Sipuli-perunapiirakka

Levitä puolitoista pakettia kaupan ruis-perunataikinaa isoon irtoreunavuokaan tai kahteen pieneen.

Jätä vuoat kylmään odottamaan.

Nosta taikina korkealle vuoan reunoille, sillä piirakasta tulee korkea.

Kuori ja silputa 700 grammaa sipulia.

Kuullota sipuleita öljyssä miedolla lämmöllä.

Pilko 150-200 grammaa pekonia pannulla ja yhdistä ne sipuleihin.

Jäähdytä hieman.

Sekoita creme fraische ja kolmen sipulin kerma (tai käytä kaksi purkillista creme fraisceha) sekä kolme kananmunaa ja teelusikallinen suolaa, saman verran kuminaa ja mustapippuria täytteeseen.

Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista noin 30-40 minuuttia 220-asteisessa uunissa.

Tarjoa vihreän salaatin kera.

Juomaksi käy mäkeahko valkoviini.

Tuhtia sillä 360 kaloria tulee/annos, mutta myös ruokaisaa.

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 182 grammaa

Krisse2506
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ruisperunataikinapohja (Sunnuntai), annos 400g758g2805kcal34.1g235g189.5g28g
Sipuli (käsittelemätön)816g221kcal10.6g39.2g1.6g13.9g
Pekoni, filee, rasvaa 18 g 233g528kcal37.3g1.2g42g0g
Kevyt Creme Fraiche 12 % Valio233g327kcal6.5g15.2g28g0g
Laktoositon kolmen sipulin ruokakerma (Valio), annos 250g292g321kcal8.7g9.3g29.2g0g
Kananmuna kuoreton 204g291kcal25.5g0.6g20.9g0g
Ruokaöljy keskiarvo 12g103kcal0g0g11.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5096g9189kcal245.4g601g645.6g83.8g
Valittu annoskoko2548g4595kcal122.7g300.5g322.8g41.9g
Annoskoko puolitettuna1274g2297kcal61.4g150.3g161.4g21g
Arvot/100g100g180kcal4.8g11.8g12.7g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=284619