Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)1076g3982kcal150.7g591.9g86.1g118.4g
Omena, keskikokoinen 200g1291g439kcal2.6g91.7g3.9g23.2g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g861g723kcal9.5g157.6g3.4g15.5g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki538g366kcal65.6g21g1.1g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g319g1147kcal274g1.3g9.6g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 603g255kcal59.1g2.4g0.6g0g
Canderel makeutusjauhe215g827kcal6.2g200.4g0g0g
Leivinjauhe 22g38kcal1.1g8.1g0g0.1g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g22g67kcal2.4g12.9g1.5g6g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g32g118kcal1.1g25.7g1.1g0g
Suola, annos 3g22g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10000g15922kcal1144.6g2226g214.6g326.4g
Valittu annoskoko5000g7961kcal572.3g1113g107.3g163.2g
Annoskoko puolitettuna2500g3981kcal286.2g556.5g53.7g81.6g
Arvot/100g100g159kcal11.4g22.3g2.1g3.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003