Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)37g135kcal5.1g20.1g2.9g4g
Omena, keskikokoinen 200g44g15kcal0.1g3.1g0.1g0.8g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g29g25kcal0.3g5.3g0.1g0.5g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki18g12kcal2.2g0.7g0g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g11g39kcal9.3g0g0.3g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 21g8.7kcal2g0.1g0g0g
Canderel makeutusjauhe7.3g28kcal0.2g6.8g0g0g
Leivinjauhe 0.7g1.3kcal0g0.3g0g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g0.7g2.3kcal0.1g0.4g0.1g0.2g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g1.1g4kcal0g0.9g0g0g
Suola, annos 3g0.7g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana339g541kcal38.6g75.4g7g11g
Valittu annoskoko170g270kcal19.3g37.7g3.5g5.5g
Annoskoko puolitettuna85g135kcal9.7g18.9g1.8g2.8g
Arvot/100g100g159kcal11.4g22.2g2.1g3.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003