Rahkakääretorttu

Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Erottele valkuaiset ja keltuaiset.

Lisää hyppysellinen leivinjauhetta valkuaisten sekaan ja vatkaa kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.

Sekoita keltuaiset, 50g rahkaa, hiutaleet, makeutusaine ja kaakao.

Sekoita pohjan ainekset yhteen.

Kaada taikinaseos leivinpaperille uunipellille ja levitä tasaiseksi.

Reseptin annoksesta ei tule ison pellin kokoista pohjaa, joten älä levitä taikinaa liian ohueksi (n. 1 cm paksuus hyvä).

Huom.

Sirottelin hivenen korppujauhoja leivinpaperille ennen taikinan kaatamista, mutta en tiedä kuinka paljon se vaikutti siihen, ettei taikina jäänyt paiston jälkeen leivinpaperiin kiinni.

Paista uunissa kunnes pohja on jämäkkä eikä tahmainen.

Sekoita sillä aikaa 200g rahkaa, kaakaojauhe ja makeutusjauhe esim.

sähkövatkaimella.

Joidenkien mielestä rahkasta voi jäädä täytteeseen aavistuksen hapan maku, mutta tätä voi peittää maustamalla seosta lisää tai kokeilemalla eri rahkoja.

Kumoa jäähtynyt pohja ylösalaisin, levitä täyte ja rullaa kääretortuksi.

Leikkaa päädyt veitsellä tasaisen siisteiksi.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 68 grammaa

Salitintti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 1327g1892kcal165.8g4g136g0g
Makeutusaine, Hermesetas jauhe24g70kcal0.3g13.5g0g9.6g
Tumma kaakaojauho (Van houten), annos 10g121g458kcal24.1g13.3g25.3g33.8g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g603g362kcal60.3g25.9g1.8g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g2412g1447kcal241.2g103.7g7.2g0g
Tumma kaakaojauho (Van houten), annos 10g121g458kcal24.1g13.3g25.3g33.8g
Makeutusaine, Hermesetas jauhe24g70kcal0.3g13.5g0g9.6g
Fibrex sokerijuurikaskuitu hiutale241g145kcal24.1g12.1g0.7g176.1g
Leivinjauhe 24g42kcal1.3g9.1g0g0.1g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana9792g9888kcal1083g416.8g392.6g526g
Valittu annoskoko4896g4944kcal541.5g208.4g196.3g263g
Annoskoko puolitettuna2448g2472kcal270.8g104.2g98.2g131.5g
Arvot/100g100g101kcal11.1g4.3g4g5.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=278247