Vanilja-mustikkapiirakka

Ohje otettu kinuskikissan blogista

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa

Täyte:
¾ dl perunajauhoja
½ dl sokeria
4 dl kevytmaitoa
1 keltuainen
1 vaniljatanko tai 3 maustemittaa vaniljajauhetta
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
1 kananmuna
6 dl mustikoita
2 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää muna.

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan.

Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri.

Lisää joukkoon vähän kerrassaan maito.

Lisää vispilällä sekoittaen keltuainen.

Mikäli käytät vaniljatankoa, halkaise se pituussuunnassa ja laita puolikkaat kattilaan.

Jos käytät vaniljajauhetta, lisää se kattilaan.

Kuumenna kiisseliä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa muutaman kerran.

Nosta pois liedeltä.

Poimi mahdolliset vaniljatangon puolikkaat kiisselistä.

Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste ja kananmuna.

Levitä pohjan päälle.

Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri.

Levitä mustikat vaniljatäytteen päälle.

Paista 200 asteessa 45 minuuttia.

Suojaa pinta foliolla, jos pohjan reunat tummuvat liikaa ennen ajan täyttymistä.

Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilemista.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 279 grammaa

Kat82
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 175g1268kcal2.1g0.7g142.1g0g
Sokeri 99g402kcal0g99g0g0g
Kananmuna 50g(kpl)58g73kcal6.4g0.2g5.2g0g
Vehnäjauho puolikarkea 227g780kcal23.2g159.1g2.7g8g
Leivinjauhe 5.8g10kcal0.3g2.2g0g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g18g54kcal1.9g10.5g1.2g4.9g
Perunajauho / -suurimo perunatärkkelys 53g176kcal0g42.8g0g0.7g
Sokeri 50g201kcal0g49.5g0g0g
Kevytmaito, rasvaa 1,5 %, d-vitamiinia 1 ug 466g213kcal14g22.4g7g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g23g15kcal0.8g0g5.8g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g18g70kcal0g17.3g0g0g
Sunnuntai vanilja rahkavalmiste (Raisio), annos 200g233g629kcal18.6g28g46.6g0g
Kananmuna 50g(kpl)58g73kcal6.4g0.2g5.2g0g
Mustikka metsä- 420g185kcal2.1g26.9g2.5g13.8g
Perunajauho / -suurimo perunatärkkelys 22g74kcal0g18.1g0g0.3g
Sokeri 28g114kcal0g27.9g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3906g8676kcal151.6g1009.6g436.6g55.4g
Valittu annoskoko1953g4338kcal75.8g504.8g218.3g27.7g
Annoskoko puolitettuna977g2169kcal37.9g252.4g109.2g13.9g
Arvot/100g100g222kcal3.9g25.8g11.2g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=303447