Rahkakääretorttu

Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Erottele valkuaiset ja keltuaiset.

Lisää hyppysellinen leivinjauhetta valkuaisten sekaan ja vatkaa kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.

Sekoita keltuaiset, 50g rahkaa, hiutaleet, makeutusaine ja kaakao.

Sekoita pohjan ainekset yhteen.

Kaada taikinaseos leivinpaperille uunipellille ja levitä tasaiseksi.

Reseptin annoksesta ei tule ison pellin kokoista pohjaa, joten älä levitä taikinaa liian ohueksi (n. 1 cm paksuus hyvä).

Huom.

Sirottelin hivenen korppujauhoja leivinpaperille ennen taikinan kaatamista, mutta en tiedä kuinka paljon se vaikutti siihen, ettei taikina jäänyt paiston jälkeen leivinpaperiin kiinni.

Paista uunissa kunnes pohja on jämäkkä eikä tahmainen.

Sekoita sillä aikaa 200g rahkaa, kaakaojauhe ja makeutusjauhe esim.

sähkövatkaimella.

Joidenkien mielestä rahkasta voi jäädä täytteeseen aavistuksen hapan maku, mutta tätä voi peittää maustamalla seosta lisää tai kokeilemalla eri rahkoja.

Kumoa jäähtynyt pohja ylösalaisin, levitä täyte ja rullaa kääretortuksi.

Leikkaa päädyt veitsellä tasaisen siisteiksi.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 68 grammaa

Salitintti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 5.2g7.4kcal0.6g0g0.5g0g
Makeutusaine, Hermesetas jauhe0.1g0.3kcal0g0.1g0g0g
Tumma kaakaojauho (Van houten), annos 10g0.5g1.8kcal0.1g0.1g0.1g0.1g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g2.4g1.4kcal0.2g0.1g0g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g9g5.7kcal0.9g0.4g0g0g
Tumma kaakaojauho (Van houten), annos 10g0.5g1.8kcal0.1g0.1g0.1g0.1g
Makeutusaine, Hermesetas jauhe0.1g0.3kcal0g0.1g0g0g
Fibrex sokerijuurikaskuitu hiutale0.9g0.6kcal0.1g0g0g0.7g
Leivinjauhe 0.1g0.2kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana38g39kcal4g1.8g1.4g1.8g
Valittu annoskoko19g20kcal2g0.9g0.7g0.9g
Annoskoko puolitettuna10g10kcal1g0.5g0.4g0.5g
Arvot/100g100g102kcal10.4g4.7g3.6g4.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=278247