Juustokakkujäätelö Tilli

Keksit pohjalle tai/ja murusiksi massan sekaan.

2,5 dl Flora Vanilla
0,5 dl vispikermaa
200 g Mascarpone
2 dl sokeria
3 keltuaista
1/2 tl vaniljasokeria
1 maustemitta suolaa (ehkä hiukan vajaa)
3 valkuaista
8 digestive-keksiä

Sekoita keskenään mascarpone, keltuaiset, vaniljasokeri, suola ja sokeri.

Vispaa toisessa kulhossa kermat vaahdoksi.

Vispaa kolmannessa kulhossa valkuaiset vaahdoksi.

Sekoita kermavaahto ja Mascapone-juttu.

Kääntele lopuksi varovasti sekaan valkuaisvaahto – älä missään nimessä tee sitä sähkövatkaimella vaan hellästi puukauhalla tai lusikalla.

Sekoita kuitenkin niin, että valkuaisvaahto on sekoittunut tasaisesti.

Laita seos piirakkavuokaan ja ripottele päälle piparkakunmurut.

Ripottele vielä ohut kerros kanelia päälle.

Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja laita pakkaseen.

Ota juustokakkujäätelö pois pakkasesta noin 20 minuuttia ennen jälkiruuan syömistä.

Ohjeessa käytetyt ainekset voi vaihtaa, esim mascarpone tuorejuustoon ja kerma kokonaan vispikermaa.

Namnam.

Omnom.

Reseptistä tulee n. 13 annosta ja yksi annos painaa n. 80 grammaa

Tillips
AineksetMääräEnergiaPHRK
Digestive täysjyvävehnäkeksi215g966kcal14g128.9g45.1g6.7g
Mascarpone (250g)430g2242kcal19.3g19.3g231.9g0g
Flora Vanilla 12%537g1020kcal24.2g85.9g64.4g0g
Sokeri 456g1852kcal0g455.9g0g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g129g83kcal4.5g0.3g32.2g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g5.4g22kcal0g5.3g0g0g
Suolapähkinä 6.4g38kcal1.6g0.6g3.2g0.5g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 193g82kcal19g0.8g0.2g0g
Vispikerma Flora 20%107g236kcal3.2g5.4g21.5g0g
Valkosuklaa panda, levy 130g161g900kcal13.5g88.6g54.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4480g14884kcal198.6g1582g906.6g14.4g
Valittu annoskoko2240g7442kcal99.3g791g453.3g7.2g
Annoskoko puolitettuna1120g3721kcal49.7g395.5g226.7g3.6g
Arvot/100g100g332kcal4.4g35.3g20.2g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=432313