Omppupiirakka a la Henna

Vatkaa pehmeä margariini (tai vaihtoehtoisesti voi) sekä sokeri vaaleaksi joko puuhaarukalla tai sähkövatkaimella.

Lisää munat yksitellen.

Seos saattaa "juoksettua" (eli muuttua rakeiseksi), mutta se tasoittuu kun kuivia aineita lisätään joukkoon.

Sekoita vehnäjauhot, leseet ja leivinjauhe keskenään ja lisää parissa erässä voi-muna-sokeriseokseen.

Taputtele voidellun vuoan pohjalle.

Pilko omenat makusi mukaan joko kuutioiksi tai viipaleiksi.

Omenia ei tarvitse kuoria, vain kodat poistetaan.

Asettele omenat taikinan päälle.

Omenia käytetään oman maun mukaan, antamani määrä on viitteellinen.

Ripottele päälle hieman kanelia ja sokeria, oman maun mukaan.

Sulata 50g voita/margariinia, lisää desin verran sokeria ja desin verran kaurahiutaleita joukkoon.

Ripottele tämä seos omenoiden päälle.

Paistetaan n. 200°c:ssa n.40min, kunnes pinta nätisti ruskettunut.

(pohjan ainekset: 150g rasvaa, 2dl sokeria, 2munaa, vajaa desi leseitä (kaurahiutaleita voi käyttää tilalla, myös mitkä tahansa muut leseet käyvät), n. 3dl vehnäjauhoja (lisää ensin 3dl, jos taikina jää löysäksi, laita vähän enemmän, ei kuitenkaan yli 4dl) ja 1tl leivinjauhetta)

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 168 grammaa

Henemilia
AineksetMääräEnergiaPHRK
Leivontamargariini, Sunnuntai vähälaktoosinen263g1896kcal0g0g210.6g0g
Sokeri 281g1140kcal0g280.6g0g0g
Vehnälese Elovena plus (Raisio), annos 20g Kuitua 49%26g66kcal3.7g2.9g1.5g12.9g
Vehnäjauho puolikarkea 404g1385kcal41.1g282.6g4.8g14.1g
Leivinjauhe 8.8g15kcal0.5g3.3g0g0g
Omena, keskikokoinen 200g878g298kcal1.8g62.3g2.6g15.8g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g8.8g32kcal0.3g7g0.3g0g
Sokeri 26g107kcal0g26.3g0g0g
Kaurahiutale 88g328kcal12.7g50g6.4g8.8g
Leivontamargariini, Sunnuntai vähälaktoosinen88g632kcal0g0g70.2g0g
Sokeri 88g356kcal0g87.7g0g0g
Kananmuna kuoreton 193g275kcal24.1g0.6g19.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4704g13062kcal168.4g1606.6g632.4g103.2g
Valittu annoskoko2352g6531kcal84.2g803.3g316.2g51.6g
Annoskoko puolitettuna1176g3266kcal42.1g401.7g158.1g25.8g
Arvot/100g100g278kcal3.6g34.2g13.4g2.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=193578