Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)501g1854kcal70.2g275.6g40.1g55.1g
Omena, keskikokoinen 200g601g204kcal1.2g42.7g1.8g10.8g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g401g337kcal4.4g73.4g1.6g7.2g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki251g170kcal30.6g9.8g0.5g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g148g534kcal127.6g0.6g4.4g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 281g119kcal27.5g1.1g0.3g0g
Canderel makeutusjauhe100g385kcal2.9g93.3g0g0g
Leivinjauhe 10g18kcal0.5g3.8g0g0.1g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g10g31kcal1.1g6g0.7g2.8g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g15g55kcal0.5g12g0.5g0g
Suola, annos 3g10g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4656g7413kcal533g1036.6g99.8g152g
Valittu annoskoko2328g3707kcal266.5g518.3g49.9g76g
Annoskoko puolitettuna1164g1853kcal133.3g259.2g25g38g
Arvot/100g100g159kcal11.4g22.3g2.1g3.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003