Tonnikalapiirakka

Pellilliseen piirakkaa tuplataan sekä pohjan että täytteen ainekset, muuten ohjeet riittävät lasiseen piirakkavuokaan.

Pohjavaihtoehtoja:
1 dl vettä
50 g margariinia
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5-1 dl hienonnettua tilliä TAI vajaa desi pakastepinaattia
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
1 muna

Kuumenna kattilassa vesi ja rasva kiehuvaksi.

Lisää kiehuvaan seokseen vehnäjauhot yhdellä kertaa puuhaarukalla koko ajan sekoittaen.

Sekoita kunnes seos irtoaa kattilan reunoista.

Anna jäähtyä hetki.

Lisää kattilaan tillisilppu tai pinaatti sekä suola ja leivinjauhe.

Vatkaa joukkoon muna sähkövatkaimella.

Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, lisää päälle täytteet.

Paista n. 30-35 minuuttia

100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunahiutaleita tai 0,5dl perunasosejauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 dl juustoraastetta
1 dl hienonnettua persiljaa
1 dl vettä

Sekoita pehmeän rasvan joukkoon kuivat aineet, myös juustoraaste.

Lisää persiljasilppu ja vesi ja sekoita vain sen verran, että ainekset tasoittuvat.

Taputtele piirakkavuoan pohjalle, lisää päälle täytteet, paista 200 asteessa uunin alatasolla 30-35 minuuttia.

Piirakoiden täyteaineita voit sävellellä omien mieltymystesi mukaan.

Yhdistele rohkeasti aineksia!
Alla muutamia vaihtoehtoja peruspiirakoihin.

-tonnikala, paprika, tilli
-broileri, keltainen paprika, purjo
-parsakaalia, herkkusieniä, kirsikkatomaatteja, mozzarellapalloja
-katkarapuja, purjoa, (paprikaa)

Perusseos päälle, tämä käy kaikkiin suolaisiin piirakoihin varsinaisten makua antavien täytteiden päälle:

150 g juustoraastetta
3 munaa
3 dl kerma-maitoa
suolaa

Sekoita ainekset keskenään ja kaada piirasainesten päälle.

Reseptistä tulee n. 16 annosta ja yksi annos painaa n. 97 grammaa

Chokolat
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voitaikina Myllyn Paras 500g101g387kcal6.1g29.8g27.1g1.7g
Tonnikala öljyssä 28g53kcal7.6g0g2.5g0g
Oliivi, musta kivetön, Euroshopper10g11kcal0.1g0.2g1.1g0.4g
Juusto, Edam 24%, 8g siivu (Valio)40g133kcal10.9g0g9.6g0g
Maito, rasvaton (Valio) 200ml yksi lasillinen60g20kcal2g3g0g0g
Kananmuna kuoreton 33g47kcal4.1g0.1g3.4g0g
Parsakaalisekoitus laskettu Euroshopper40g10kcal1.2g1g0.1g1g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana625g1322kcal64g68.2g87.6g6.2g
Valittu annoskoko313g661kcal32g34.1g43.8g3.1g
Annoskoko puolitettuna156g331kcal16g17.1g21.9g1.6g
Arvot/100g100g212kcal10.2g10.9g14g1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=127861