Broileri-tonnikalarisotto

Keltasipulia
valkosipulia
paprikamaustetta
mustapippuria
oreganoa tai basilikaa
Atria broilerin fileesuikale
Uncle Ben's kokojyväriisi
Pirkka Paseerattu tomaatti
Pirkka tonnikalapalat vedessä
Pakastevihanneksia maun mukaan

Käytä kylmäpuristettua rypsiöljyä sipulin kuullottamiseen, heitä sipuleiden joukkoon myös mausteet.

Lisää pannulle Atrian maustamattomia broilerisuikaleita, paistele ne kypsiksi.

Lisää pannulle Uncle Ben's kokojyväriisiä 4dl
Paistele riisejä kanan ja mausteiden joukossa hetken aikaa.

Lisää astiaan Pirkan paseerattua tomaattia 500g, täytä tölli vedellä ja lisää myös vesi keitokseen.

Anna kiehua vähän aikaa ja lisää sitten joukkoon vaikka wokkivihanneksia, tai muita mieluisia kasviksia.

Paprikat käy tähän soppaan.

Heitä joukkoon suolaa ja anna keitoksen kypsyä rauhassa kannen alla miedolla lämmöllä niin, että myös vihannekset kypsyvät.

Kun ruoka on lähes valmista heitä sekaan tölkillinen Pirkan tonnikalapaloja vedessä.

Anna keitoksen olla ihan rauhassa kannen alla muutaman hetken, että se ehtii vetätyä itseensä.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 493 grammaa

Petrah
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi254g0kcal0g0g0g0g
Atria broilerin fileesuikale naturell381g419kcal87.6g0g8g0g
Sipuli (kuorittu)254g69kcal3.3g12.2g0.5g4.3g
Kokojyväriisi,Uncle Ben ´s,keittämätön508g1706kcal40.6g360.4g11.2g20.3g
Tomaatti paseerattu (Pirkka 500g)635g190kcal6.3g38.1g1.3g6.3g
Tonnikalapalat vedessä, Pirkka190g209kcal47.6g0g1.9g0g
Pakastevihannekset (Espanjalaiset vihannekset) 400 g254g102kcal3.8g11.4g5.1g6.3g
Rypsiöljy kylmäpuristettu 25g224kcal0g0g25.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5000g5837kcal378.4g844.2g106.8g74.4g
Valittu annoskoko2500g2919kcal189.2g422.1g53.4g37.2g
Annoskoko puolitettuna1250g1459kcal94.6g211.1g26.7g18.6g
Arvot/100g100g117kcal7.6g16.9g2.1g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=62105