Prinsessakakku

Vatkaa kupillinen (220 g) sokeria ja 4 isoa kananmunaa (225 g) kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon puoli teelusikallista (1 g) vaniljasokeria.

Sekoita erillisessä kulhossa 100g vehnäjauhoja ja 40g perunajauhoja sekä teelusikallinen (4 g) leivinjauhetta.

Sekoita jauhoseos varovasti sokerimunavaahtoon.

Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille tai jauhotettuun kakkuvuokaan.

Paista kypsäksi (uunipellillinen paistuu n. 7 minuutissa, kakkuvuoka vie pidemmän ajan, n. 20-30 minuuttia).

Kumoa valmis kakkulevy sokeroidulle leivinpaperille tai valmis kakkupohja kakkuvuoasta lautaselle.

Leikkaa kakkulevy neljään yhtä suureen osaan tai kakkupohja kolmeen kerrokseen.

Täytä kakku kerros kerrokselta, kostuta joka kerros omenamehulla.

Täytä yhteen kerrokseen mansikkahilloa pari ruokalusikallista, toiseen kerrokseen kerma-rahkaseosta (yksi purkki hyla-kermaa ja purkki rasvatonta rahkaa + desilitra sokeria) sekä puolipurkkia Semperin hedelmäsosetta, esim.

omena-aprikoosi.

Sivele valmiiksi koottu kakku joka puolelta ohuesti kerma-rahkaseoksella.

Kauli sitten marsipaani (200g) isoksi ohueksi levyksi ja levitä kakun päälle.

Painele tiiviisti kiinni ja leikkaa ylimääräiset reunat esim.

pizzaleikkurilla tai torttuleikkurilla.

Koristele kakku marsipaanikoristeilla ja lopulla kerma-rahkaseoksella esim.

pursottamalla kuvioita kakun reunaan tai päälle.

Amadina
AineksetMääräEnergiaPHRK
Mansikkahillo (Rainbow)10g20kcal0.1g4.9g0g0.1g
Omenamehu, täysmehu (Rainbow), annos 200g49g11kcal0.1g2.7g0.1g0g
Valio vispikerma HYLA65g234kcal1.3g1.8g24.7g0g
Maitorahka, Valio, 0,365g42kcal7.1g2.7g0.2g0g
Semper omenaa ja aprikoosia soseena23g11kcal0g2.7g0g0g
Marsipaani mantelimassa65g294kcal8.4g30.9g15.2g0g
Leivinjauhe1.3g2.3kcal0.1g0.5g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g0.3g1.3kcal0g0.3g0g0g
Kananmuna 50g(kpl)73g92kcal8g0.2g6.6g0g
Perunajauhot,rainbow13g42kcal0g10.5g0g0.2g
Vehnäjauho puolikarkea. Myllyn paras. 65 g.33g114kcal4.3g22.1g0.8g1.2g
Sokeri104g422kcal0g103.8g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1000g2570kcal58.8g366.2g95.2g3g
Valittu annoskoko500g1285kcal29.4g183.1g47.6g1.5g
Annoskoko puolitettuna250g643kcal14.7g91.6g23.8g0.8g
Arvot/100g100g257kcal5.9g36.6g9.5g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=32510