistä tulee n. 10 annosta ja yksi annos painaa n. 142 grammaa

Minnax
AineksetMääräEnergiaPHRK
Sämpyläjauho (1dl = 70g) (Rainbow), annos 70g23g76kcal2.8g15.2g0.6g1.9g
Juusto, emmentaljuusto, rasvaa 27-30 %, punaleima 33g125kcal9.2g0g9.9g0g
Oivariini vähärasvainen11g60kcal0.1g0.1g6.6g0g
Vesi6.6g0kcal0g0g0g0g
Savusuikale (Pouttu), annos 230g25g33kcal3g1.3g1.8g0g
Kananmuna kuoreton 18g26kcal2.3g0.1g1.9g0g
Kerma, ruoka 15% Flora27g41kcal0.4g1g4.1g0g
Valion ruokakerma 15%3.3g5.3kcal0.1g0.1g0.5g0g
Sipuli pakastekuutiot 200g pussi8.2g0.8kcal0.1g0.1g0g0g
Paprikajauhe 0.1g0.4kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 0.1g0.3kcal0g0g0g0g
Timjami 0.1g0.3kcal0g0g0g0g
Valkosipulijauhe, annos 3g0.1g0.4kcal0g0.1g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana312g736kcal36g36g50.8g3.8g
Valittu annoskoko156g368kcal18g18g25.4g1.9g
Annoskoko puolitettuna78g184kcal9g9g12.7g1g
Arvot/100g100g236kcal11.5g11.5g16.3g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=156399