Juustokakkujäätelö Tilli

Keksit pohjalle tai/ja murusiksi massan sekaan.

2,5 dl Flora Vanilla
0,5 dl vispikermaa
200 g Mascarpone
2 dl sokeria
3 keltuaista
1/2 tl vaniljasokeria
1 maustemitta suolaa (ehkä hiukan vajaa)
3 valkuaista
8 digestive-keksiä

Sekoita keskenään mascarpone, keltuaiset, vaniljasokeri, suola ja sokeri.

Vispaa toisessa kulhossa kermat vaahdoksi.

Vispaa kolmannessa kulhossa valkuaiset vaahdoksi.

Sekoita kermavaahto ja Mascapone-juttu.

Kääntele lopuksi varovasti sekaan valkuaisvaahto – älä missään nimessä tee sitä sähkövatkaimella vaan hellästi puukauhalla tai lusikalla.

Sekoita kuitenkin niin, että valkuaisvaahto on sekoittunut tasaisesti.

Laita seos piirakkavuokaan ja ripottele päälle piparkakunmurut.

Ripottele vielä ohut kerros kanelia päälle.

Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja laita pakkaseen.

Ota juustokakkujäätelö pois pakkasesta noin 20 minuuttia ennen jälkiruuan syömistä.

Ohjeessa käytetyt ainekset voi vaihtaa, esim mascarpone tuorejuustoon ja kerma kokonaan vispikermaa.

Namnam.

Omnom.

Reseptistä tulee n. 13 annosta ja yksi annos painaa n. 80 grammaa

Tillips
AineksetMääräEnergiaPHRK
Digestive täysjyvävehnäkeksi15g69kcal1g9.2g3.2g0.5g
Mascarpone (250g)31g160kcal1.4g1.4g16.6g0g
Flora Vanilla 12%38g73kcal1.7g6.1g4.6g0g
Sokeri 33g132kcal0g32.6g0g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g9g5.9kcal0.3g0g2.3g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g0.4g1.5kcal0g0.4g0g0g
Suolapähkinä 0.5g2.7kcal0.1g0g0.2g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 14g5.8kcal1.4g0.1g0g0g
Vispikerma Flora 20%7.7g17kcal0.2g0.4g1.5g0g
Valkosuklaa panda, levy 130g12g64kcal1g6.3g3.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana320g1063kcal14.2g113g64.6g1g
Valittu annoskoko160g532kcal7.1g56.5g32.3g0.5g
Annoskoko puolitettuna80g266kcal3.6g28.3g16.2g0.3g
Arvot/100g100g332kcal4.4g35.3g20.2g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=432313