Sipuli-perunapiirakka

Levitä puolitoista pakettia kaupan ruis-perunataikinaa isoon irtoreunavuokaan tai kahteen pieneen.

Jätä vuoat kylmään odottamaan.

Nosta taikina korkealle vuoan reunoille, sillä piirakasta tulee korkea.

Kuori ja silputa 700 grammaa sipulia.

Kuullota sipuleita öljyssä miedolla lämmöllä.

Pilko 150-200 grammaa pekonia pannulla ja yhdistä ne sipuleihin.

Jäähdytä hieman.

Sekoita creme fraische ja kolmen sipulin kerma (tai käytä kaksi purkillista creme fraisceha) sekä kolme kananmunaa ja teelusikallinen suolaa, saman verran kuminaa ja mustapippuria täytteeseen.

Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista noin 30-40 minuuttia 220-asteisessa uunissa.

Tarjoa vihreän salaatin kera.

Juomaksi käy mäkeahko valkoviini.

Tuhtia sillä 360 kaloria tulee/annos, mutta myös ruokaisaa.

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 182 grammaa

Krisse2506
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ruisperunataikinapohja (Sunnuntai), annos 400g95g351kcal4.3g29.4g23.7g3.5g
Sipuli (käsittelemätön)102g28kcal1.3g4.9g0.2g1.7g
Pekoni, filee, rasvaa 18 g 29g66kcal4.7g0.1g5.2g0g
Kevyt Creme Fraiche 12 % Valio29g41kcal0.8g1.9g3.5g0g
Laktoositon kolmen sipulin ruokakerma (Valio), annos 250g36g40kcal1.1g1.2g3.6g0g
Kananmuna kuoreton 26g36kcal3.2g0.1g2.6g0g
Ruokaöljy keskiarvo 1.5g13kcal0g0g1.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana637g1149kcal30.8g75.2g80.6g10.4g
Valittu annoskoko319g575kcal15.4g37.6g40.3g5.2g
Annoskoko puolitettuna159g287kcal7.7g18.8g20.2g2.6g
Arvot/100g100g180kcal4.8g11.8g12.7g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=284619