Vadelmamoussesuklaaleivos

Sulata suklaa ja voi mikrossa.

Vatkaa munat, ja sekoita niiden joukkoon jauhot, leivinjauhe ja fariinisokeri.

Voitele laakea vuoka, ja vuoraa pohja leivinpaperilla.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n.25min.

Vaahdota vispikerma ja vaniljakastike ja sekoita ne yhteen.

Soseuta vadelmat, ja kaada vaniljakerman joukkoon.

Lisää makusi mukaan tomusokeria.

Kuumenna pieni tilkka vettä, ja sulata siinä n. 5min kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet.

Lisää liivateseos ohuena nauhana kerman joukkoon ja sekoita.

Raasta n. puolet valkosuklaalevystä joukkoon ja sekoita täyte.

Kun kakku tulee uunista anna sen levätä hetki ja kumoa.

Kun kakku on jäähtynyt paina siitä juomalasilla pyöreitä rinkuloita.

Kokoa rinkuloista ja täytteestä valmiita leivoksia siten, että laitat tarjoiluastialle aina rinkulan, sen päälle täytettä, täytteen päälle taas rinkulan, ja sen päälle taas täytettä.

Taikinasta tulee n. 4 leivosta.

Voit halutessasi raastaa vielä leivosten päälle valkosuklaata.

Täytettä raikastamaan voi listä myös sitruunamehua

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 423 grammaa

Heiniaa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Tomusokeri 1dl=60g150g600kcal0g150.1g0g0g
Liivatelehti, gelatiini7.5g26kcal6.4g0g0g0g
Vadelma eldorado pakaste 50g500g125kcal7g23g1.5g18.5g
Vaahtoutuva vaniljakastike625g1000kcal30g100g56.3g1.3g
Vispikerma, Pirkka 2 dl625g2126kcal12.5g16.9g225.1g0g
Kananmuna kuorineen punnittu680g857kcal74.8g2g61.2g0g
Vehnäjauhot, puolikarkea, Pouta203g732kcal26.4g142.3g4.3g7.1g
Fariinisokeri500g2031kcal0g499.7g0g0g
Voi 313g2268kcal3.7g1.3g254.2g0g
Suklaa tumma 625g3230kcal24.4g333g193.8g33.1g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana8460g25990kcal370.4g2536.6g1592.8g120g
Valittu annoskoko4230g12995kcal185.2g1268.3g796.4g60g
Annoskoko puolitettuna2115g6498kcal92.6g634.2g398.2g30g
Arvot/100g100g307kcal4.4g30g18.8g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=100551