Vadelmamoussesuklaaleivos

Sulata suklaa ja voi mikrossa.

Vatkaa munat, ja sekoita niiden joukkoon jauhot, leivinjauhe ja fariinisokeri.

Voitele laakea vuoka, ja vuoraa pohja leivinpaperilla.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n.25min.

Vaahdota vispikerma ja vaniljakastike ja sekoita ne yhteen.

Soseuta vadelmat, ja kaada vaniljakerman joukkoon.

Lisää makusi mukaan tomusokeria.

Kuumenna pieni tilkka vettä, ja sulata siinä n. 5min kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet.

Lisää liivateseos ohuena nauhana kerman joukkoon ja sekoita.

Raasta n. puolet valkosuklaalevystä joukkoon ja sekoita täyte.

Kun kakku tulee uunista anna sen levätä hetki ja kumoa.

Kun kakku on jäähtynyt paina siitä juomalasilla pyöreitä rinkuloita.

Kokoa rinkuloista ja täytteestä valmiita leivoksia siten, että laitat tarjoiluastialle aina rinkulan, sen päälle täytettä, täytteen päälle taas rinkulan, ja sen päälle taas täytettä.

Taikinasta tulee n. 4 leivosta.

Voit halutessasi raastaa vielä leivosten päälle valkosuklaata.

Täytettä raikastamaan voi listä myös sitruunamehua

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 423 grammaa

Heiniaa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Tomusokeri 1dl=60g135g540kcal0g135.1g0g0g
Liivatelehti, gelatiini6.8g24kcal5.8g0g0g0g
Vadelma eldorado pakaste 50g450g113kcal6.3g20.7g1.4g16.7g
Vaahtoutuva vaniljakastike563g900kcal27g90g50.6g1.1g
Vispikerma, Pirkka 2 dl563g1913kcal11.3g15.2g202.6g0g
Kananmuna kuorineen punnittu612g771kcal67.3g1.8g55.1g0g
Vehnäjauhot, puolikarkea, Pouta183g659kcal23.8g128.1g3.8g6.4g
Fariinisokeri450g1828kcal0g449.7g0g0g
Voi 281g2041kcal3.3g1.1g228.8g0g
Suklaa tumma 563g2907kcal21.9g299.7g174.4g29.8g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7614g23391kcal333.4g2282.8g1433.4g108g
Valittu annoskoko3807g11696kcal166.7g1141.4g716.7g54g
Annoskoko puolitettuna1904g5848kcal83.4g570.7g358.4g27g
Arvot/100g100g307kcal4.4g30g18.8g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=100551