Palestiinalainen keikausriisi

Leikkaa munakoisot 1 - 1,5 cm viipaleiksi ja ripottele pinnalle suolaa.

Itketä noin puoli tuntia ja pyyhi kuivaksi.

Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja paista viipaleet molemmin puolin kullanruskeiksi.

Valuta talouspapaerin päällä.

Lisää valkosipuli samaan pannuun ja tarvittaessa lisää öljyä.

Lisää heti perään sipuli, kesäkurpitsa ja paprika ja paista muutama minuutti.

Lisää minuutin välein mausteet (2 tl baharat-mausteseosta, 1 tl kurkumaa), tomaattipyre ja silputtu tomaatti (4 kpl).

Paista 2 min ja mausta suolalla.

Kauho seos kulhoon.

Sulata voi pannussa ja paista ½ cm paksuiset perunaviipaleet voissa pehmeiksi ja kullanruskeiksi.

Asettele ne tasaiseksi kerrokseksi pannun pohjalle ja reunoille ja lado kerros munakoisoviipaleita päälle.

Lusikoi seuraavaksi kesäkurpitsa-paprikaseos varovasti tasaiseksi kerrokseksi päälle ja asette ylimmäksi tomaattiviipaleet (4 kpl tomaatti viipaloituna).

Sirottele riisi lopuksi tomaattiviipaleiden päälle samalla taputellen niin, että riisi täyttää paistoksen pinnassa olevat raot.

Kaada päälle kasvisliemi ja lisää tarvittaessa tilkka vettä - nesteen tulee ulottua juuri riisin yläpuolelle.

Peitä pannu foliolla, käännä lämpö alhaiseksi ja anna ruoan kypsyä 50 min - tunti eli kunnes riisi on kypsää.

Keikauta pohjapuoli ylöspäin tarjoiluvadille.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 591 grammaa

Ottiliana
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 39g8.7kcal0.2g1.2g0.1g1g
Ruokaöljy keskiarvo 1.6g14kcal0g0g1.6g0g
Valkosipuli 1.2g1.4kcal0.1g0.2g0g0g
Kesäkurpitsa zucchini 14g2.5kcal0.1g0.3g0.1g0.1g
Paprika punainen 18g5.3kcal0.2g0.8g0.1g0.3g
Tomaattipyre (Eldorado), annos 70g1.2g1.2kcal0g0.2g0g0g
Tomaatti 39g8.9kcal0.2g1.3g0.1g0.5g
Peruna, vanha, kuorittu 7g5.4kcal0.1g1.1g0g0.1g
Basmatiriisi, kuiva (Uncle ben s), annos 62.5g20g69kcal1.8g14.8g0.2g0.1g
Kasvisliemi laimennettu 39g3.6kcal0.1g0.2g0.3g0g
Sipuli 4.3g1.3kcal0.1g0.2g0g0.1g
Voi 1.1g7.9kcal0g0g0.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana369g257kcal5.8g40.6g6.8g4.4g
Valittu annoskoko185g129kcal2.9g20.3g3.4g2.2g
Annoskoko puolitettuna92g64kcal1.5g10.2g1.7g1.1g
Arvot/100g100g70kcal1.6g11g1.8g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=426611