Munattomat ja maidottomat mokkaruudut

Tämä ei ihan riitä täyttämään koko peltiä vaan tekee 20 ruutua.

4 dl vehnäjauhoja
2,7 dl sokeria tai kevyttä kristallia
0,5 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl etikkaa
0,6 dl rypsiöljyä
2,7 dl vettä

kuorrute:

3 dl tomusokeria
3 rkl juoksevaa kasvirasvasekoitetta tai margariinisulaa
3 rkl keitettyä kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria

koristeeksi:

kookoshiutaleita, mantelirouhetta tai strösseliä

Laita uuni heti alkuun lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat ainekset.

Lisää sitten etikka, öljy ja vesi.

Sekoita pikaisesti.

Kaada pellille leivinpaperille ja levitä ohueksi sillä se tulee vielä nousemaan aika reippaasti.

Paista s. 20 minuuttia tai kunnes saat taikinatikun puhtaana ulos taikinan keskiosasta, se on silloin valmis eikä tarvitse olla pidempään.

Peltipiirakan jäähdyttyä sekoita kuorrutteen ainekset ja levitä pinnalle.

Ripottele pinnalle mielesi mukaista koristetta ennenkuin kuorrutteen pinta alkaa kuivumaan.

Koska osa taikinasta leikataan reunoilta pois ennen ruutujen leikkaamista, merkitsin kokonaisannosten määräksi 24.

Reseptistä tulee n. 24 annosta ja yksi annos painaa n. 47 grammaa

Chan
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho, sunnuntai38g132kcal4.5g26.7g0.8g1.1g
Sokeri 33g135kcal0g33.2g0g0g
Kaakaojauhe, sokeroimaton 2.6g10kcal0.5g0.3g0.6g0.8g
Vanilliinisokeri, teelusikka0.7g2.9kcal0g0.7g0g0g
Omenaviinietikka 1rkl=n.15g (Pirkka), annos 15g2.2g0.4kcal0g0.1g0g0g
Rypsiöljy 7.8g69kcal0g0g7.8g0g
Vesi, vesijohtovesi 39g0kcal0g0g0g0g
Tomusokeri 1dl=60g26g104kcal0g26g0g0g
Pirkka juokseva rypsiöljyvalmiste 450ml5.8g42kcal0g0g4.6g0g
Kahvi (musta), kuppi 100g, muki 200g6.5g0.1kcal0g0g0g0g
Kaakaojauhe, sokeroimaton 0.9g3.2kcal0.2g0.1g0.2g0.3g
Kookoshiutale 2.2g14kcal0.2g0.1g1.4g0.4g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana329g1023kcal10.8g174.4g30.8g5.2g
Valittu annoskoko165g512kcal5.4g87.2g15.4g2.6g
Annoskoko puolitettuna82g256kcal2.7g43.6g7.7g1.3g
Arvot/100g100g311kcal3.3g53g9.4g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=123439