Karjanlanpaisti juurespeitolla

700 g karjanlanpaistia
(halutessas/tarpeen mukaan rypsiöljyä (tai voita)
400 g porkkanaa
250 g lanttua
n. 150 g mukulaselleriä
1-2 isoa sipulia
2 lihaliemikuutiota
30 g vasikanfondia
mustapippuria reilusti ('reikä'putki on kätevä! Maustuu, mut ei tarvitse kerätä pois)

Ota lihat lämpenee ainakin 2 t ennen kuin alat kokkaa.

Laita uuni lämpenee 175 asteeseen.

Lorauta rypsiöljyä pannulle, ja ruskista lihat kahdessa osassa pannulla.

Laita ne sitten odottelemaan isoon uunivuokaan.

Lorauttele vasikanfondia lihapalojen päälle ja vaikka kääntele niitä joutessas.

(Suolasta jo on, mut joku vois tykätä vielä soijatilkastakin.) Tilkka vettä pannulle, ja "kaavi" kaikki aromit talteen pannulta uunivuokaan!

Kuori ja paloittele porkkanat, lanttu, mukulaselleri ja sipulit reiluiksi lohkoiksi.

Huputa tai hukuta niillä lihat.

Täytä mausteputki pippureilla, ja laita se keskelle vuokaa.

Laita reilu 1,5 l vettä kiehumaan ja lisää siihen 2 maggi extra -lihaliemikuutioita ja hämmäytä ennen vuokaan kaatamista.

Sit koko kommeus uuniin keskitasolle.

Voit välillä tökkiä vähän juureksia eri kylelle.

Lihapalat olis hyvä saada pysyvään upoksissa.

Parin tunnin päästä alkaa mahtava tuoksu olla vastustamaton ja liha parhaimmillaan.

;) Muistithan keittää jo potut valamiiksi?

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 545 grammaa

Niinpaniin
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 141g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri, annos 1g1.9g4.3kcal0.2g0.7g0.1g0g
Vasikanfondi (Touch of taste), annos 15g2.8g2.1kcal0.2g0.3g0g0g
Lihaliemkuutio maggi extra1.9g5.2kcal0.2g0.2g0.4g0g
Sipuli (kuorittu)19g5.1kcal0.2g0.9g0g0.3g
Selleri, annos 50g14g2kcal0.1g0.4g0g0g
Lanttu 23g6.8kcal0.2g1.1g0.1g0.4g
Porkkana, keskikokoinen 65g38g11kcal0.2g2.2g0.1g0.9g
Karjalanpaisti atria 700g66g105kcal12.5g0g6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana613g282kcal27.6g11.6g13.4g3.2g
Valittu annoskoko307g141kcal13.8g5.8g6.7g1.6g
Annoskoko puolitettuna153g71kcal6.9g2.9g3.4g0.8g
Arvot/100g100g46kcal4.5g1.9g2.2g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=89764