Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)835g3090kcal116.9g459.3g66.8g91.9g
Omena, keskikokoinen 200g1002g341kcal2g71.2g3g18g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g668g561kcal7.3g122.3g2.7g12g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki418g284kcal50.9g16.3g0.8g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g247g890kcal212.6g1g7.4g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 468g198kcal45.9g1.9g0.5g0g
Canderel makeutusjauhe167g641kcal4.8g155.5g0g0g
Leivinjauhe 17g29kcal0.9g6.3g0g0.1g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g17g52kcal1.8g10g1.2g4.7g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g25g91kcal0.9g19.9g0.9g0g
Suola, annos 3g17g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7760g12355kcal888g1727.4g166.6g253.4g
Valittu annoskoko3880g6178kcal444g863.7g83.3g126.7g
Annoskoko puolitettuna1940g3089kcal222g431.9g41.7g63.4g
Arvot/100g100g159kcal11.4g22.3g2.1g3.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003