Juustoinen kasvisgratiini

Pilko kesäkurpitsa ja munakoiso reiluiksi kuutioiksi ja paista niitä halutessasi hetki oivariinissa pannulla.

Pilko kukkakaali ja kuoritut porkkana paloiksi ja laita uunivuokaan munakoiso- ja kesäkurpitsapalojen kanssa.

Kaada päälle kermat ja nokareita tuorejuustoa.

Seikoita joukkoon vielä juustoraaste.

Paista uunissa 200-225 asteessa kunnes vihannesten pehmeysaste on sopiva (35-60 min.).

Jos kermaa tuntuu olevan liian vähän, voi maitoa tai munamaitoa vähän lisätä.

Päivitys valmistumisen jälkeen:

Gratiinissa oli aika runsaasti juustoista kastiketta, joten kasviksia voi hyvin lisätä ja juustoraastetta hieaman vähentää.

Porkkanat olivat paikoittellen kovahkoja eli jos pitää erittäin pehmeistä vihanneksista gratiineissa, kannattaa porkkanoita esikypsentää ensin.

Muuten erittäin onnistunut ja maukas gratiini.

Ohjeen mukaan valmistettu painaa kypsänä n. 1880g.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 276 grammaa

Ninde81
AineksetMääräEnergiaPHRK
Oivariini vähärasvaisempi (Valio), annos 5g1.9g10kcal0g0g1.1g0g
Kesäkurpitsa zucchini 86g16kcal0.5g2.2g0.3g0.6g
Munakoiso 44g10kcal0.2g1.4g0.1g1.1g
Kukkakaali 65g16kcal1.2g1.4g0.2g1.5g
Porkkana, keskikokoinen 65g50g14kcal0.3g3g0.1g1.2g
Ruokakerma aurajuusto (Valio), annos 50g47g52kcal1.1g1.5g4.7g0g
Ruoka, kasvisrasvasekoite 7% 2dl (Rainbow (inex)), annos 200g38g32kcal0.5g1.6g2.6g0g
Tuorejuusto valkosipuli & yrtit (Rainbow), annos 30g19g31kcal1.7g0.9g2.2g0g
Pizzaraaste 23% (X-tra), annos 20g46g147kcal8.7g3.7g10.6g0g
Rasvaton hyla maito (Valio), annos 200g19g6.2kcal0.6g0.9g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana828g665kcal29.6g33.2g43.8g8.8g
Valittu annoskoko414g332kcal14.8g16.6g21.9g4.4g
Annoskoko puolitettuna207g166kcal7.4g8.3g11g2.2g
Arvot/100g100g80kcal3.6g4g5.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=373525