Possu-omena-sipulipata

Pohjautuu resepetiin: Siirry sivulle!

Korvattu 2rkl HP-kastiketta, 2rkl soija + 2rkl hunaja-omena-viinietikka.

Käytetty vettä, ei viiniä

Päivitetty resepti
--------------------

Raaka-aineet

800 g sianlihaa suikaleina tai kuutioina (esim.

lapaa tai paistia)
ruokaöljyä
1 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl rouhittua mustapippuria
2 keskikokoista sipulia
250 salottisipuleita
2 omenaa (200g lohkottuina)

Kastike:
5 dl vettä
2 rkl soikakastiketta
2 rkl hunaja-omena viinietikkaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl hunajaa
2 rkl vaaleaa kastikesuurusta
1 isohko kanelitanko
2 rkl sitruunamehua
1 tl rakuunaa

Valmistusohje

Tiristä lihapaloja parissa erässä paistinpannulla ja mausta ne suolalla, paprikajauheella ja pippurilla.

Poista omenoista siemenkodat ja lohko ne. Pilko tavalliset sipulit.

Kuori salottisipulit.

Ruskista omenalohkot kauniin ruskeiksi yhdessä sipulin kanssa.

Ruskista kevyesti myös kokonaiset salottisipulit.

Pane lihapalat sekä sipuli- ja omenalohkot uunivuokaan kerroksittain.

Kuumenna viini, soija, etikka, sitruunamehu, liemiaines ja hunaja.

Sekoita kastikesuurus liemeen ja kaada liemi aineiden päälle vuokaan.

Terävöitä makua kanelitangolla ja hauduta pataa uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi perunamuusin kanssa.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 386 grammaa

Merjaoja
AineksetMääräEnergiaPHRK
Viljaporsaan lihasuikale (Snellman), annos 100g1729g3198kcal328.4g0g207.4g0g
Salottisipuli pussi (åth produkter), annos 250g540g146kcal7g25.9g0.5g9.2g
Sipuli (kuorittu)238g64kcal3.1g11.4g0.5g4g
Omena, keskikokoinen 200g432g147kcal0.9g30.7g1.3g7.8g
Oliiviöljy 43g382kcal0g0g43.2g0g
Paprikajauhe 6.5g21kcal1g1.2g0.8g2.4g
Vesi, vesijohtovesi 1080g0kcal0g0g0g0g
Soijakastike 648g391kcal33.5g61.6g0.5g0g
Hunaja-omena-viinietikka 65g37kcal0.1g5.5g0g0g
Sitruunamehu, laimentamaton65g14kcal0.2g1g0g0.1g
Lihaliemikuutio knorr, annos 10g22g1.2kcal0g0g0.1g0g
Hunaja 86g286kcal0.4g69.8g0g0g
Kastikesuuruste, vaalea (Myllyn paras), annos 5g22g78kcal0.2g19.2g0.1g0.1g
Kanelitanko (Söderman), annos 11g24g144kcal1.6g13.8g8.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10000g9814kcal752.8g480.2g525.4g47.2g
Valittu annoskoko5000g4907kcal376.4g240.1g262.7g23.6g
Annoskoko puolitettuna2500g2454kcal188.2g120.1g131.4g11.8g
Arvot/100g100g98kcal7.5g4.8g5.3g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=327030