Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)668g2472kcal93.5g367.5g53.4g73.5g
Omena, keskikokoinen 200g802g273kcal1.6g56.9g2.4g14.4g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g535g449kcal5.9g97.8g2.1g9.6g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki334g227kcal40.8g13g0.7g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g198g712kcal170.1g0.8g5.9g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 374g159kcal36.7g1.5g0.4g0g
Canderel makeutusjauhe134g513kcal3.9g124.4g0g0g
Leivinjauhe 13g24kcal0.7g5.1g0g0.1g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g13g42kcal1.5g8g0.9g3.7g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g20g73kcal0.7g16g0.7g0g
Suola, annos 3g13g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana6208g9885kcal710.8g1382g133g202.6g
Valittu annoskoko3104g4942kcal355.4g691g66.5g101.3g
Annoskoko puolitettuna1552g2471kcal177.7g345.5g33.3g50.7g
Arvot/100g100g159kcal11.4g22.3g2.1g3.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003