Kanaa piri piri

Kanaa piri piri 3-4:lle

* broilerin rintafileepihvejä 500g
* 250 g (salotti) sipulia
* 2 isoa tomaattia
* 1 purkki isoja valkoisia papuja
* (1 dl vettä)
* 150 g pinaattia
* suolaa ja mustapippuria

Piri piri -kastikkeeseen:

* 0,5 sitruunan mehu
* 0,25 dl (avokado) öljyä
* 4 kuivattua piri piriä tai jauhetta

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Kuori ja lohko sipulit.

Lohko myös tomaatit.

Laita kanat, sipulit ja tomaatit uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

Laita vuoka uunin keskiosaan ja paista noin 35-40 minuuttia.

Murskaa piri pirit morttelissa tai muilla keinoin.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Valele tai sivele kanoja kastikkeella 3-4 kertaa paistamisen aikana.

Tai heitä kastike sekaan jos haluat oikaista ;)

Pavut ja veden voi heittää vuokaan, kun vuoka on ollut uunissa noin 20 minuuttia.

Kun ruoka on valmista, ota vuoka uunista, ja kanat hetkeksi pois.

Kääntele pinaatti kastikkeen sekaan.

Voi olla hyvä idea, ettei pinaatti tässä vaiheessa ole jäistä.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 579 grammaa

Habanera
AineksetMääräEnergiaPHRK
Pirkka broilerin rintafileepihvi maustamaton584g630kcal131.9g0g10.5g0g
Pinaatti 175g23kcal2.8g0.7g0.5g2.3g
Sipuli (kuorittu)292g79kcal3.8g14g0.6g5g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g350g71kcal2.1g13.3g1.1g4.9g
Sitruunamehu, laimentamaton23g4.9kcal0.1g0.4g0g0g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g29g234kcal0g0g29.2g0g
Suolapähkinä 77g459kcal19.1g7.7g38.4g5.8g
Valkoinen papu tomaattikastikkeessa 496g436kcal25.3g57.1g6g24.8g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4053g3876kcal370.2g186.4g172.6g85.6g
Valittu annoskoko2026g1938kcal185.1g93.2g86.3g42.8g
Annoskoko puolitettuna1013g969kcal92.6g46.6g43.2g21.4g
Arvot/100g100g96kcal9.1g4.6g4.3g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=200709