Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 900g201kcal4.5g27.9g1.8g22.5g
Lammaspaisti 900g2418kcal245.2g0g160.7g0g
Sipuli (kuorittu)270g73kcal3.5g13g0.5g4.6g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g900g225kcal11.7g37.8g1.8g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 450g1023kcal63g7.7g81g0g
Oliiviöljy 90g796kcal0g0g90g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g450g315kcal16.2g16.7g15.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7920g10102kcal688.2g206.2g703.2g54.2g
Valittu annoskoko3960g5051kcal344.1g103.1g351.6g27.1g
Annoskoko puolitettuna1980g2525kcal172.1g51.6g175.8g13.6g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=306269