Sipuli-perunapiirakka

Levitä puolitoista pakettia kaupan ruis-perunataikinaa isoon irtoreunavuokaan tai kahteen pieneen.

Jätä vuoat kylmään odottamaan.

Nosta taikina korkealle vuoan reunoille, sillä piirakasta tulee korkea.

Kuori ja silputa 700 grammaa sipulia.

Kuullota sipuleita öljyssä miedolla lämmöllä.

Pilko 150-200 grammaa pekonia pannulla ja yhdistä ne sipuleihin.

Jäähdytä hieman.

Sekoita creme fraische ja kolmen sipulin kerma (tai käytä kaksi purkillista creme fraisceha) sekä kolme kananmunaa ja teelusikallinen suolaa, saman verran kuminaa ja mustapippuria täytteeseen.

Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista noin 30-40 minuuttia 220-asteisessa uunissa.

Tarjoa vihreän salaatin kera.

Juomaksi käy mäkeahko valkoviini.

Tuhtia sillä 360 kaloria tulee/annos, mutta myös ruokaisaa.

Reseptistä tulee n. 12 annosta ja yksi annos painaa n. 182 grammaa

Krisse2506
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ruisperunataikinapohja (Sunnuntai), annos 400g122g451kcal5.5g37.8g30.5g4.5g
Sipuli (käsittelemätön)131g36kcal1.7g6.3g0.3g2.2g
Pekoni, filee, rasvaa 18 g 38g85kcal6g0.2g6.7g0g
Kevyt Creme Fraiche 12 % Valio38g53kcal1g2.4g4.5g0g
Laktoositon kolmen sipulin ruokakerma (Valio), annos 250g47g52kcal1.4g1.5g4.7g0g
Kananmuna kuoreton 33g47kcal4.1g0.1g3.4g0g
Ruokaöljy keskiarvo 1.9g17kcal0g0g1.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana819g1477kcal39.4g96.6g104g13.4g
Valittu annoskoko410g739kcal19.7g48.3g52g6.7g
Annoskoko puolitettuna205g369kcal9.9g24.2g26g3.4g
Arvot/100g100g180kcal4.8g11.8g12.7g1.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=284619