Sitruunapalat valkosuklaa kuorrutteella

*POHJA*
2 dl vettä
200 g voita
4 rkl sitruunan mehua
1:n sitruunan raastettu kuori
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl soodaa
1 dl piimää, jogurttia tai kermaviiliä
3 kpl kananmunia
sitruunamehua kostutukseen
*KUORUTUS*
150 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl sitruunamehua
100 g voita
200 g valkosuklaata
n.4 dl tomusokeria

*Kiehauta vesi, voi, sitruunamehu ja sitruunan raastettu kuori.

*Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

*Lisää loput pohjan aineet ja sekoita tasaiseksi.

*Kaada pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n.20 min.

*Kostuta valmis pohja sitruunamehulla.

Valmista kuorrute:
*Sulata 150g valkosuklaasta vesihauteessa miedolla lämmöllä tai mikroaaltouunissa kokoajan vahtien.

*Raasta loppu suklaa karkeaksi rouheeksi.

*Vatkaa sitruunamehu, tuorejuusto, tomusokeri ja huoneenlämpöinen voi tasaiseksi massaksi.

Lisää jäähtynyt, sulatettu valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi.

Lisää rouhe.

*Levitä kuorrute jäähtyneen piirakan päälle ja koristele pinta esim.

strösselillä, valkosuklaarouheella, sokeroiduilla sitruunaviipaleilla tai cocktailkirsikoilla tms.

(kopioitu Kotikokista)

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 72 grammaa

Nehatu
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi12g0kcal0g0g0g0g
Voi 25g181kcal0.3g0.1g20.2g0g
Täysmehu, sitruunatäysmehu, laimentamaton 7.5g1.6kcal0g0.1g0g0g
Vehnäjauho puolikarkea 49g167kcal4.9g34g0.6g1.7g
Stevia sweet makeutusjauhe (Hermesetas), annos 0.5g2.7g7.6kcal0g1.5g0g1.1g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g1g4kcal0g1g0g0g
Turkkilainen jogurtti (Lindahls), annos 100g12g15kcal0.4g0.5g1.2g0g
Kananmuna kuoreton 27g39kcal3.4g0.1g2.8g0g
Viola 13% tuorejuusto, maustamaton19g30kcal1.5g0.7g2.4g0g
Täysmehu, sitruunatäysmehu, laimentamaton 5.6g1.2kcal0g0.1g0g0g
Voi 12g90kcal0.1g0g10.1g0g
Valkosuklaa Bak&Dessert (Fazer), annos 100g12g70kcal0.8g7.1g0.5g0g
Tomusokeri 1dl=60g30g120kcal0g29.9g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana432g1450kcal22.8g150.2g75.6g5.6g
Valittu annoskoko216g725kcal11.4g75.1g37.8g2.8g
Annoskoko puolitettuna108g363kcal5.7g37.6g18.9g1.4g
Arvot/100g100g336kcal5.3g34.8g17.5g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=288835