Vanilja-mustikkapiirakka

Ohje otettu kinuskikissan blogista

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa

Täyte:
¾ dl perunajauhoja
½ dl sokeria
4 dl kevytmaitoa
1 keltuainen
1 vaniljatanko tai 3 maustemittaa vaniljajauhetta
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
1 kananmuna
6 dl mustikoita
2 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää muna.

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan.

Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri.

Lisää joukkoon vähän kerrassaan maito.

Lisää vispilällä sekoittaen keltuainen.

Mikäli käytät vaniljatankoa, halkaise se pituussuunnassa ja laita puolikkaat kattilaan.

Jos käytät vaniljajauhetta, lisää se kattilaan.

Kuumenna kiisseliä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa muutaman kerran.

Nosta pois liedeltä.

Poimi mahdolliset vaniljatangon puolikkaat kiisselistä.

Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste ja kananmuna.

Levitä pohjan päälle.

Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri.

Levitä mustikat vaniljatäytteen päälle.

Paista 200 asteessa 45 minuuttia.

Suojaa pinta foliolla, jos pohjan reunat tummuvat liikaa ennen ajan täyttymistä.

Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilemista.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 279 grammaa

Kat82
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 250g1812kcal3g1g203.1g0g
Sokeri 142g575kcal0g141.4g0g0g
Kananmuna 50g(kpl)83g105kcal9.2g0.2g7.5g0g
Vehnäjauho puolikarkea 325g1114kcal33.1g227.3g3.9g11.4g
Leivinjauhe 8.3g15kcal0.4g3.1g0g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g25g78kcal2.7g15g1.7g7g
Perunajauho / -suurimo perunatärkkelys 75g251kcal0g61.1g0g1g
Sokeri 71g287kcal0g70.7g0g0g
Kevytmaito, rasvaa 1,5 %, d-vitamiinia 1 ug 666g304kcal20g32g10g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g33g21kcal1.2g0.1g8.3g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g25g100kcal0g24.7g0g0g
Sunnuntai vanilja rahkavalmiste (Raisio), annos 200g333g899kcal26.6g40g66.6g0g
Kananmuna 50g(kpl)83g105kcal9.2g0.2g7.5g0g
Mustikka metsä- 600g264kcal3g38.4g3.6g19.8g
Perunajauho / -suurimo perunatärkkelys 32g106kcal0g25.8g0g0.4g
Sokeri 40g162kcal0g39.9g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5580g12394kcal216.8g1441.8g624.4g79.2g
Valittu annoskoko2790g6197kcal108.4g720.9g312.2g39.6g
Annoskoko puolitettuna1395g3099kcal54.2g360.5g156.1g19.8g
Arvot/100g100g222kcal3.9g25.8g11.2g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=303447